Liiga-kierros: Yhteen otteluun typistyneellä kierroksella Ässät jahtaa paluuta voittokantaan kovavireisen Jukureiden vieraana

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
12.1.
2022
Keskiviikkona oli alun perin tarkoitus pelata neljän ottelun kierros, mutta joukkueiden karanteenit supistivat illan pelit yhteen. Siinä kohtaavat huimaan vireeseen äitynyt Jukurit ja Karri Kiven valmennuksessa ryhdistäytynyt Ässät.

Seuraa Heitä

Oskari Salminen #35 | Jukurit

Maalivahti

Urakoi hurjasti mikkeliläisten maalilla. Ollut kauden suurimpia onnistujia ja Jukureiden vahvan vireen takuumiehiä. On ollut 19 peräkkäisessä ottelussa Jukureiden maalilla.

Konstantin Volkov #90 | Ässät

Maalivahti

Saanut vastuuta porilaisten maalilla. Nyt vastapuolella on yksi tämän kauden parhaimmista maalivahdeista. Venäläisen on oltava Ässien maalilla hyvällä tasolla, jotta pisteet lähtevät Poriin.

Jukurit lähtee jahtaamaan uutta pisteputkea kierroksen ainoassa ottelussa Ässiä vastaan

Jukurit isännöi keskiviikko-illan ainokaisessa ottelussa Ässiä. Porilaiset ovat olleet vaikea vastustaja kotijoukkueelle Mikkelissä.

Porilaisten marssi kohti pudotuspeleihin oikeuttavaa sijoitusta koki kolauksen viime viikolla, kun Ässät taipui sarjakärkeen rynnistäneelle Ilvekselle kahdesti. Tampereella Ilves oli 5−2-lukemin parempi, joka samalla katkasi porilaisten viisi ottelua kestäneen voittoputken. Seuraavana päivänä Ässät menetti kolmen maalin johtonsa, kun joukkue lopulta hävisi 3−4-numeroin jatkoajalla. 

Ässien peruspelaaminen on selkeästi parantunut, kun Karri Kivi otti joukkueen komentoonsa. Vaikka joukkue hävisikin kotonaan kolmen maalin johdon, niin osan siitä saa pistää myös laadukkaan vastustajan piikkiin. 

Jarno Kärki on parantanut myös pelaamistaan, vaikka tehoja tulee edelleen ripotellen. Alkukauden pelit eivät vakuuttaneet. Nyt pelaamisessa on nähtävissä piristymisen merkkejä, joten josko jatkossa hyökkääjälle tehoja alkaisi tulla tasaisemmin? Niitä porilaiset huippuhyökkääjältään säännöllisemmin tarvitsisi, jotta paikka vielä pudotuspeleissä aukeaisi.

Jukureiden peräti 11 ottelua kestänyt pisteputki napsahti Hämeenlinnassa tiistai-iltana poikki, kun Jukurit kärsi 1−3-tappion HPK:lle. Mikkeliläiset hallitsivat kenttätapahtumia, mutta sortuivat ottelussa tehottomuuteen.

Ässät on ollut Jukureille vaikea vieras. Edellisen kerran Jukurit voitti Ässät kotonaan 8. helmikuuta 2019, joka onkin mikkeliläisten kautta aikojen ainoa kolmeen pisteen voitto Ässistä. Porilaiset ovat puolestaan poistuneet kuusi kertaa 11 vierailusta kaikki pisteet mukanaan.

Jukureiden vahvan vireen pääarkkitehtejä on ehdottomasti ollut maalivahti Oskari Salminen, joka on torjunut erinomaisella tasolla Jukureiden maalissa. Mikkelissä on kuitenkin mietinnän paikka, kun Salminen aloittanut 19 peräkkäisessä ottelussa maalilla. Kevättä kohden Jukureiden kannattaisi löytää Salmiselle pätevä kakkosmaalivahti, jonka voisi laittaa maalille ja antaa siten muutamia lepovuoroja kovavireiselle maalivahdille.

Jukureissa ovet ovat käyneet molempiin suuntiin. Varsinkin uusista pelaajista Kirill Maksimovin alku on näyttänyt lupaavalta, vaikka taukoa peleistä oli lähemmäs yhdeksän kuukautta. Neljään ensimmäiseen peliinsä venäläinen on tehnyt kaksi maalia.