Liiga-kierros: Vaasassa taistellaan paluusta voittokantaan

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
26.11.
2020
Torstai-illan ainoassa Liiga-kamppailussa kohtaavat sarjan pohjakerrokseen pudonneet joukkueet, kun Sport isännöi JYPiä. Alavireisistä joukkueista toisen tappioputki tulee väistämättä päätökseen.

Seuraa Heitä

Michael Keränen #71 | Bietigheim

Laitahyökkääjä

Sport tiedotti alkuviikosta uusista vahvistuksista, kun Michael Keränen ja Mika Partanen liittyvät joukkueeseen. Partasen debyyttiä kotkapaidassa saadaan odottaa viikonloppuun saakka, mutta Keräsen pitäisi olla mukana jo torstain kamppailussa. Tehoja odotetaan.

Antti Kalapudas #51 | SaiPa

Keskushyökkääjä

Unisesti kautensa aloittanut nuorten maailmanmestarihyökkääjä onnistui avaamaan tämän kauden maalitilinsä (ja samalla pistetilinsä), kun hän osui tiistaina Kärppien verkkoon. Joko toissa kaudella yli 40 pistettä nakuttanut Kalapudas alkaisi heräilemään tähän kauteen?

Heikkoa alkukautta pelaavat Sport ja JYP kohtaavat toisensa torstain kamppailussa tilanteessa, jossa molemmilla on alla tappioputki. Sportilla se on peräti seitsemän ottelun mittainen, JYPillä vasta neljän. Molemmat joukkueet majailevat sarjataulukossa pudotuspeliviivan alapuolella, joten pisteet tekisivät molemmille terää pudotuspelien tavoittelua ajatellen.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella jo kertaalleen. Reilu kuukausi sitten Jyväskylässä JYP oli parempi maalein 4−0, eikä Sport pystynyt tuolloin vastaamaan hurrikaanipaitojen luisteluvoimaan. Ottelu oli ensimmäinen JYPin lomautettua Pekka Tirkkosen valmennustiimin.

Alkukaudella monet yllättänyt vaasalaisjoukkue pelasi tuolloin tiukkaa puolustuspeliä ja maalivahti Rasmus Reijola kahmi nollapelejä. Tuolloin voittoja ropisi, mutta loppusyksy on ollut synkempi, kun puolustuspeli ei ole enää tahtonut toimia. Omiin on mennyt kolmesta kuuteen maalia iltaa kohden, eikä hyökkäys ole tähän pystynyt useimmiten vastaamaan.

Hyökkäyspeli on ollut sarjan tehottominta, kun 14 otteluun on syntynyt vain 24 maalia. Hyökkäyskalustoa on pyritty uudistamaan syksyn edetessä. Nollatehoilla pelanneen Patrik Karlkvistin tilalle tuotiin kokenut Janne Keränen ja tuoreimpina vahvistuksina Michael Keränen sekä Mika Partanen. Uusilta vahvistuksilta odotetaan tulosta myös yskineeseen ylivoimaan, joka on toiminut alle 10% tehokkuudella.

Vierasjoukkue JYP on saanut viime peleissään mitata tasoaan sarjan kärkijoukkueita vastaan. Tappiot Ilvestä, Lukkoa ja Kärppiä vastaan osoittivat jyväskyläläisjoukkueelle, että matkaa sarjataulukon kärkipäähän on syystäkin parikymmentä pistettä. Kovemmat joukkueet ovat iskeneet armotta JYPin ajoittaisiin räikeisiin virheisiin ja lyöneet taululle isoja maalimääriä. Joukkue onkin päästänyt kolmanneksi eniten maaleja omiin koko sarjasta, yhteensä 59 maalia 17 peliin.

Jyväskyläläisten hyökkäys on hakenut muotoaan läpi kauden ja ketjukoostumukset ovat vaihdelleet paljon pelien välillä. Maalinteko on ollut vaikeaa niin tasakentällisin kuin ylivoimallakin. Viime peleissä ylivoima on kuitenkin alkanut löytää tehojaan, kun neljään viime otteluun on syntynyt neljä maalia ylivoimalla.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2