Liiga-kierros: Puolivälierät huipentuvat huimaan kolmen seitsemännen ottelun kierrokseen

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Tiia Mahkonen
Liigan pudotuspelikevät kerää kierroksia keskiviikon kierroksella, kun peräti kolme ottelusarjaa päättyvät seitsemännessä osaottelussa.

Kolme kiitettävän tasaista puolivälieräsarjaa päättyvät keskiviikkona, kun HIFK hakee voittoa Turusta, Kärpät Tampereelta sekä KooKoo Mikkelistä.

Vaikka kolme seitsemänteen osaotteluun venähtänyttä puolivälieräsarjaa ei ole missään nimessä tyypillinen lopputulema, täysin poikkeus se ei kuitenkaan ole. Edeltävän kerran vastaava tilanne koettiin keväällä 2003.

Kotijoukkueet lähtevät tilastojen valossa ratkaisuotteluun ennakkosuosikin asemassa. Seitsemännet osaottelut ovat päättyneet kotijoukkueen voittoon 20 kertaa. Vieraat ovat saaneet aihetta juhlaan neljä kertaa.

Klassikkosarja saa ansaitsemansa päätöksen

TPS:n ja HIFK:n välinen puolivälieräsarja on tarjonnut kokonaisvaltaisen kiekkoelämyksen kaikkine mausteineen. Edessä on viimeinen koitos jo klassikoiden joukkoon nousseessa sarjassa.

Kuuteen otteluun on mahtunut tapahtumia koko rahan edestä. Sarja alkoi TPS:n keskialueen dominoinnilla ja HIFK:n vaikeuksilla. Voimasuhteet ovat heilahdelleet hurjasti läpi sarjan jopa otteluiden sisällä. Sarjaan on mahtunut ulosajoja ja myös keväisiin kuuluuvaa parranpärinää otteluiden ulkopuolella, kuten Jordan Schmaltzin puhuttanut pelikielto, jota ei määrätty ensi-istumalta, vaan vasta TPS:n erillisen käsittelypyynnön jälkeen.

TPS on esiintynyt joukkueista tasaisemmin, kun HIFK:n taso on ailahdellut ääripäistä toiseen. Lisäväriä sarjaan on tuonut HIFK:n maalivahtitilanne

Otteluista jokainen on ollut taistelua kirjaimellisesti viimeisille sekunneille, eikä eroksi ole yhdessäkään ottelussa tullut yli kahta maalia. Jatkoajalta ratkaisua on haettu kahdesti, kummallakin kerralla HIFK on ollut etevämpi.

Kaikkiaan turkulaisten ja helsinkiläisten välinen sarja ansaitsee ratkaisun venymiseen seitsemänteen otteluun.

Pelillisesti ratkaisevan ottelun teema ei muutu sarjan muistakaan otteluista. TPS on voittamissaan otteluissa pystynyt tukkimaan keskialueen ja sitä kautta tyrehdyttänyt helsinkiläisten hyökkäyspelin, HIFK on taas ollut parhaimmillaan päästessään kääntämään peliä nopeasti sekä karvaamaan korkealta. 

Kokoonpanojen kohdalla TPS:n muutokset ovat olleet marginaalisia, kun HIFK:n miehistö on elänyt otteluiden sisälläkin.

Helsinkiläiset saivat edelliseen otteluun takaisin pelin sivussa olleet Jere Innalan sekä Roni Hirvosen, mutta pidempiaikaisistakin poissaolijoista Johan Motinin sekä Teemu Turusen. Jordan Schmaltz on myös kärsinyt kahden ottelun pelikieltonsa ja palaa kokoonpanoon. 

Henkien taisto Nokia Arenalla

Kärpät on ollut näissä paikoissa monta kertaa ennenkin ja useat sen pelaajat tietävät, mitä paras seitsemästä -sarjojen viimeiset ottelut pitävät sisällään. Ilvekselläkin on kokeneita pelaajia, mutta mahdollisuus on koko organisaatiolle uusi. Hurmosta uhkuvalla Nokia Arenalla tupsukorvat saavat elämänsä tilaisuuden.

Ilves johti puolivälieräsarjaa Kärppiä vastaan jo 2−0, mutta kokenut ja kliininen oululaisjoukkue kampesi itsensä mukaan. Nyt sarja on edennyt siihen pisteeseen, että kumpikin joukkue on vahvuuksiaan hyödyntäen kairannut kolme kiinnitystä. Yhtä vielä huutaisi.

Ilves on pelannut raikkaasti ja kiekollisesti pätevästi läpi sarjan, mutta toisaalta erikoistilanteet ja ratkaisevien hetkien hyödyntäminen on ollut Kärppien vahvuus. Nokia Arenan keskiviikkoillassa välieräpaikan kohtalo ratkennee nimenomaan vahvuuksien välienselvittelyn kautta.

Mikäli Ilves onnistuu horjuttamaan jämäkkää, kokenutta ja rauhallista kärppälaumaa liikkeellään, kotiyleisönsä tuella sekä muutaman tulikuuman yksilön, kuten Nick Baptisten ja Matias Mäntykiven avulla, on tamperelaisryhmä lähellä edetä neljän joukkoon ensikerran sitten kevään 2001. Toisaalta Henrik Haapalan todennäköinen poisjäänti on Ilvekselle takaisku.

Kärpillä on heittää kentälle Atte Ohtamaan, Juhamatti Aaltosen, Mika Pyörälän ja Saku Mäenalasen kaltaisia kokeneita voittajia, joiden puntti ei varmasti tutise. Toisaalta, liikkuvatko kärppäkonkarien housut kenttäpäädystä toiseen riittävän tehokkaasti tamperelaisten pelatessa varmasti kiihkeässä ottelussa kotiyleisönsä hurmoksessa?

Ottelussa ei todennäköisesti nähdä muutamaa maalia enempää täysosumia, joten huippusarjaa pelaavat maalivahdit Marek Langhamer ja Joel Blomqvist lienevät jälleen kerran suurimmat yksittäiset syyt sille, miksi heidän joukkueensa saattaa edetä mitalipeleihin.

Mikkeliläisten sensaatiokausi katkolla kotikentällä − KooKoo etsii maalintekijöitä

Kiivas ja tasainen puolivälieräsarja Jukurien ja KooKoon välillä saa ansaitsemansa päätöksen seitsemännessä ottelussa.

Mikkelin keskiviikkoilta huokuu jännitystä, odotusta, pelkoa kauden päättymistä ja ennen kaikkea uusien sankaritarinoiden aineksia.

Kiharainen ja aaltoileva sarja sai tiistai-illan kierroksella lisää jännitettä, kun Jukurit haki kliinisen maalin voiton Kouvolasta. Kuuden ottelun jälkeen molemmilla joukkueilla on siten kaksi vierasvoittoa sekä yksi kotivoitto.

Pelillisesti sarjan johtajuudesta on kamppailtu hurjalla temmolla sekä tiiviillä puolustuspelaamisella. Viidennen ottelun ryöpsähdystä lukuun ottamatta ottelut ovat olleet tuloksellisesti tasaisia koitoksia.

Jukurien päävalmentaja Olli Jokinen korosti ottelun jälkeen erityisesti mikkeliläisten panostusta puolustuspelaamiseen. Oman alueen varjeleminen tarjosi yllättävän torjuntavastuun saaneelle Karolus Kaarlehdolle sauman menestyä.

Jukurien voivatkin lähteä ratkaisuotteluun hyvillä mielin puolustukseensa luottaen. Ykkösmaalivahti Oskari Salmisen pelikunto on Etelä-Savon suurimpia salaisuuksia tällä hetkellä, mutta Kaarlehto osoitti olevansa riittävässä vireessä varmistaakseen Jukureille paikan välierissä.

KooKoo sen sijaan menetti ensimmäisen mahdollisuutensa jatkaa välieriin häviämällä kuudennen ottelun kotikentällään. Joukkueen peliesitys oli yleisesti ottaen riittävä, mutta maalinteko oli vajavaista kriittisillä hetkillä.

KooKoon päävalmentaja Olli Salo harmitteli kuudennen ottelun jälkeen joukkueensa vaisuutta hyökkäysalueella. Salon mukaan joukkueen pelaaminen oli kuosissa 40 metriin saakka, mutta tietty päättäväisyys ja raivo puuttuivat maalinteosta.

Sarjan maaliodottamat ovat olleet neljästi Jukurien puolella. KooKoo onnistui kuudennessa ottelussa hallitsemaan pelitilanteita, mutta maalit jäivät lukuisista paikoista huolimatta uupumaan.

KooKoo tarvitseekin keskiviikkona Salon peräänkuuluttamaa tehokkuutta maalipaikoissa, jotta kouvolalaisten kausi ei päättyisi keskiviikkona.