Liiga-kierros: Tappara jahtaa Hämeen herruutta HPK:ta vastaan ja Sport haastaa kotonaan Kärpät

LIIGA / Kierrosennakko
Viimeinen Liiga-kierros ennen maaottelutaukoa tarjoaa kamppailun Hämeen herruudesta, kovavireisten Sportin ja Kärppien välisen ottelun sekä Ässien ja KalPan välisen tahtojen taiston.
JYP
2 - 3

Peliotteidensa kanssa painiva JYP hakee piristystä Mikkelin Jukureita vastaan

JYP etsii valonpilkahduksia peliinsä Jukureiden kustannuksella.

JYPillä on ollut harvinaisen raskas lokakuu voittojen välteltyä joukkuetta. Lisäksi kokeneella ja nimekkäällä joukkueella on ollut vaikeuksia maalinteon kanssa. Perjantain ottelussa Pelicansia vastaan JYP onnistui aiempaa paremmin puolustustehtävissään, mutta hyökkäyspään suorittaminen oli vielä välttävää ja tietynlainen rentouden puute vaivasi joukkuetta viimeistelyssä.

Jukureilla on sen sijaan mainio vire joukkueen voitettua neljä edeltävästä viidestä ottelusta. Hyvän vireen takuuna on ollut Mika Rajaniemen hyvä vire maalinsuulla sekä Mika Partasen ja Vadim Pereskokovin paluiden piristämä hyökkäyspeli. Työteliään joukkueen on tänäänkin mahdollista voittaa, mutta se vaatii puolustuksen ja maalivahtipelin onnistumista.

Erikoistilanteiden puolesta Jukurit on esiintynyt erinomaisesti viime kierroksilla, sillä joukkue ei ole päästänyt viimeiseen viiteen otteluun yhtäkään maalia alivoimalla. Tämän lisäksi joukkue on hyödyntänyt ylivoimansa mallikkaalla 20 prosentin tehokkuudella. Myös JYP on onnistunut numeroiden valossa hyvin erikoistilannepelaamisessa vaikka tasakentällisin pelaaminen onkin ollut vaikeaa.

Tilastot

Loukkaantuneet

JYP
p
Olkapää, paluu joulu-helmikuussa
p
Alaraajavamma, paluu marras-joulukuussa
mv
Paluu marras-joulukuussa
lh
Alaraajavamma, poissa joulukuun loppuun

Edelliset ottelut

Tulosveto

JYP korjaa isoveliasetelman
JYP lähti hieman takki auki edelliseen Jukurit-kohtaamiseen Jyväskylässä. Avauserät ovat muutenkin olleet jyväskyläläisille haastavia, mikä korostaa ottelun alun tärkeyttä myös lauantaina. JYPin pelaamisen rakenteet eivät tällä hetkellä kestä parin maalin takamatkaa, sillä työmäärä maalipaikkojen eteen on valtava. Jukureilta nähtäneen myös aloitteellista pelaamista, mutta Sami Rajaniemen iltapuhde mittaa sitä, kuinka hyvin Jukurit pysyy voittokamppailussa mukana.
2 4
1 2
4 - 2

SaiPa hakee pelivirettään juhlahumussa HIFK:ta vastaan ennen maaottelutaukoa

SaiPa koittaa jatkaa hyvää kotivirettään ailahtelevasti esiintyneen HIFK:ta vastaan.

Lappeenrannan illassa kohtaa kaksi joukkuetta, joilla on ollut vaikeuksia pelinsä ja voittamisen kanssa. Kotijoukkue SaiPa on tehokkaan alkukauden jälkeen taantunut niin maalinteon kuin ylivoimansakin puolesta, minkä seurauksena voitot ovat kiertäneet 70-vuotisjuhlakauttaan juhlistavaa joukkuetta. Myös kiekonhallinnan ja maalintekopaikkojen määrän perusteella joukkueella on ollut vaikeaa.

Positiivista SaiPan pelissä on kuitenkin se, että kotikentällään ainoastaan TPS on pystynyt nujertamaan keltanutut, minkä lisäksi alkukauden aikana tehojensa kanssa tuskailleet Topi Nättinen ja Jonatan Tanus ovat jälleen löytäneet tehonsa.

Myös HIFK on sekavassa tilassa joukkueen hävittyä neljä edeltävästä viidestä pelistään. Näissä otteluissa vastustajien verkko on heilunut ainoastaan yhdeksän kertaa, mikä ei ole riittävästi voittojen nappaamiseen.

Joukkueen suorituksia on haitannut kokoonpanon vaihtuvuus loukkaantumisten ja muun muassa Lucas Lession poistuminen pelaajavahvuudesta. Sekava tilanne on tarjonnut hyvän näyttöpaikan nuorelle Niklas Nordgrenille, joka on tehnyt kahdeksassa pelaamassaan ottelussa neljä maalia. Kokoonpanohuolia helpottaa toisen pienikokoisen taiturin, Iikka Kangasniemen, paluu pelaavaan kokoonpanoon.

Kahden ailahtelevan joukkueen kohtaamisessa SaiPa on ennakolta suosikki voittamaan ottelun lauantai-illan huumassa sykkivän kotiyleisönsä edessä.

Tilastot

Tulosveto

SaiPa juhlii juhlatunnelmissa
70-vuotista taivaltaan juhlistava SaiPa saa vieraakseen HIFK:n, jolla vaikeuksia on riittänyt erityisesti loukkaantumisten kanssa. SaiPa kärsi kalenterivuoden toisen suoran tappionsa torstaina TPS:lle, mikä kuvastaa joukkueen vahvuutta Lappeenrannassa. SaiPan kaksivaiheinen puolustuspelaaminen sotkee HIFK:n kiekollista peliä niin, että lappeenrantalaiset juhlivat kotivoittoa.
3 4
1 2
2 - 1
HPK

Maalijyvänsä löytänyt Tappara palaa Hakametsään mittaamaan HPK:n vireen

Tampereella pelataan tiukka kamppailu sarjapisteistä.

Yhdessä lauantain kierroksen kärkikamppailussa Tappara ja HPK kamppailevat Hämeen herruudesta ottelussa, jossa molemmat joukkueet ovat suorittaneet epätasaisesti.

Tapparan viimeisimpiä otteluita on vaivannut tehottomuus ja puolustuspään virheet. Kahden erittäin heikon ottelun jälkeen Tappara onnistui kääntämään kurssinsa perjantaina Lukon vieraana sen napattua pisteet kotiinviemisiksi voittolaukauskilpailun jälkeen. Tappara teki ottelussa neljä pelitilannemaalia, mikä on huomattava parannus aiempiin otteluihin, mutta vastaavasti se myös päästi yhtä monta maalia.

Joukkue on siis päästänyt kolmeen edeltävään peliin yhteensä 13 maalia, mikä ei ole missään nimessä hyväksyttävä tulos yhdeltä Liigan mestarikandidaatilta. Positiivista joukkueen otteissa on kuitenkin se, että konkarit Antti Erkinjuntti ja Kristian Kuusela kirjasivat tehot 1+1 Lukkoa vastaan.

HPK on ollut yksi tämän kauden positiivisimmista suorittajista. HPK:n alkukausi sujui perin tehokkaasti joukkueen luodessa kiitettävän määrän maalipaikkoja jokaisessa ottelussa, mutta viime otteluissa otteissa on ollut hieman parantamisen varaa.

Odotettavissa on tasainen ottelu, jossa maalit ovat tiukassa. Myöskään jatkoaika ei ole epätodennäköinen.

Tulosveto

Hämeen herruudesta taistellaan ylitöillä
Räjähdysmäisen nopean nousun sarjan kärkisijoille tehnyt HPK kärsii edelleen maalinteon tehottomuudesta. Aktiivinen pelitapa luo maalipaikkoja kovaan tahtiin, mutta niitä hukataan vielä paljon. Myös Tapparalla on ollut omat maalinteko-ongelmansa, tosin vielä voimakkaammat kuin illan vierailla. Edellisen illan ottelu tuo oman rasituksensa myös molempien pelaamiseen, ja ratkaisua haetaan ylitöiltä. Siellä HPK on etevämpi.
2 3
2 3
TPS
0 - 3

Liigan kuntopuntarin kärkijoukkue TPS saa vieraita Lukosta

Huippukunnossa oleva TPS tarjoilee hunajaa vierailleen lauantai-illan kunniaksi.

Turun illassa kohtaavat Liigan viiden ottelun kuntopuntarin kuumin joukkue TPS sekä vastaavasti saman tilaston heikoin joukkue Lukko. TPS on voittanut kuusi edeltävää otteluaan tehden niissä 22 maalia ja päästäen ainoastaan yhdeksän maalia. Voittojen myötä TPS on kivunnut Kärppien kantaan runkosarjassa kamppailussa kärkipaikasta.

Joukkue on loistanut myös erikoistilanteissa, joissa joukkueen ylivoima on viimeisen viiden ottelun aikana ollut 27,27 prosenttia ja alivoimatehokkuuskin on ollut 90 prosenttia. Vastaavasti Lukon ylivoima on toiminut vain 8,7 prosentin tehokkuudella alivoiman toimittua 80 prosentin tehokkuudella.

Lukon haastava syksy on jatkunut aina marraskuulle asti vaikkakin kymmenes sija on vain kuuden pisteen päässä. Joukkue ei ole voittanut viiteen otteluun, mistä kielii myös se, että Lukko on tehnyt näissä otteluissa ainoastaan yhdeksän maalia ja päästänyt 21 maalia.

Ennusmerkit näyttäisivät siltä, että TPS jatkaa maaottelutauolle seitsemän ottelun voittoputkessa Lukon päästessä kehittämään omaa peliään taukoviikon ajan.

Tilastot

Edelliset ottelut

TPS

Lukko

02.11
Lukko - Tappara
4 - 5 VL
31.10
Jukurit - Lukko
2 - 1 VL
27.10
Lukko - Kärpät
1 - 3

Tällä kaudella

Pitsiturnaus

03.08.
Lukko - TPS
2 - 5

harjoitusottelut

09.08.
TPS - Lukko
5 - 2

runkosarja

Tulosveto

TPS jatkaa porskuttamistaan
Kovat loukkaantumiset ovat hieman verottaneet TPS:n kokoonpanoa, mutta lentokeliin se ei juurikaan ole vaikuttanut. Turkulaisten pelaamisesta on vaikeaa löytää suurempia heikkouksia, joihin raumalaiset voisivat iskeä lauantaina. Lukko on viime aikoina esiintynyt taas heikommin, kun erityisesti maalinteko on tuottanut ongelmia. TPS lähteekin tauolle seitsemän ottelun voittoputkessa.
3 4
0 1
4 - 2

Ässät hakee jatkoa voitokkaalle Tampereen-reissulleen

Peliotteiden kanssa kamppailevat joukkueet koittavat saada voiton alle ennen maaottelutaukoa.

Porissa pelataan lauantai-illan kunniaksi tahtojen taisto kahden vaikeuksissa olevan joukkueen välillä. Ässien tuskaiseen syksyyn saatiin hieman lievennystä, kun joukkue kävi nappaamassa jatkoaikavoiton vieraissa Ilveksen kustannuksella.

Suuressa kuvassa Ässien vire on kuitenkin haasteellinen, sillä se ei ole vieläkään napannut kuin yhden kolmen pisteen voiton kauden 19 ottelussa. Lisäksi joukkueella on merkittäviä ongelmia maalinteossa ja erikoistilanteissa. Kirsikkana kakun päällä joukkue kärsii myös merkittävistä loukkaantumista. Vierasvoiton lisäksi joukkueen positiiviseen uutisiin kuuluu Tuomas Huhtasen ja Matias Varttisen pirteät otteet. Perjantaisessa ottelussa Jarno Kärki ilakoi tekemällä hattutempun Ilveksen nuottaan.

Vierasjoukkue KalPa on valahtanut sarjataulukossa sijalle 12 sen kamppaillessa kiekollisen pelin ja maalinteon kanssa. Sami Kapasen peluuttama kunnianhimoinen jääkiekko ei ole viime peleissä tuottanut toivottua tulosta, vaan vastustajat ovat päässeet iskemään kuopiolaisten hyökkäyksiä vastaan. Sportia vastaan KalPan pelaaminen vapautui hieman onnistumisten myötä, mutta lopputuloksena oli liiankin tuttu tappio.

Kuntopuntarin pahnan pohjimmaisten kohtaamisesta ei ole luvassa odottavaa jääkiekon ilotulitusta. Ottelussa voittajaksi nousee nälkäisempi joukkue, joka pystyy ja jaksaa kamppailla irtokiekoista.

Tulosveto

Tuskaisten kamppailu kääntyy Ässille
Ässät ja KalPa ovat kaksi joukkuetta, jotka ovat viime aikoina tuskailleet pelinsä kanssa erittäin voimakkaasti. Tasakentällisin pelatessa joukkueet ovat sijoilla 14 ja 15 sekä maalinteon tehokkuutta että torjuntaprosenttia mitatessa. Lauantai-illan taistosta Porissa onkin vaikea ennakoida laadukasta kiekkomittelöä, mutta halukkuus ratkaisee ottelun ja tuo voiton viimeistään jatkoajan kautta isännille.
2 3
2
2 - 3

Hyvään vireeseen äitynyt Sport saa vieraakseen Liigan kärkijoukkueen Kärpät

Vaasan lauantai-illan huuman takuuna toimii kuuma kamppailu Kärppiä vastaan.

Vaasan Sport on päässyt lokakuun lopussa hyvään vireeseen sen voitettua neljä edellistä otteluaan. Näistä onnistumisista tuli tosin kuntopuntarin alapään Ässiä, JYPiä sekä KalPaa vastaan, joten tämän illan koitos Kärppiä vastaan on mielenkiintoinen mittari vaasalaisille.

Yksi Sportin hyvän vireen ruumiillistumista on Olavi Vauhkonen, joka on tehnyt viimeiseen viiteen peliin neljä pistettä. Muutenkin pelaaja on pelannut miltei piste per peli -tahdilla.

Vierasvastustaja Kärpät on pelannut vakuuttavasti illasta toiseen pitäen runkosarjan kärkipaikkaa hallussaan. Myös oululaiset ovat neljän ottelun voittoputkessa, mutta hieman yllättäenkin joukkue ei ole ollut erityisen tehokas tehtyjen maalien määrän noustessa ainoastaan kahteentoista viimeisissä viidessä pelissä.

Vastineeksi myöskään Kärppien vastustajat eivät ole päässeet juhlimaan joukkueen päästettyä ainoastaan kuusi maalia samalla aikajaksolla. Onnistuneen oman pään pelin takuumiehenä on toiminut tänäänkin maalilla pelaava Veini Vehviläinen, joka on ollut erinomaisessa vireessä koko syksyn. Kärpät ei ole myöskään päästänyt maaliakaan alivoimalla viimeiseen kuuteen peliin.

Illan ottelussa punnitaan Sportin vire ja taito päästä Kärppien maalille. Odotettavissa on, että ottelu ratkeaa oululaisten laadukkaampaan kokonaisuuteen, minkä seurauksena vaasalaisten voittoputki katkeaa juuri ennen maaottelutaukoa.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

Kärpät

15.11
Kärpät - Jukurit
4 - 0
31.10
Kärpät - Ilves
2 - 1
27.10
Lukko - Kärpät
1 - 3

Tällä kaudella

harjoitusottelut

23.08.
Kärpät - Sport
6 - 2

runkosarja

Tulosveto

Kärpät nyhjää pisteet Vaasasta
Molemmat joukkueet ovat pelanneet edellisenä iltana ottelun, ja Kärpät on vielä päälle matkustanut Hämeenlinnasta Vaasaan. Sport tuleekin iltaan varmasti nälkäisesti haastaman liigan kärkeä. Kovalla riistopelaamisella Kärppiä tullaankin horjuttamaan illan aikana, mutta viisikkopelin laadukkaampi toteuttaminen erityisesti kiekollisena vie pisteet Ouluun.
1 2
3 4