Liigakierros: Kärkikuusikon kanssa kehnoa saldoa kerännyt Kärpät heittäytyy vajaalla hyökkäyksellä Ilveksen syliin

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
13.12.
2021
Ilveksen ja Kärppien maanantaipeli on molemmille toiseksi viimeinen ottelu ennen joulua. Kotijoukkueella olisi ottelumäärien tasaantuessa mahdollisuus nousta kärjen tuntumaan. Nuorten MM-kisoihin lähtevät pelaajat ovat pian kisakoneessa.

Maanantaina Liigaa pelataan yksi ottelu, jossa kohtaavat kaksi kuuden parhaan joukossa olevaa joukkuetta. Ilves on ennen ottelua kuutosena 50 pisteellä ja Kärpät kolmantena 54 pisteellä. Ottelumäärien tasaantuessa kuudentena oleva kotijoukkue Ilves voisi nousta jopa sarjakärjen kanssa tasoihin.

Ilveksellä on kaksi ottelua vähemmän pelattuna kuin Kärpillä ja sarjaa johtavalla HIFK:lla (56 pistettä). Pelimäärien tasaantumista joudutaan kuitenkin odottamaan joulun ohi, ja merkittävämpänä häirikkönä kärjen ja Ilveksen välissä on samalla pelimäärällä toisena oleva TPS (54 pistettä).

Ilveksen kotivoitot Kärpistä ovat loistaneet vuosikausia poissaolollaan. Edellinen voitto on tammikuulta 2015 voittolaukauksilla ja edellinen kolmen pisteen voitto syyskuulta 2014. Edeltäneellä viikolla Oulussa ei kuvia kumarrettu, kun Ilves haki kahden pisteen vierasvoiton Kärpiltä lukemin 4−3 Matias Mäntykiven jatkoajalla syntyneellä voittomaalilla.

Kärppien menestys kärkijoukkueita vastaan ei ole sarjasijoituksesta huolimatta ollut erityisen hyvä. Sarjataulukon alempaa puoliskoa joukkue kaataa viikosta toiseen, mutta paremmalta puoliskolta menestys on ollut jokseenkin hyvää vain HIFK:n kanssa, kun otteluista on ollut saldona kaksi varsinaisen peliajan voittoa ja kaksi tappiota. Maaliodottamatilastoissa Kärpät on ylisuorittanut maalinteossa ja hieman myös päästetyissä maaleissa. Viime otteluissa yksilövirheet ovat pistäneet katsojan silmään.

Kärppien tilanne ei myöskään helpotu, kun sen runkopelaajista Topi Niemelä, Ville Koivunen sekä hyvin pelannut kakkosvahti Joel Blomqvist lähtevät keskiviikkona nuorten MM-kisoihin Kanadaan. Seurat eivät ole ilmoittaneet ovatko pelaajat vielä maanantaina liigajoukkueidensa mukana. Hyökkäyksessä on myös sairauspoissaoloja. Viimeisin kolhuja saanut poissaolija on Jesse Koskenkorva. Lisäksi poissa ovat ainakin pitkäaikaispotilas Ville Leskinen, Casey Wellman ja Tuukka Tieksola.

Ilvestä nuorten kisat eivät hetkauta ainakaan pelaajamäärien suhteen. Leo Lööf valittiin Ruotsin joukkueeseen, mutta suomalaisia Kanadaan ei Ilveksen riveistä matkusta. Seuran A-nuoret kyntävät nuorten SM-liigan kolmanneksi viimeisenä, eikä Ilves-kasvateista nuorten MM-kisoissa nähdä kuin AHL:ssä pelaava Roby Järventie.

Myös Ilveksen maaliodottama kertoo joukkueen ylisuorittamisesta tehdyissä maaleissa. Päästetyissä sillä olisi hieman parantamisen varaa.

Kärppien viimeinen ottelu ennen joulua on tulevana perjantaina kotona Ässiä vastaan. Ilves kohtaa puolestaan samana päivänä vieraissa SaiPan. Sen jälkeen molempien seuraavaa ottelua joudutaan odottamaan Tapaninpäivään 26.12. asti.

Seuraa Heitä

Saku Mäenalanen #8 |

Laitahyökkääjä

On palannut tehokkaasti marraskuisen poissaolonsa jälkeen. Vastuu sen kun kasvaa muiden poissaolijoiden takia.

Vadim Žerenko #20 | AHL

Maalivahti

Kohtalaisesti Marek Langhameria paikannut venäläisvahti sai tovi sitten jatkosopimuksen. Ei kuulu Liigan parhaisiin, mutta kelvollinen veräjänvartija, jonka kanssa Ilves on myös voittanut runsaasti pelejä.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
12.03
TPS - Ilves
1 - 6

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1