Liiga-kierros: Tappara pyrkii pois tappiokierteestä − paikallispelien jälkeinen päivä näyttää suuntaa

LIIGA / Kierrosennakko
Perjantaina oli Tapparan vuoro isännöidä paikallisottelua.
Kuva © Samuli Huikuri
Perjantaina miteltiin sekä Tampereen että Satakunnan paikallisottelut. Lauantaina kaikki neljä joukkuetta ovat jälleen askissa ja pyrkivät joko pitämään tai muuttamaan suuntansa.

Seuraa Heitä

Petri Kontiola #72 | Tappara

Keskushyökkääjä

"Konna" Kontiola on paljon vartijana HPK:n pudotuspelihaaveiden tiimoilla. Liigan pistepörssin johtajalta vaaditaan Kerhon riveissä liki täydellistä loppurunkosarjaa, mikäli hänen joukkueensa mielii pudotuspeleihin.

HPK ja Sport "miniplayoff-ottelussa"

HPK ja Sport janoavat samaa, viimeiseen pudotuspelipaikkaan oikeuttavaa runkosarjasijoitusta. HPK:n ottaessa lauantaina täydet kolme pistettä se sysää Sportin liki mahdottoman tehtävän eteen. Ottelusta ei panosta puutu.

HPK ja Sport ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa, ja Sport on vienyt näistä jokaisen. Pisteet ovat jakautuneet Sportille 8–1. Vaasalaiset ovat näin ollen olleet ritaripaidoille vaikea pala purtavaksi kuluvan kauden aikana.

HPK on jumittunut sarjan häntäpäähän ja matkaa pudotuspeleihin on yli 10 pistettä. Hämeenlinnalaisten vaisua menoa on vaikea selittää pelaajapoliittisilla syillä, sillä yksilöt ovat onnistuneet vähintäänkin kohtalaisesti. Petri Kontiola johtaa Liigan pistepörssiä, Elmeri Eronen taistelee puolustajien pistepörssin voitosta, ja Jere Innala, Juuso Ikonen sekä Valtteri Puustinen säestävät vahvasti taustalla. Myös maalivahti Eetu Laurikainen on ollut hyvä.

Kerhon ylivoima on Liigan kolmanneksi parasta ja monessa muussa tilastossa Liigan keskitasoa. HPK:n alivoima puolestaan on sarjan heikoin, ja corsi% pelin ollessa tasan on sarjan heikoimmasta päästä. Keskiarvolla mitattuna Kerhon pitäisi olla Liigan keskipakan joukkueita, mutta jokin Hämeenlinnassa mättää.

Viimeisessä pudotuspelipaikassa tiukasti kiinni oleva Sport taipui tappioon eilisellä kierroksella Jukurien vieraana, mutta sai kotiinviemisiksi tärkeän pisteen tiukassa taistossa viimeisestä pudotuspelipaikasta. Sport on pelannut viime aikoina pirteästi, ja Risto Dufvan kädenjälki alkaa näkyä aina vain paremmin.

Sport pelaa tiivistä peliä ja on tukevoittanut puolustustaan. Kesken kauden Vaasaan kotoutuneet Keräset Michael ja Janne ovat olleet menestykseen tottumattomalle organisaatiolle iso lisä. Molemmilla on kokemusta tiukoista peleistä ja kirkkaista valoista, ja kaksikko ottikin Sportin haltuunsa saavuttuaan kaupunkiin. Erityismaininta on annettava myös Sportin maalivahtiosastolle.

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

Paikallispelien jälkitunnelmia

Ilves voitti eilisessä ottelussaan paikallispelivastustajansa Tapparan. Lukko puolestaan kellisti Satakunnan derbyssä Ässät.

Ilves ja Lukko kohtaavat lauantaina kolmannen kerran tällä kaudella. Kaksi aiempaa ottelua ovat päättyneet raumalaisten 4−1-voittoihin. Ilves on kuitenkin pyristellyt numeroiden valossa hyvin sarjakärjen kyydissä.

Joukkueiden kohtaamisissa erityisesti maalivahti- ja puolustuspelaaminen ovat olleet suuressa roolissa. Lukon osalta perälauta ei ole vuotanut tupsukorvien painostaessa. 

Viime otteluissa molempien joukkueiden otteet ovat hivenen ailahdelleet, vaikka Lukko onkin koko kauden onnistunut pitämään pelinsä jossian määrin hyvälaatuisena ilman suuria notkahduksia. Edes päävalmentaja Pekka Virran pitkä poissaolo ei ole romuttanut raumalaisten peliä.

Aleksi Saarela heilutti tehoillaan 3+1 tahtipuikkoa Satakunnan derbyssä perjantaina, kun Lukko moukaroi Ässien verkkoon seitsemän osumaa. Sarjakärjen kokoonpanossa on laajuutta vaikka muille jakaa, joten ratkaisijoita löytyy tarvittaessa jokaisesta ketjusta. Kristián Pospíšil on pelikiellossa, eikä pelaa ottelussa.

Ilveksen vastuunkantajina ovat tutusti olleet kapteeni Eemeli Suomi ja taiturimainen hyökkääjä Matias Maccelli. Myös Teemu Lepauksen ja Roby Järventien ajoittaiset onnistumiset ovat vauhdittaneet tupsukorvien tekemistä. Maalivahtirintamalla Eetu Mäkiniemi on kantanut päävastuun, mutta Ville Kolppanenkin on saanut torjuntavireestä kiinni.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ilves

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
12.03
TPS - Ilves
1 - 6

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Kirvesinnat pyrkivät palaamaan voittojen tielle

Tappara on hävinnyt kolme edellistä otteluaan. Ottelu JYPiä vastaan on otollinen mahdollisuus muuttaa suuntaa.

JYP ja Tappara ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti ja tamperelaiset ovat voittaneet kohtaamisista kaksi. JYP otti viimeisimmästä kamppailusta kaksi pistettä.

Jyväskyläläisten tekeminen on ollut pitkälti kiinni Robert Rooban maalivireestä ja maalivahtipelin onnistumisesta. JYPin pudotuspelimahdollisuuksien ohentuminen on saattanut näkyä pelien kokonaiskuvissa.

Tappara on hieman yllättäen vajonnut kolmen ottelun tappioputkeen ja joukkueen maalihana on tyrehtynyt jopa huolettavan paljon. Runsaat poissaolot ovat haitanneet tietysti joukkueen yhteispelin hitsautumista, mutta Kristian Kuuselan, Maksim Matushkinin ja Valtteri Kemiläisen kaltaisten pelaajien puuttumiset eivät voi olla näkymättä myös tulostaululla.

On mielenkiintoista nähdä, saako pitkään sivussa karanteenin myötä ollut Dominik Hrachovina torjuntavuoron Tapparan veräjällä JYPiä vastaan. 

Tilastot

Edelliset ottelut

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tappara

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Pelicans yrittää peitota hyvävireisen Jukurit ja päästä takaisin voittokantaan

Pelicans tarvitsee pisteitä päästäkseen takaisin kiinni suoraan pudotuspelipaikkaan. Jukurit puolestaan pelaa paineetta. Mikäli Jukurit pystyy jatkamaan edellisten otteluiden tapaan, Pelicans saa olla varpaillaan.

Pelicans ja Jukurit ovat olleet viime aikoina piristymään päin. Pelicans-päävalmentaja Tommi Niemelä on saanut joukkueensa hyvään iskuun kun runkosarjan loppu häämöttää, ja myös Jukurit on piristynyt päävalmentajan vaihdon myötä. Joukkueiden tämän kauden aikaisemmat kohtaamiset on vienyt nimiinsä Pelicans.

Lahtelaiset ovat nyt kahden ottelun mittaisessa tappioputkessa, mutta Pelicans-leirissä ei ole aiheellista painaa paniikki-nappulaa pohjaan. Kaksi edellistä tappiota ovat tulleet todella koville TPS:lle ja Lukolle. Ennen Lukon kohtaamista pussinokat liisivät viiden ottelun voittotuubissa.

Pelicans on pelannut hyvää ja tasaista peliä viime viikot, mikä on konkretisoitunut pisteillä ja voitoilla. Pelaajat ovat päävalmentajan kanssa samalla sivulla siitä, millaista kiekkoa Pelicans haluaa pelata.

Myös turkoosipaitojen pelaajat ovat olleet yksilötasolla hyvässä iskussa. Iikka Kangasniemi oli ennen eilistä TPS-ottelua neljän pelin pisteputkessa, Hannes Björninen on johtanut joukkojaan niin esimerkillä kuin tehopisteillä ja maalilla Patrik Bartošák on ollut hyvin vakuuttava.

Mikkeliläiset voittivat eilen kotikaukalossaan Sportin, mikä kasvatti Jukurien voittoputken jo kolmeen. Voittoputkensa aikana Liigan jumbosijalla oleva joukkue kampesi runkosarjan viimeisestä sijasta mikkeliläisten kanssa kamppailevan JYPin ja viime aikoina peliään parempaan suuntaan saanut Kärpät.

Kun Jukurit noin viikko sitten tiedotti vapauttaneensa päävalmentaja Marko Kauppisen tehtävistään, on joukkue saanut usein valmentajavaihdosta seuranneen adrenaliinipuuskan. Mikkeliläiset ovat voittaneet uuden päävalmentajansa Jari Kauppilan alaisuudessa kaikki kolme otteluaan.

Jukurit nousi eilisen Sport-voittonsa myötä pois raastavalta jumbo-sijalta sysäten JYPin Liigan hännille.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Ässät hamuaa mukaan kevään peleihin, vahva TPS porilaisten tiellä

Liigan kuumin joukkue TPS vaikuttaa raivaavan tieltään joukkueen kuin joukkueen. Porin lauantai-illassa vastus on varmasti kova, sillä Ässät taistelee pudotuspelipaikasta, eikä antaudu helposti pudotuspeleissä varmasti nähtävälle TPS:lle.

Ässät palasi takaisin tappioiden tielle eilen Satakunnan derbyssä, kun Lukko peittosi ässäpakan selvin numeroin. Porilaiset ovat olleet isoissa vaikeuksissa astuessaan kaukaloon viimeisen kuukauden aikana. Ässät on hävinnyt edellisestä 12 ottelustaan 11. Näissä 12:ssa ottelussa porilaiset ovat viimeistelleet vain 20 maalia, mikä tekee vähän 1,5 maalia ottelua kohti.

Porilaiset ovat monen tappion myötä valahtanut runkosarjan 11:lle sijalle. Pudotuspelipaikka on vielä mahdollinen, mutta edellä oleva Sport on liki 10 pisteen karkumatkalla. Porilaisten on saatava kurssi käännettyä nopeasti, mikäli mielivät pudotuspelitaistoon mukaan.

Edellisestä yhdeksästä ottelustaan kahdeksan voittaneet turkulaiset ovat piristyneet hyvään aikaan, kun runkosarja lähestyy loppuaan ja pudotuspelit ovat aivan nurkan takana. Eilen turkulaisten vireen sai kokea Pelicans.

Kymmenen ottelun kuntopuntarilla mitattuna Liigan kuumin joukkue. TPS on niin ylivoima-, alivoima- kuin kiekonhallintatilastoissakin Liigan parempaa kastia, joten erinomainen vire ei ole sattumaa. "Muukalaislegioonaksikin" tituleerattu joukkue on noussut jopa kovimpien mestarisuosikkien joukkoon.

Josh Kestner takoo pisteitä illasta toiseen, Lauri Pajuniemi ja Markus Nurmi ovat kuumimpia maalintekijöitä Juuso Pärssisen tarjoillessa pelivälinettä ja maalissa Andrej Karejev on suorittanut hyvällä tasolla.

Tilastot

Edelliset ottelut

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

TPS

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1