Liiga-kierros: Viimeisiä viedään, ja kuuden parhaan joukkoon pääsystä käydään kovaa kamppailua

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Jarno Hietanen
Viimeisen kokonaisen runkosarjaviikon päättää kuuden ottelun kierros. Lauantaina kamppaillaan kahdesti paikalliskamppailun merkeissä ja taistellaan tärkeistä pisteistä pudotuspelejä ajatellen.

Seuraa Heitä

Jeremy Bracco #97 | Krefeld

Laitahyökkääjä

Taiturihyökkääjä on kolmessa viime pelissään tehoillut saldon 1+4. Yhdysvaltalaiselta kaivataan edelleen tehoja, että KalPa pystyisi pitämään Tapparan ja Kärpät takanaan.

Valtteri Kemiläinen #13 | Tappara

Puolustaja

Kaksi kuukautta liigapeleistä sivussa ollut tehopuolustaja tekee paluun Tapparan kokoonpanoon. Pelituntuman löytyminen on sekä Kemiläisen että Tapparan ykköstavoite, tehoilla ehtii myöhemminkin.

Tappara hävisi jo Hakametsän herruuden − paikka kuuden parhaan joukossa on seuraava taistelu

Ilves on jäänyt paikallispelissä pisteittä viimeksi 13.9.2019, Tappara puolestaan ei ole tällä kaudella saanut nipistettyä Ilvekseltä yhtään sarjapistettä.

Tappara on saanut maaliskuun puolivälissä alkaneen vaikean vaiheen jälkeen peliään parempaan kuntoon, alla on kuitenkin niukka tappio TPS:lle torstaina. Pelin hallinnasta huolimatta Tapparalla on ollut vaikeuksia viimeistelyssä, TPS:ää vastaan myös puolustuksessa tuli kohtalokkaita nukahduksia.

Paikallisotteluun kirvesrinnat saavat mukaan pitkäaikaistoipilaan Valtteri Kemiläisen, jonka edellisistä peleistä on kaksi kuukautta aikaa. Pelillisesti tehokkaan alkukauden pelannut puolustaja tuskin pystyy ihmeitä esittämään, mutta henkisesti paluu on merkityksellisempi.

Ilves on ollut tämän kauden paikallisotteluissa ylivoimainen ykkönen ja pelaa muutenkin vahvaa vaihetta. Taiturimainen Matias Maccelli johtaa hyökkäystä, mutta ratkaisijoita riittää leveällä rintamalla. Myös ylivoima on alkanut näyttää pirteämmältä.

Tappara on viime peleissään tehnyt maaleja suoraviivaisilla ratkaisuyrityksillä ja maalin läheisyydeltä. Kiekon siirtelyä ja "paremman" tekopaikan hakua kuitenkin edelleen esiintyy liikaa. Ilves on ollut paikallispeleissä sekä tuloksellisesti että pelillisesti selvästi hallitsevampi osapuoli, joten suoraviivaisuus on Tapparan parhaita aseita.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

29.03
Ilves - KalPa
2 - 4
27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE

Tappara

13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5
05.04
Tappara - KalPa
3 - 2 JE

Kärpät mielii napata suoran pudotuspelipaikan takaisin JYPin kustannuksella

Kärpät pyrkii kääntämään kelkkansa ja nappaamaan suoran pudotuspelipaikan tiiviissä keskikastissa. JYP pyrkii kaatamaan Kärpät toistamiseen kauden viimeisessä vieraspelissä.

Joukkueet kohtasivat viimeksi alle kaksi viikkoa sitten Jyväskylässä, jolloin kotijoukkue oli vahvempi. Otteluvoitot ovat kuitenkin Kärpille lukemin 2–1, joten jyväskyläläiset lähtevät varmasti tasaamaan puntteja ja keräämään pisteitä siitä huolimatta, että pudotuspelipaikka jäi saavuttamatta.

JYPissä tulee eräs aikakausi päätökseen, kun Jani Tuppurainen sekä Jarkko Immonen pelaavat kenties toisiksi viimeiset ottelunsa hurrikaanipaidassa. Lisäksi Ossi Louhivaara on jo aiemmin ilmoittanut peliuransa loppumisesta kauden jälkeen. Kärpillä on lauantain ottelun jälkeen vielä tuplapelit Tapparaa vastaan ja JYPillä viimeinen kotiottelu ensi tiistaina.

Kärppäjoukkueen otteet liigakaukaloissa ovat laskusuhdanteessa, sillä joukkueella on kuudesta aiemmasta pelistä ainoastaan yksi voitto, jonka joukkue sai tililleen HIFKn ilmoittaessa jättävänsä ottelun pelaamatta. Pelatuissa viidessä ottelussa maaleja on syntynyt ainoastaan kuusi maalia, kun samaan aikaan omissa on soinut 16 kertaa. Otteiden pitäisi kiristyä, jos joukkue meinaa vielä nousta suoralle pudotuspelipaikalle.

JYPillä on viimeisestä viidestä ottelusta kaksi voittoa, minkä lisäksi kaksi ottelua on päättynyt vastustajan hyväksi jatkoajalla tai voittolaukauksilla. Viimeisimmässä ottelussa tehtiin liigahistoriaa, kun vuonna 2004 syntynyt Joakim Kemell debytoi pääsarjatasolla. Kemell oli liigahistorian ensimmäinen vuonna 2004 syntynyt pelaaja ja hän pääsi debyytissään myös maalin makuun.

Robert Rooba iski myös tuttuun tapaansa kaksi maalia Jukureiden verkkoon torstaina ja on näin neljän osuman päässä maalipörssiä johtavasta Sebastian Wännströmistä.

Kärpät on onnistunut luomaan maalintekopaikkoja, mutta tehokkuus ei ole ollut toivotulla tasolla, minkä lisäksi puolustus on rakoillut. Lisäksi joukkue on ottanut viimeisimmissä otteluissa enemmän jäähyjä kuin vastustaja. Kärpät kaipaa ykkösnyrkkiensä onnistumisia pudotuspelien kynnyksellä. Juhamatti Aaltonen palasi torstaina kokoonpanoon ja joukkueen ketjukoostumukset oli myös rukattu uuteen uskoon.

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tällä kaudella

SaiPa hakee revanssia, KooKoo pudotuspelivirettä

SaiPalla ei ole tämän kauden peleissä enää panosta, mutta perjantain 0−3-tappio KooKoolle olisi varmasti mukava kuitata voitoksi. Kouvolalaiset hakevat pudotuspeleihin mahdollisimman hyviä asetelmia, ja Victor Brattströmin vahva paluu kokoonpanoon sekä laaja ratkaisijakaarti ovat lupaavia merkkejä.

KooKoo otti perjantaina ensimmäisen voittonsa SaiPasta tällä kaudella. Maalivahti Victor Brattström on loukkaantumisensa jälkeen palannut vakuuttavasti kolmella voitolla peleihin − SaiPaa vastaan ruotsalainen torjui nollapelin. Peräkkäisinä päivinä pelatessa toinen maalivahti Oskari Salminen voi saada lauantaina torjuntavuoron.

KooKoon pudotuspelitaivalta ajatellen on positiivista, että useassa ketjussa on ratkaisuun kykeneviä pelaajia. Vilmos Galló ja Ahti Oksanen ovat tehoilleet edellisissä peleissä, Kasper Björkqvist on kahden pelin maaliputkessa ja Christian Thomas keräsi SaiPaa vastaan tehot 1+1.

SaiPan pelaamisesta puolestaan näkyy, että kesäloma on koittamassa. Panosta ei ole, ja nuoria pelaajia on nostettu kokoonpanoon haistelemaan Liigan tunnelmaa. Veikko Loimaranta on yksilönä erottunut positiivisimmin.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

HIFK ja Pelicans hakevat asetelmia kevääseen tuplapelien toisessa osassa

Joukkueet kohtasivat eilen perjantai-iltana Helsingissä ja lauantai-iltana taistelupari siirtyi Lahteen. Tuplapeleissä on pudotuspelien kaltaista taikaa.

Perjantai-illan kohtaaminen päättyi helsinkiläisjuhliin, joten Pelicansilla on näyttöhaluja Lahden lauantai-illassa näpäyttääkseen HIFKta.

HIFK palasi koronakaranteenista perjantaina kaukaloon Anton Lundellin johdolla ja esitti iskukykyisellä ryhmällä hyvän näytöksen. Alex Broadhurst jätti Antti Tyrväisen taklauksen jälkeen perjantain pelin kesken.

Pelicans on viime aikoina pelannut varsin hyvin ja joukkueen valopilkkuna on häärinyt kapteeni Hannes Björninen, joka on iskenyt huhtikuun kolmeen otteluun tehot 4+2 sekä ratkaisi voittomaalikilpailussa aprillipäivänä TPS-kotiottelun voiton.

Joukkueet ovat kohdanneet ennen viikonlopun kohtaamisiaan kahdesti ja kummallakin kerralla ottelu on päättynyt HIFKn voitonjuhliin. Helsinkiläisryhmän kapteeni Jere Sallinen on tehnyt kyseisissä otteluissa tehot 3+2. Sallista ei kuitenkaan nähty perjantai-iltana helsinkiläisjoukkueen kokoonpanossa.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1

HIFK

02.04
Pelicans - HIFK
4 - 3
30.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE

Juhliiko Balázs Sebők jälleen Sporttia vastaan?

KalPan ja Sportin kaksi aiempaa kohtaamista on päättynyt maalin erolla kuopiolaisjuhliin. Unkarilaishyökkääjä Sebők on ollut näissä otteluissa tehokas.

Balázs Sebők on kahdessa aiemmassa kohtaamisessa iskenyt tehot 2+2 ja auttoi KalPaa voittoon. Sport on ainoastaan voittanut kauden ensimmäisen kohtaamisen tammikuun 12. päivä 4–2-lukemin Kuopiossa.

Vaasalaiset varmistivat pudotuspelipaikkansa voitettuaan Kärpät Oulussa torstai-iltana viikon toisessa ottelussaan. Vaasan lauantai-illan ottelu on KalPan viikon toinen taisto.

KalPalla on tavoitteena Vaasassa pyyhkiä KooKoo-ottelun tappio mielestään ja Sportilla on mahdollisuus jatkaa voittoisaa viikkoaan toisella perättäisellä voitolla.

Kummaltakin joukkueelta löytyy viihdyttäviä pelaajia. Jeremy Bracco on tuonut kuopiolaisryhmän ylivoimaan taituruutta ja tehokkuutta. Sebastian Stålberg on ollut vaasalaisryhmän tehokkaimpia pelaajia.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

KalPa

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5

Osuuko Sebastian Wännström viimein Lukkoa vastaan?

Kauden viimeiseen paikalliskamppailuun lähdettäessä realiteetit ovat selvät. Ässillä ei ole enää mahdollisuutta pudotuspeleihin ja Lukko on varmistanut runkosarjan piikkipaikan. Ässät voi lähteä ilman paineita jahtaamaan ensimmäistä paikalliskamppailun voittoa tällä kertaa. Kuudes kerta toden sanoo?

Lukko lähtee Satakunnan paikalliskamppailuun kuuden ottelun voittoputkessa, mutta ilman Sebastian Repoa, jonka kymppisaldo tuli täyteen viime ottelussa. Lisäksi on epäselvää, pelaavatko Aleksi Saarela, Kristián Pospíšil tai viime ottelun kesken jättänyt Mikko Petman Porissa.

Eilisen tappion myötä Ässien tappioputki kasvoi neljän ottelun mittaiseksi. Yksilötasolla riittää kuitenkin vielä jännitettävää, vaikka pudotuspelipaikka karkasikin. Sebastian Wännström johtaa maalipörssiä ja maaliahne hyökkääjä haluaa varmasti iskeä kauden ensimmäisen maalin Lukon verkkoon. Lisäksi Jakob Stenqvist on puolustajien pistepörssissä kolmantena kaksi pistettä edellä Lukon Vili Saarijärveä ja 10 pistettä perässä Lukon Robin Pressiä, joka johtaa pörssiä.

Lukon puolelta jännitettävää riittää kamppailussa pistepörssin voitosta. Daniel Audette on Petri Kontiolaa perässä ainoastaan kahden pisteen verran, kun Lukolla sekä HPK:lla on kummallakin viimeinen peli vielä ensi tiistaina. Anrei Hakulinen johtaa sen sijaan runkosarjan tehopörssiä lukemin +26 ja Saarijärvi toisena erotuksella +23.

Joukkueiden aiemmat kohtaamiset ovat päättyneet kaikki Lukon hyväksi maalierolla 31-8. Lisäksi Lukko on tehnyt eniten ylivoimamaaleja Ässien verkkoon, joka ei Ässien kannalta ole hyvä asia, sillä joukkue on ottanut kuluvalla kaudella eniten jäähyjä koko sarjassa.

Kotijoukkue pääsee kuitenkin pelaamaan vapautuneesti ja jopa riskillä, sillä joukkueella ei ole enää mitään menetettävää. Ottelusta saattaa tulla kovin ja tasaisin paikalliskamppailu tällä kaudella, vaikka aiemmat ovatkin päättyneet suhteellisen suurinumeroisesti Lukolle.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2