Liiga-kierros: Tarjolla tärkeitä pisteitä ja revansseja

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Tiia Mahkonen
Maaliskuun ensimmäinen perjantai tuo mukanaan kuusi ottelua. Tampereen paikalliskamppailun lisäksi tarjolla on taistelua kymmenennestä sijasta ja takaisinmaksun tilaisuutta.

Kärppien tehtävänä tylsyttää Mikko Kousa ja HIFK:n ylivoima

Hyvissä kunnoissa viiheltävät IFK ja Kärpät ottavat toisistaan mittaa Helsingissä. Edelliset kaksi keskinäistä kamppailua ovat päättyneet toisen osapuolen maalikarkeloihin, ja perjantai-ilta näyttää, toistaako historia itseään.

Kärpät ja HIFK ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti. Kummallakin kerralla juhlittiin maalikarkeloita vierasjoukkueen sävyissä. HIFK voitti Oulussa 7−1, kun Kärpät kävi ryöstöretkellä Helsingissä hakien 7−3 voiton.

Edellisten kohtaamisten tehomies oli kahdessa pelissä komeat viisi tehopistettä sivaltanut Mikko Kousa. Kousan pisteet kuvastavat hyvin otteluita, sillä kaikki ovat syntyneet ylivoimalla. Kärppien kaikki kahdeksan maalia ovat syntyneet tasakentällisin pelattaessa.

Joukkueet ovat nousseet kuntopuntarin kärkipaikoille hyvin erilaisin keinoin. HIFK on pedannut onnistumisiaan loistavalla ylivoimapelillä, sillä viimeisen kymmenen ottelun jaksolla helsinkiläiset ovat onnistuneet lähes joka kolmannella ylivoimallaan, Kärpät puolestaan keskimäärin kerran kymmenestä yrityksestä.

Kärppien kokoonpano on elänyt viime otteluissa runsaasti. KalPaa vastaan oululaiset olivat kuitenkin liikkeellä lähes parhaalla kokoonpanollaan. HIFK koki edellisessä pelissä vastaavasti viime hetken takaiskuja, kun vain tunteja ennen ottelun alkua Henrik Borgström ja Eero Teräväinen putosivat pois kokoonpanosta. Lisäksi HIFK tiedotti joukkueen ykkössentteri Anton Lundellin sairastavan korona-virusta.

Lundellin poissaolon aikana helsinkiläisten hyökkäyksessä Kärpillekin tuttu Ville Leskinen sekä Alex Broadhurst ovat nostaneet profiiliaan. Sportia vastaan Broadhurst oli erityisen näkyvä iskemällä tasoitusmaalin, jonka jälkeen jenkkisentteri pääsi vielä nokikkain Niko Hovisen kanssa, mutta Sportin vahti vei pidemmän korren.

Jotta Kärpät pääsisi vielä korkeampaan lentoon, kaipaisivat myös oululaiset tasonnostajia. Cody Kunyk takoo pisteitä tasaisen varmasti, mutta esimerkiksi Juhamatti Aaltonen ailahtee jaksoittain. Myös Michal Kristofilta joukkue kaipaisi suurempaa panosta kiekolliseen peliin, mikäli se mielii vielä mukaan taisteluun runkosarjan kärkipaikoista.

Lisää aiheesta: HIFK paljasti: Anton Lundellilla on koronavirustartunta

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

13.04
HIFK - Sport
4 - 0
06.04
HIFK - Kärpät
0 - 1
13.03
SaiPa - HIFK
1 - 2

Kärpät

10.04
Kärpät - JYP
4 - 1
06.04
HIFK - Kärpät
0 - 1

Tällä kaudella

runkosarja

Ei kahta ilman kolmatta vai onnistuuko Tappara kukistamaan pedon?

Paikalliskamppailu Tampereella käydään viime aikoina ailahdelleiden joukkueiden välillä. Sarjataulukossa pikkuhiljaa alaspäin tullut Ilves tarvitsee Tapparan päänahan kipeästi, mikäli tupsukorvat haluavat estää syöksykierteen päättymisen pahimpaan mahdolliseen skenaarioon.

Ilves kaipaa nyt ennen kaikkea tasaisuutta ja tehokkuutta. Maalinteossa on ollut edellisissä otteluissa suuria ongelmia, mutta maalien syntyessä myös oma verkko on heilunut korkojen kera.

Alkukaudessa ihastuttaneet Matias Maccelli ja Eemeli Suomi ovat alkaneet hiipua tehokkuudessa sekä kokonaisvaltaisessa pelaamisessa tupsukorvien täytyy ryhdistäytyä - ja piakkoin.

Myöskään Tappara ei ole juuri maalinteon taidoilla juhlinut. Kirvesrinnat ovat kuitenkin tehneet hyvää työtä puolustuksen kannalta, jonka kautta tarvittavat maalit voittamiseen ovat suurimmaksi osaksi syntyneet. Parhaassa vireessä Tapparalta ovat olleet Kristianit Kuusela ja Tanus.

Kauden edelliset kaksi kohtaamista ovat kääntyneet Ilveksen eduksi, joten perjantain päätteeksi näemme joko tupsukorvien kiistatonta paremmuutta tai kirvesrintojen kostoa.

Jukurit kaipaa reppuselkää, katseet kääntyvät Rindellin suuntaan

TPS matkaa Mikkeliin hakemaan helpotusta sarjataulukon kärkikolmikossa pysymiseen. Vastassa ei ole hyvässä iskussa oleva Jukurit, mutta sisuuntuneena mikkeliläiset voivat laittaa turkulaiset ahdingolle.

Kauden parhaassa vaiheessa Jukurit keräsi kymmenen ottelun jaksolla 18 pistettä. Ennen sitä - ja sen jälkeen - joukkue on ollut enemmän tai vähemmän tuuliajolla. Nyt mikkeliläiset ovat kymmenen ottelun tappioputkessa. Viimeisen neljän ottelun jaksolla joukkue on jäänyt kolmesti ilman tehtyä maalia.

Kuka ottaisi Jukurit reppuselkään? Sen enempää nimekkäästä Brandon Yipistä kuin parhaimmillaan loistavasti esiintyneistä Joachim Rohdinista tai Jesper Piitulaisesta siihen ei ole ollut. Katseet kohdistuvat koronakaranteenin jälkeen kokoonpanoon palanneeseen Axel Rindelliin. 20-vuotias puolustaja kantaa edelleen joukkueen kultakypärää, vaikka on joutunut olemaan sivussa kymmenestä ottelusta.

Sellaista reppuselkää tuskin löytyy, joka pystyisi henkilökohtaisilla otteillaan repimään joukkueen voittojen tielle, mutta Jukurit kaipaa nyt pelaajaa, joka ohjaisi joukkueen edes oikeille raiteille.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran keskiviikkona. Tuolloin TPS vie ottelun tyylipuhtaasti lukemin 3−0. Turkulaiset pystyivät nopean avausmaalin jälkeen pitämään pelin hallussaan, eivätkä mikkeliläiset pystyneet kuin hätistelemään maalilla seissyttä Andrei Karejevia.

TPS lähtee perjantain otteluun selvänä ennakkosuosikkina, joten turkuaisilla ei ole paineita lähteä tekemään korjausliikkeitä, ainakaan vastaavia kuin illan kiistakumppanilla. Tulevaisuutta ajatellen joukkueen avainpelaajat kaipaisivat onnistumisia. Esimerkiksi pistepörssin kärkipaikasta taisteleva Josh Kestner on tehnyt viimeisessä yhdeksässä ottelussa vain yhden maalin.

Kalpa kolkuttelee kärkikolmikon ovea

Sarjataulukon neljäntenä majaileva KalPa ottaa yhteen heikohkosti suoriutuneen Ässien kanssa. Joukkueiden edelliset ottelut ovat lähes peilikuvat toisistaan, ja kummallekin leirille on jaossa maukkaita pisteitä.

Viiden ottelun pisteputken katkettua tylyin lukemin KalPa on kyennyt kääntämään kurssinsa takaisin voittokantaan. Edellisessä kahdessa ottelussa nuoret lupaukset Aapeli Räsänen ja Kim Nousiainen ovat olleet hyvässä iskussa. Eero Kilpeläisen huilatessa Matej Tomek on ollut myös kelpo kunnossa maalin suulla.

Ässät puolestaan on lentänyt moottorin yskiessä. Porilaisilla on meneillään kuuden ottelun tappioputki, eikä hyvän yrityksen pisteitäkään ole siunaantunut kahta enempää.

Lohduttomasta putkesta huolimatta ruotsalaiskaksikko Linus Söderström on seisonut päällään maalilla, ja Sebastian Wännström on ottanut päävastuun tehokkuudesta. Muiden pelaajien päästessä lähemmäksi Wännströmin tasoa Ässillä on mahdollisuus pysyä mukana taistelussa viimeisistä pudotuspelipaikoista.

Lisää aiheesta: Ässien maalitykki Wännström kuukauden pelaaja

Tilastot

Edelliset ottelut

KalPa

13.04
Ässät - KalPa
1 - 6
10.04
Sport - KalPa
3 - 1
03.04
JYP - KalPa
1 - 2 JA
01.04
KalPa - Jukurit
3 - 0

Ässät

13.04
Ässät - KalPa
1 - 6
09.04
TPS - Ässät
3 - 2
03.04
Ässät - SaiPa
3 - 4

Lyödäänkö lyötyä vai kaksi kärpästä yhdellä iskulla?

Kylmän tiistaisuihkun jälkeen JYPillä on mahdollisuus maksaa potut pottuina, kun Pelicans asettuu vastaan uudemman kerran. Lahtelaiset ovat olleet tyly vastus JYPille läpi kuluneen kauden, ja nyt olisi keskisuomalaisten sauma saada revanssin lisäksi kauden avausvoitto Pelicansista.

Joukkueet kohtasivat edellisen kerran tiistaina, jolloin jyväskyläläiset kokivat karun oppitunnin tehokkuudesta ja viimeistelystä. JYP on ollut Pelicansille tänä vuonna suotuisa vastustaja, sillä lahtelaiset ovat nousseet kaikissa kolmessa ottelussa voittajiksi.

Pelicansin hyvä vire on näkynyt nuorten lupausten onnistumisissa sekä kaivattujen pelaajien palatessa kokoonpanoon. Juuso Jämsen ja Elias Vilén ovat suoriutuneet mallikkaasti. Patrik Bartošák ja Hannes Björninen palasivat karanteenista joukkueen vahvuuteen. Björninen nakutti heti paluuottelussaan tehot 1+3 ja Bartošák torjui paluuottelussaan Pelicansille voiton.

Viime ottelussa Pelicansin liike oli liikaa JYPille. Jyväskyläläiset pakotettiin rikkonaiseen peliin, eikä jäähypenkin kulutus auttanut lukemia tulostaululla. JYPin täytyy pysyä lahtelaisten kintereillä ja pysyttävä poissa jäähyaitiosta, mikäli eivät halua tiistai−illan toisintoa. 

Tärkeät pisteet Kuparisaaren illassa

Kymmenen parhaan joukkoon takaisin noussut Sport isännöi kiven kovassa vireessä olevaa HPK:ta. Vaikuttavan täyskäännöksen tehnyt HPK hakee tärkeää pistepottia, kun taas Sportilla on tähtäimessä jalansijan vankistaminen kärkikymmenikössä.

Sport on onnistunut kampeamaan itsensä takaisin kymmenen parhaan joukkoon. Viime otteluista kotkapaitojen kaapimat pisteet ovat nostaneet Sportin sijalle kymmenen.

Olavi Vauhkonen on alkanut pääsemään kiinni Risto Dufvan punaisesta langasta. Kahdeksassa ottelussa 32−vuotias hyökkääjä on saanut aikaan kaksi maalia ja neljä syöttöpistettä.

HPK:n ankea syksy on kääntynyt toiveikkaaksi kevääksi. Hämeenlinnalaiset porhaltavat yhdeksän ottelun pisteputkessa, josta suurin kiittäminen on täsmähankinnaksi osoittautunut Eetu Laurikainen. 28−vuotias veräjänvartija on kerännyt 19 ottelussa vakuuttavan 93 prosentin torjuntavarmuuden.

Ottelussa on jaossa tärkeät pisteet kummallekin osapuolelle viimeisiin pudotuspelipaikkoihin nähden.

Lisää aiheesta: HPK voi unohtaa pudotuspelit, jos se ei kukista Ässiä ja Sportia tällä viikolla

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

13.04
HIFK - Sport
4 - 0
10.04
Sport - KalPa
3 - 1
06.04
Sport - Ilves
0 - 4
20.03
HPK - Sport
3 - 2

HPK

13.04
HPK - SaiPa
4 - 5 JA
01.04
Kärpät - HPK
1 - 3