Liiga-kierros: Viimeiset puolivälieräpaikat ratkaistaan Kouvolassa ja Hämeenlinnassa

LIIGA / Kierrosennakko

HPK:n suurin ongelma on hyökkäyspään lukko

HPK on perjantaina selkä seinää vasten. Torstaina joukkue jäi maaleitta, joten suurimmat ongelmat löytyvät hyökkäyspelaamisesta.

Lukon ja HPK:n välisen sarjan ensimmäisessä ottelussa pelattiin pudotuspelihengen mukainen ottelu. Kumpikin joukkueista pelasi tiiviisti keskialuetta puolustaen, eikä maaleilla juhlittu. Lukko otti ensimmäisen kiinnityksen puolivälieräpaikkaan 3-0-voitolla.

HPK:n suurimmat ongelmat ovat olleet lähes koko kauden viimeistelyssä, pudotuspeleihin päässeistä joukkueista vain Pelicans teki runkosarjassa vähemmän maaleja. Eikä trendi muuttunut pudotuspelien alkaessa joukkueen jäädessä nollille. Runkosarjassa hämeenlinnalaisten tehot lepäsivät liikaa tähtihyökkääjä Michael Jolyn harteilla. Mikäli joukkue mielii puolivälieriin, on sen riveistä löydyttävä ratkaisuvoimaa myös Jolyn rinnalle.

Lukon ei tarvitse tehdä toiseen osaotteluun suuria muutoksia, sillä joukkue oli tuloksen lisäksi edellä myös pelillisesti. Poissaolon jälkeen paluun kaukaloon tehnyt Lassi Lehtinen joutui venymään kiekon tielle vain 20 kertaa Lukon puolustuksen ohjatessa yritykset pois parhailta laukaisusektoreilta.

Hävinneen osapuolen päävalmentaja Jarno Pikkarainen summasi torstain ottelun jälkeen ensimmäisenosaottelun kompastuskohtia ja käänsi katseita jo perjantaihin.

− Tilanne ei muutu mihinkään, perjantaina pitää voittaa joka tapauksessa oli tulos tänään (torstaina) mikä tahansa. 

− Toisessa erässä Lukko sai muutaman pitkän päätymylläkän, joita emme pystyneet pysäyttämään. Kolmanteen erään paransimme hyökkäyksiinlähtöjä, mutta viimeisellä kolmanneksella kenttää emme kuitenkaan löytäneet riittäviä keinoja.

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Jäitä hattuun ladannut Pelicans hakee puolivälieräpaikkaa

Torstaina KooKoo otti ensimmäisen kiinnityksen puolivälieräpaikkaan vähämaalisessa ottelussa, joka päättyi vierailijoiden 2-1-voittoon.

Jo ottelun aikana, mutta myös sen jälkeen, tunteita nostatti tuomaritoiminta. Lahtelaisten riveissä erityisesti Jiři Smejkalin saama ulosajo sopimattomasta käytöksestä tuomaria kohtaan aiheutti parranpärinää, mutta tšekkihyökkääjä selvisi tilanteesta ilman suurempaa pelikieltoa ja on perjantaina mukana kokoonpanossa.

Merkittävää maali-ilottelua ei ole odotettavissa myöskään perjantaina, sillä runkosarjassa molemmat osapuolet olivat sekä tehdyissä että päästetyissä maaleissa keskiarvon alapuolella.

Illan koitoksen jälkeen päävalmentajat siirsivät katseitaan jo perjantain kamppailuihin.

− Pelissä oli pieniä asioita, joissa pystymme petraamaan. Ainakin suoraviivaisuutta pitää saada lisää. Fokuksen pitää pysyä pelaamisessa, totesi KooKoon pääkäskijä Olli Salo lehdistötilaisuudessa.

Pelicansin päävalmentaja Tommi Niemelä löysi avaimet ottelusarjan kääntämiseen pelillisten asioiden lisäksi myös henkiseltä puolelta.

− Pään täytyy pysyä kylmempänä, tänään (torstaina) otimme liikaa selviä jäähyjä. Täytyy hyökätä paremmin, erityisesti maalinteko- ja ylivoimapeli pitää saada paremmaksi. Perjantaina on löydettävä avaimet voittoon, ja ne löytyvät varmasti pääkopasta, mutta myös sydämestä.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Pelicans

20.04
Tappara - Pelicans
13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5