Liiga-kierros: Siirtotakarajan voittajat HIFK ja Kärpät kohtaavat Oulussa, Tapparan tähdet tuikkivat Turussa

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Kamppailu pudotuspeliasetelmista käy kiivaana siirtotakarajalla mellastaneiden joukkueiden kesken.

Seuraa Heitä

Mikael Pyyhtiä #27 | AHL

Laitahyökkääjä

Pyyhtiä on ollut yksi TPS:n nousuvireen näkyvimmistä yksilöistä. Hyökkääjä laukoi helmikuun kymmenessä ottelussa yhdeksän maalia ja juhli maalia myös perjantain kierroksella. Heiluuko verkko myös sarjan huippujoukkueen kustannuksella?

Kristian Kuusela #71 |

Laitahyökkääjä

Konkari on pisteen päässä uransa 12. 40 pisteen Liiga-kaudesta. Mikäli Kuusela pääsee pisteiden makuun, hän nousee Arto Javanaisen ja Janne Ojasen rinnalle 40 pisteen kausien lukumäärissä.

Joakim Kemell #77 | AHL

Laitahyökkääjä

Nuori maalitykki teki ensimmäisen Liiga-maalinsa sitten lokakuun lopun. Jatkuuko maali-iloittelu SaiPaa vastaan?

Kaksi suurta ottaa toisistaan mittaa Oulussa

Oulussa mitellään paremmuudesta niin jäällä kuin vaihtoaitiossa.

Kolmen pisteen hakeminen Mikkelistä ja Jukurien jättämien nollille olivat isoja juttuja. Niistä Kärpät saa ammennettua valtavasti voimaa ja itseluottamusta. Joukkue tarvitsee kuitenkin aikaa uuden päävalmentajansa Lauri Marjamäen kanssa, ja tässä suhteessa joukkue menee joka päivä eteenpäin.

HIFK vahvistui vielä entisestään siirtorajalla, ja se on todella vahva ja vaarallinen varsinkin hyökkäyssuuntaan. Ilmaan nousee pakostakin kysymys, tulevatko kaikki saamaan peliaikaa ja vastuuta niin paljon kuin haluaisivat? Tämä voi vaikuttaa kokonaisuuteen negatiivisesti.

Eipä tarvitse joukkueen puolustajienkaan hävetä vertailussa muiden joukkueiden puolustajiin, joten joukkueen mahdollista heikkoutta etsiessä katseet kääntyvät maalinsuulle. Onko kaksikosta Michael Garteig ja Niilo Halonen viemään joukkue mestaruuteen asti?

Tässä ottelussa on myös mielenkiintoista seurata vaihtoaitioiden taistelua, kun Ville Peltonen haastaa Marjamäen. Peltosella on puolella se, että hän on ollut joukkueen kanssa kauden alusta asti ja materiaali.

Marjamäki taas on lähtenyt rakentamaan uutta tarinaa puolustuksen kautta, joten puolustus kohtaa hyökkäyksen jäällä. Kärpät ovat HIFK:ta parempia erikoistilannepelaamisessa, joten pisteiden kohtalo voi ratketa niiden seurauksena.

Yksilötasolla huomio kiinnittyy keskinäisissä otteluissa tehoillaan loistaneisiin yksilöihin. Saku Mäenalanen ja Jesse Koskenkorva ovat tehneet helsinkiläisiä vastaan tehot 2+2. Alex Broadhurst on sen sijaan pelannut ainoastaan yhden ottelun Kärppiä vastaan, mutta siinä hänelle kirjattiin maali sekä syöttö.

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Tapparan kiivas kilpaviikko päättyy hunajapurkin äärelle

Tappara urheilullisesti haastava viikko päättyy talviuniltaan heränneen TPS:n vieraana.

Tuloksellisesti surullisen sydäntalven tarponut TPS heräsi helmikuussa uuteen nousuun. Miltei pudotuspelisijoitusten ulkopuolelle valunut joukkue voitti kuusi perättäistä ottelua ja on jäänyt pisteittä ainoastaan kertaalleen sitten helmikuun alun KooKoo-ottelun.

Yksi joukkueen uuden nousun kulmakivistä on maalijyvän löytyminen. Myös oma pää on pysynyt jälleen huomattavasti paremmassa nuhteessa kuin synkän vuodenvaihteen jakson aikana.

Yksi joukkueen nousun ruumiillistumista on tulikuuma Mikael Pyyhtiä. 20-vuotias hyökkääjä teki helmikuun otteluissa yhdeksän maalia ja 11 pistettä. Perjantaina Pyyhtiä jatkoi maalijuhliaan. Sen sijaan helmikuussa hankitut Ušeninin veljekset eivät ole vielä lunastaneet heihin kohdistettuja odotuksia. Veljekset ovat pelaamissaan kuudessa ottelussa tehneet vaisut yhteistehot 1+1.

Tapparan viikko on ollut pullollaan tiukkoja ja kilpailullisia kamppailuja. Tiistaina joukkue kävi Ängelholmin hornankattilassa häviämässä maalilla CHL-finaalin. Perjantain kierroksella joukkue tarjosi täydelle Nokia Arenalle viihdettä koko rahan edestä jatkoille venyneen paikalliskamppailun muodossa.

Tamperelaisten haasteena lauantain Turun-vierailulla on siis pitkälti henkinen ja fyysinen palautuminen kahden raskaan koitoksen jälkeen. Palautumisen lisäksi joukkueen löytää ratkaisijoita. Molemmissa viikon otteluissaan Tappara on pelannut varsin mallikkaasti, mutta lukuisista maalipaikoista huolimatta maalimäärät jäivät maltillisiksi.

Tappara vahvistui siirtotakarajalla Otto Leskisellä. Veli-Matti Savinaisella ja Jānis Kalniņšilla. Leskinen ja Savinainen ovat pelaajia, joilta odotetaan myös tehoja. Leskinen onnistui Ilvestä vastaan maalinteossa painavalla laukauksellaan, mutta Savinaisen virkoamista odotetaan vielä.

Sen sijaan maalin suulla tamperelaisilla ei ole huolen häivää. Christian Heljanko torjui Ilvestä vastaan maltilliset 19 laukausta, mutta niihin – ja voittolaukauskilpailuun– mahtui useampi loistava torjunta.

Vastaavasti Tappara on ollut TPS:lle ikävä vieras. Tappara on hävinnyt neljän vuoden aikana ainoastaan kerran Turussa. Tällä ajanjaksolla Tampere on voittanut kahdeksan ottelua, mikäli vuoden 2018 pudotuspelit otetaan huomioon. Voitoista seitsemän tuli varsinaisella peliajalla.

Turkulaisten tiivistynyt puolustus saa olla varuillaan erityisesti Patrik Virran kanssa, joka on kurittanut turkulaisia neljällä syötetyllä maalilla kauden keskinäisissä otteluissa. Elmeri Eronen puolestaan saa latautua otteluun entistä tiiviimmin, sillä puolustajan tehotilasto Tapparaa vastaan on ollut viisi pykälää pakkasen puolella.

Tilastot

Edelliset ottelut

TPS

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tappara

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Kuntopuntarin kärkijoukkueet kamppailevat Kouvolassa

Kouvolassa pelataan tärkeistä pisteistä runkosarjan loppusuoralla.

Kouvolassa kohtaavat kaksi joukkuetta, jotka eivät liiemmin rellestäneet siirtotakarajalla. Kouvolalaiset pidättäytyivät tyystin siirroista, kun taas mikkeliläiset vahvistivat lähinnä kokoonpanonsa syvyyttä. Passiiviutta ei pidä kuitenkaan tulkita luovuttamiseksi, sillä joukkueet kilpailevat kynsin hampain elintilasta.

Kotijoukkue tarpoi sydäntalven aikana tappiosta toiseen, mutta kevään koittaessa joukkue löysi kreivin aikaan voittavan vireen. Pudotuspelisijoituksesta kamppaileva KooKoo on voittanut viisi edeltävää otteluaan. Näissä otteluissa vastustaja on tehnyt ainoastaan neljä maalia, ja maalivahtitandem Nick MalíkOskari Setänen onkin ollut erinomaisessa vireessä.

Varsinkin hyökkäysalueen taidoistaan tunnettujen pelaajien ympärille rakentunut joukkue onkin oppinut parahultaisesti pudotuspelien kynnyksellä varjelemaan omaa maaliaan menettämättä taitoaan iskeä maaleja. Erityisen positiivista kouvolalaisten kannalta on se, että maalintekovastuu on jakautunut verrattain lavealle rintamalle.

Katraasta nousee esille erityisesti Petteri Nikkilä, joka on tehnyt maaliskuun kahdessa ottelussa kolme maalia. Myös Heikki Liedes on ollut oivassa vireessä kauden kolmessa ottelussa mikkeliläisiä vastaan. Liedes on tehnyt otteluissa kaksi maalia ja syöttänyt kaksi.

Vierasjoukkue Jukurit nousi perjantain JYP-voittonsa myötä jälleen sarjan piikkipaikalle. Mikkeliläisten hurja vire on kantanut joukkuetta tasaisesti läpi kauden pois lukien syys–lokakuun rajallisen menestyksen.

Voittamisen taito on juurtunut syvälle jukuriheimon sydämiin. Tästä saatiin uusi todiste perjantaina, kun joukkue voitti vaikeuksien kautta pahnan pohjille jumittuneen JYPin. Jukurit oli suurimman osan ottelusta tappiolla, mutta orastava vierastappio kääntyi lopulta riemukkaaseen voittoon, kun Jarkko Immosen ja Pekka Jormakan lopun maalit katkaisivat JYPin sitkeän kamppailun,

Jotain joukkueiden vireestä kertoo viiden ottelun kuntopuntari, jossa molemmat ovat sarjan kärkisijoilla. Tällä seurantajaksolla joukkueiden voimasuhteissa on kuitenkin yksi merkittävä ero: ylivoimatehokkuus. KooKoo ei ole tehnyt viiteen otteluun yhtäkään ylivoimamaalia, kun taas Jukurit on heiluttanut verkkoa 41,67 prosentin tehokkuudella.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Ässät taistelee Raumalla ylpeydestä

Riittävätkö ylpeys ja paikalliskampailun henki tarjoamaan jännitysnäytelmän Raumalla?

Lukon viime ottelu Tampereella Ilvestä vastaan jätti kaksijakoiset fiilikset. Ensin kotijoukkue pääsi kolmen maalin johtoon, mutta sitten Lukon kiri toi sen maalin päähän. Ässät taas kärsivät neljännen peräkkäisen tappion, kun KooKoo kävi hakemassa kolme pistettä Porista.

Keskinäisistä viidestä runkosarjaottelusta Lukko on vienyt neljä maalierolla 20−7, joten tämä puhuu vahvasti kotijoukkueen puolesta.

Ässillä ei ole enää toviin ollut panosta sen otteluissa, ja se on näkynyt sen otteissa. Toisaalta se on pelannut hyökkäys edellä, vaikka sen tulos on jäänytkin heikoksi, kuten vain kolme tehtyä maalia kolmeen peliin osoittavat. Ei Ässien joukkue ole niin huono, mitä numerot osoittavat.

Ässät tarvitsevat enemmän tehoja kaksikon Derek Barach ja Eemil Erholtzin takaa, ja jos hyökkäys edellä pelaaminen ei ole tuottanut pisteitä, niin pitäisikö siirtyä pelaamaan ajatuksella oma pää ensin?

Lukon riveistä löytyy sen sijaan tehopelaajia. Arttu Ilomäki on tehnyt kauden viidessä Ässät-ottelussa tehot 2+6. Julius Mattila ja Linus Nyman ovat puolestaan tehneet kumpikin tehot 4+2 porilaisia vastaan.

Kotijoukkueen vahvuus on pelitapa ja oikeat pelaajat oikeilla paikoilla. Kun kaikki hoitavat oman roolinsa, niin se ei ole yhden kortin varassa, vaan Lukko pelaa joka ottelussa voitosta. Sanonta yhdessä olemme enemmän sopii Lukkoon hyvin.

Lukko vastaan Ässät asetelma tuo aina otteluun vähän lisää. Toivottavasti se saa vieraat taistelemaan tosissaan voitosta ja takaa hienon kiekkoillan Raumalla.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Tällä kaudella

Pitsiturnaus

06.08.
Lukko - Ässät
3 - 0

harjoitusottelut

20.08.
Ässät - Lukko
5 - 4 VL

runkosarja

Lappeenrannassa pelataan rakkaudesta lajiin

SaiPa ja JYP mittelevät runkosarjan viimeisen sijan välttämisestä.

Lappeenrannan lauantai-illassa kohtaavat kaksi joukkuetta, jotka ovat menettäneet saumansa pudotuspeleihin. Tämän lisäksi joukkueet ovat heikentyneet merkittävästi tämän vuoden aikana.

Ottelussa on kuitenkin nimellinen panoksensa, joka mitataan kunniassa ja urheilullisuudessa. SaiPa, JYP sekä Ässät käyvät tiukkaa vääntöä runkosarjan viimeisen sijan välttämisestä. Tämän lisäksi kauden kolmesta aiemmasta keskinäisestä ottelusta jokainen ottelu on päättynyt SaiPan voittoon. Lauantain ottelu JYPin kauden viimeinen sauma nujertaa keltamusta peikkonsa.

Kotijoukkueen osalta katseet kääntyvät kultakypärää kantavan Ville Petmanin johtamaan vitjaan. Perjantain ottelussa Petman itse rohmusi kaksi syöttöpistettä, minkä lisäksi ketjukaveri Mikko Juusola teki maalin ja syötti toisen.

Kokoonpano kaipaa kärjeltään vastuunkantoa ja tehopisteitä, muutoin voitto jää haaveeksi. Yksi mahdollinen ratkaisija on Lahdessa perjantaina kauden yhdeksännen maalin ylivoimalla iskenyt 19-vuotias Roni Karvinen, joka on päässyt pelaamaan myös ikäkausimaajoukkueissa kuluvalla kaudella.

Kokemattomuus korostuu erityisesti puolustuksessa, jossa erityisesti Elmeri Laakso maksaa vielä kalliita oppirahoja virheillään. Sen sijaan kolme muuta nuorta puolustajaa –Henri Hietala, Hugo Rikkilä ja Aapo Sarell– ovat esiintyneet paremmin.

Oma lukunsa on lappeenrantalaisten maalivahtipeluutus. Joukkueen suvereeni maalivahti Niclas Westerholm on aloittanut jokaisen ottelun helmikuusta alkaen. Tätä ennen maalivahti oli sivussa loukkaantumisen takia. Mestis-seura IPK:sta lainattu kakkosmaalivahti Cody Porter on pelannut SaiPassa vasta reilun erän verran.

JYPin helmikuu sujui ensimmäiset seitsemän ottelua mollivoittoisesti, mutta viimeisimmissä otteluissa on nähty pilkahduksia paremmasta. Jatkoaikavoitto Ässistä sekä komea vierasvoitto TPS:sta saivat perjantain kierroksella jatkoa, kun JYP kiusasi sarjan kärjen tuntumassa väijyvää Jukureita.

Jukureita vastaan saatiin voiton lisäksi myös toinen JYPin kannalta erinomainen tilastomerkintä. Jyväskyläläisten syksyn komeetta, Joakim Kemell, onnistui nimittäin maalinteossa ensimmäistä kertaa sitten lokakuun 30. päivän. Kyseisen ottelun jälkeen Kemell ei onnistunut pisteiden teossa 14 otteluun.

Kemellin ohella jyväskyläläiset voivat seurata Ville Ottavaisen otteita. Hyökkääjä on päässyt tehopisteiden makuun kauden jokaisessa kolmessa SaiPa-ottelussa. Kun koko kauden saldo on yhdeksän pistettä, kolmasosa pisteistä on siis syntynyt SaiPaa vastaan.

SaiPan osalta tehokkaimmat JYPin kurittajat ovat olleet Petman (3+2) sekä Veikko Loimaranta ja Tino Metsävainio, joista molemmat ovat tehneet maalin ja syöttäneet kolme.

Tilastot

Edelliset ottelut

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Sport jatkaa epätoivoista taistelua paikasta auringossa

Henkisesti kovilla oleva kotijoukkue kohtaa fyysisesti kovilla olevan vieraan. Tarjolla olevat pisteet olisivat todella tärkeitä molemmille.

HPK pelasi eilen kovan ottelun TPS:n kanssa Hämeenlinnassa, ja on todella mielenkiintoista nähdä miten he kestävät perään toisen kova kamppailullisen ottelun? Sportin vahvuus on juuri kova kamppailupelaaminen, mutta luistelunopeudessa on parantamisen varaa. Juuri tämä voi kääntää ottelun vieraiden eduksi, jonka vahvuus on kovassa työnteossa ja luistelussa.

Sport kävi pelaamassa Tampereella Ilvestä vastaa erinomaisen ottelun, mutta kotona KooKoo saattoi antaa jopa lopullisen iskun haaveille kevään pudotuspeleistä. Fakta on, että Sportin olisi ehdottomasti pitänyt voittaa se ottelu, mutta he eivät olleet lähelläkään sitä.

Mikä on joukkueen henkinen tila ja mistä he vielä pelaavat? Näiden kysymysten vastaukset määrittelevät hyvin pitkälle sen minkälainen Sport luistelee kotiyleisönsä eteen. Nyt he todella tarvitsevat kotiyleisöstä sen ns. kuudennen kenttäpelaajan ja yhdessä he voivat taistella niin, että pisteet jäisivät Vaasaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2