Liiga-kierros: Revanssihenkeä ilmassa − Tappara isännöi HIFK:n viimeistä Hakametsän vierailua

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Juuso Pellava - www.jpellava.fi
21.10.
2021
Perinteikkäät liigaseurat Tappara ja HIFK ovat aloittaneet kautensa takellellen. Tunnelin päässä on kuitenkin valoa.

.

Seuraa Heitä

Joona Luoto #68 | AHL

Laitahyökkääjä

Edellisellä liigavisiitillään HIFK:ta edustanut, mutta vahvasti Tappara-taustainen Luoto teki hiljattain paluun Tampereelle. Itseään aiempaa kokonaisvaltaisemmaksi pelaajaksi luonnehtinut Luoto palasi kaukaloon viime viikolla ja iski molemmissa pelaamissaan otteluissa maalin.

Otto Paajanen #13 | KooKoo

Keskushyökkääjä

Kovaan pistetahtiin viime otteluissa yltynyt Paajanen kuritti Tapparaa viimeksi kolmella pisteellä ja onnistui maalinteossa myös eilen Ilvestä vastaan. HIFK:n voittohaaveiden kannalta pisteputken olisi suotavaa jatkua.

Onnistumisia etsimässä

Edellinen joukkueiden kohtaaminen on vielä tuoreessa muistissa.

Tappara ja HIFK kohtasivat edellisen kerran vain viikko sitten Helsingissä. Tuolloin kotijoukkue oli vahvempi luvuin 4−2, joten Tappara lähtee otteluun revanssi mielessään. Nälkää kotijoukkueella taatusti riittää, sillä viikko sitten se ei kovasta painostuksestaan huolimatta saanut toivomaansa tulosta.

Viikon takainen ottelu kuvasi moneltakin osin Tapparan nihkeää alkukautta. Paikkoja syntyy vähintäänkin riittävästi otteluiden voittamista ajatellen, mutta viimeistely ontuu. Samalla omassa puolustuspäässä on nähty todella isoja henkilökohtaisia virheitä, joista kukin ennen kautta hehkutetun puolustusosaston jäsenistä on vuorollaan vastannut. Juuri HIFK:ta vastaan tässä kunnostautui etenkin Veli-Matti Vittasmäki.

Vaikeuksista huolimatta tamperelaisleirin riveissä on kuitenkin orastavaa toiveikkuutta kurssin kääntymisestä, sillä kolmesta edellisestä liigaottelustaan joukkue on voittanut kaksi. Lisäksi Tappara varmisti lohkovoittonsa CHL:ssä kaatamalla Skellefteån viime viikolla. Paremman jakson aloittanut 8−2-voitto Jukureista vapautti henkistä takalukkoa, mutta itseluottamuksen kasvattamiseksi joukkue tarvitsee vielä lisää onnistumisia ja ennen kaikkea voittoja.

Viimeistä kertaa Hakametsässä esiintyvä HIFK on niin ikään kärsinyt ajoittaisesta tehottomuudesta. Viimeksi eilen, toiseksi viimeisellä Hakametsän vierailullaan, helsinkiläisjoukkue pysähtyi Ilveksen venäläisvahti Vadim Žerenkoon. Joukkue hallitsi kiekkoa ja vei peliä pääosan ajasta, mutta lopputuloksena oli kuitenkin tappio voittomaalikilpailun jälkeen.

Tapparan tapaan tahmeita otteita esittänyt HIFK on alkukaudella etsinyt viisasten kiveä viisikkopelaamisensa. Ennen eilistä tappiota kaksi edellistä otteluaan voittaneet Ville Peltosen suojatit ovat ajoittain myös saaneet juonen päästä kiinni, mutta odotukset ovat silti toistaiseksi nähtyä korkeammalla. 14 pelatun ottelun jälkeen HIFK:lla on kasassa 21 pistettä, joka on kolme pistettä enemmän kuin ottelun vähemmän pelanneella Tapparalla.

Illan ottelussa erityisen merkittävässä roolissa on etenkin sen alku. Viikko sitten "Nordiksella" Tappara sai koneensa käyntiin vasta toisessa erässä eikä tavoittanut enää HIFK:ta. Nyt huomattavasti vastustajaansa levänneempänä otteluun lähtevän kotijoukkueen on syytä painaa kaasu pohjaan heti alusta lähtien, mikäli se aikoo kaataa "punaiset" viimeisen kerran legendaarisessa Hakametsässä.

Tilastot

Edelliset ottelut

Tappara

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

Tällä kaudella