Liiga-kierros: Leskinen nähtäneen ensimmäistä kertaa HIFK:n paidassa – TPS saa ison haasteen Kärpistä

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Liigaviikko aloitetaan kuuden ottelun voimin. Illan otteluissa on luvassa uusien hankintojen esittelyä, tiukkaa kamppailua samoista sijoista sekä häntäpään ja kärjen välisiä taistoja.

Vahvoja otteita esittäneet HIFK ja HPK iskevät yhteen

Helsingissä kohtaa kaksi vahvasti viime aikoina esiintynyttä joukkuetta, kun HIFK isännöi HPK:ta. Molemmat joukkueet nappasivat kaksi voittoa viime viikonloppuna.

Kotijoukkue HIFK pelasi erinomaisen viikonlopun, kun ensiksi perjantaina kaatui Kärpät ja lauantaina Tappara. Kahden sarjakärjessä olevan joukkueen kaataminen oli kova näyte HIFK:n tämänhetkisestä tasosta. Kahdessa kovassa pelissä helsinkiläisten verkkoon iskettiin ainoastaan yksi osuma, joten puolustus- sekä maalivahtipeli toimivat mainiosti. Myös hyökkäyksessä HIFK sai onnistumisia laajalla rintamalla.

Sunnuntaina HIFK vielä julkaisi kovan hankinnan, kun viime kaudella Liigan tehokkaimpiin pelaajiin kuulunut Ville Leskinen teki sopimuksen helsinkiläisseuraan. Leskisen tulon myötä HIFK:n hyökkäyskalusto kuuluu nimilistaltaan koko Liigan eliittiin. Leskinen liittyi HIFK:n mukaan maanantaina ja saattaa pelata jo illan ottelussa.

Helsinkiin HIFK:n vieraaksi saapuva HPK saalisti myös viikonlopun peleistään kuusi pistettä, kun hämeenlinnalaiset kaatoivat kaksi kertaa Pelicansin. HPK:n pelaaminen oli ehjää ja varsinkin lauantaina puolustuspeli toimi Pelicansin painostaessa kovaa. Maalilla molemmissa otteluissa torjunut Joona Voutilainen on esittänyt erinomaisia otteita viimeisissä peleissä.

HPK on viime aikoina taistellut tiukasti paikastaan kuuden joukossa runkosarjassa. Illan ottelu HIFK:ta vastaan on hämeenlinnalaisille tärkeä, koska piste-ero joukkueiden välillä on tällä hetkellä kuusi pistettä HIFK:n eduksi. HIFK löytyy sijalta neljä. Illan ottelu on joukkueiden kauden kolmas ja voitot ennen tätä iltaa ovat jakautuneet tasan 1–1.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Jukurit saa jälleen vieraita Tampereelta

Jukurit isännöi viime perjantaina Tapparaa ja tänään vuorossa on jälleen tamperelainen vieras, kun Ilves saapuu Mikkeliin. Vahvasti esiintynyt Ilves hakee esityksilleen jatkoa.

Jukurien perjantainen peli Tapparaa vastaan kääntyi lopulta vierailijoiden eduksi. Jukurit lähti otteluun hyvin ja pääsi jo 2–0 johtoon, mutta Tappara käänsi lopulta pelin vielä varsinaisella peliajalla itselleen. Ennen Tapparaa vastaan pelattua ottelua Jukurit haki maukkaan voiton HIFK:sta Helsingissä.

Jukurit on pelannut viime aikoina tiukkoja vääntöjä, jotka ovat kuitenkin liian harvoin kääntyneet mikkeliläisten eduksi. Ennen HIFK voittoa mikkeliläiset nappasivat täydet kolme pistettä edellisen kerran lokakuun puolivälissä. Jukurien sarjasijoitus on samalla tipahtanut pudotuspelien ulkopuolelle ja Mikkelissä kaivataan kipeästi pisteitä, jotta taistelu pudotuspelipaikasta voi jatkua kiihkeänä.

Vierailija Ilves voitti perjantaina oman ottelunsa KooKoota vastaan 4–1 lukemin Hakametsässä. Tupsukorvien otteet ovat olleet vahvoja, kun joukkue on pystynyt nappaamaan kymmenestä viime pelistä kahdeksan voittoa. Toinen tappioistakin tuli vasta varsinaisen peliajan jälkeen, joten pisteittä Ilves on jäänyt kymmeneen viime peliin ainoastaan kerran.

Karri Kiven tilalle päävalmentajaksi kesken kauden tullut Jouko Myrrä on piristänyt joukkueen pelaamista merkittävästi ja onnistumisia on tullut laajalla rintalamalla. EHT-turnaukseen valittu Eemeli Suomi on ollut koko joukkueen tehokkain pelaaja ja kapteeni löytyy myös Liigan maalintekijätilaston toiselta sijalta. KooKoo pelissä Ilves kärsi pahan menetyksen, kun Arttu Ruotsalainen loukkaantui Martin Bergerin taklauksen seurauksena.

Ilves on sarjassa sijalla viisi ja kotijoukkue Jukurit sijalla yksitoista. Joukkueet ovat kohdanneet kaudella kerran aiemmin, kun lokakuussa Ilves oli tyly isäntä Jukureille ja nappasi voiton 5–1 numeroin.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Ilves

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
12.03
TPS - Ilves
1 - 6

Tällä kaudella

Kuopiossa kiihkeä kamppailu yhdeksännestä sijasta

KalPa ja SaiPa löytyvät tällä hetkellä peräkkäisiltä sijoilta sarjataulukosta ja joukkueiden välinen piste-ero on vaivaiset kaksi pistettä SaiPan eduksi. Myös joukkueiden peliotteet ovat olleet hyvin samankaltaisia.

KalPa on kuulunut kauden aikana joukkueisiin, jonka pelin taso on heitellyt lähes illasta toiseen. Kaksi viimeistä ottelua on hyvä esimerkki tästä, kun KalPa kohtasi kaksi kertaa JYPin. Perjantaina kuopiolaiset pystyivät nappaamaan voiton JYPistä tapahtumarikkaan ottelun jälkeen, mutta lauantaina osat vaihtuivat ja pisteet jäivät Jyväskylään. Jopa pelien sisällä joukkueen otteissa on ollut heittelyä.

Alkukaudella KalPaa vaivasi oman pään ongelmat ja maaleja päästiin iskemään kuopiolaisten verkkoon liian helposti. Myös maalivahti Eero Kilpeläisen otteet heittelivät ja ennen kautta koko Liigan kärkipään torjujaksi ennakoitu veräjänvartija ei pystynyt tarjoamaan joukkueelle mahdollisuutta voittaa. Kauden alusta kuopiolaisten peli on kuitenkin parantunut. KalPa hankki puolusta Jesse Grahamin marraskuun puolivälissä ja kanadalainen on ottanut ison roolin kuopiolaisten puolustuksessa. Puolustuksesta myös Mikael Seppälä on esiintynyt edukseen ja hänet valittiin Suomen maajoukkueen mukaan EHT-turnaukseen.

Kuopioon vieraaksi saapuva SaiPa oli viime viikonloppuna reissussa, kun perjantaina lappeenrantalaiset kohtasivat Sportin Vaasassa ja lauantaina Kärpät Oulussa. Vaasasta SaiPa haki täydet pisteet 0–1 voitolla, mutta Kärppiä vastaan pistetili ei karttunut. SaiPan viime ajan pelit ovat pääsääntöisesti olleet vähämaalisia ja tiukkoja taistoja. Varsinkin puolustuspelaaminen on ollut tiivistä ja antanut mahdollisuuden SaiPalle voittaa. Viiteen viime peliin SaiPa on päästänyt Liigassa kolmanneksi vähiten maaleja.

Päästettyjen maalien lisäksi lappeenrantalaiset ovat myös tehneet vähän maaleja viimeisissä otteluissa. Viidessä viime pelissään SaiPa on onnistunut heiluttamaan vastustajan verkkoa ainoastaan yhdeksän kertaa. Hyökkäyspäässä suurinta roolia kauden aikana ovat kantaneet Tomáš Záborský sekä Teemu Ramstedt. Varsinkin Záborský on onnistunut hyvin, kun hän on iskenyt tehoja lähes piste per peli tahdissa.

Samoista sijoista tiukasti taistelevat KalPa ja SaiPa ovat kohdanneet kaudella kerran aiemmin, kun kuopiolaiset kävivät ryöstämässä Lappeenrannasta pisteet mukaansa maalein 2–4.

Tilastot

Edelliset ottelut

KalPa

27.03
KalPa - Ilves
4 - 2
25.03
Ilves - KalPa
3 - 2 JE
23.03
KalPa - Ilves
1 - 0 JE
21.03
Ilves - KalPa
3 - 4 JE
17.03
Sport - KalPa
2 - 4

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

JYP ja sen EHT-vitja saapuu Kouvolaan

JYPiltä maajoukkueen mukaan Venäjän EHT-turnaukseen valittiin kokonaisuudessaan kakkoshyökkäysketju. KooKoo pyrkii katkaisemaan orastavan tappioputkensa JYPin kustannuksella.

KooKoo kärsi viime viikon molemmista peleistään tappiot, kun vieraissa sekä Sport että Ilves olivat liian vahvoja. Keskiviikon Sport peli oli erittäin vaihderikas ja lopulta vaasalaiset pystyivät voittamaan ottelun 5–4 maalein. Perjantaina Ilves nappasi kouvolalaisten päänahan 4–1 lukemin. Molemmissa peleissä KooKoon puolustuspelaaminen oli heikompaa mihin Kouvolassa on totuttu. KHL:stä naarattu pakkihankinta Libor Sulak ei vielä viime viikolla päässyt näyttämään parhaita taitojaan, vaan esitykset jäivät odottamaan vielä terävöitymistä.

KooKoolta yksilöistä viime aikoina on erityisesti esiin noussut Vilmos Gallo, joka on tehnyt marraskuussa yhdeksään peliin kahdeksan tehopistettä. Myös Gallon ketjukaverit Toni Kähkönen sekä Erik Karlsson ovat pelanneet pirteästi.

JYP kohtasi edellisessä kahdessa ottelussaan KalPan. Perjantaina KalPa nappasi pisteet kotonaan 6–4 maalein jyväskyläläisiltä, mutta lauantaina oli JYPin vuoro juhlia kotonaan 4–1 lukemin. JYP on pelannut erittäin hyvin lähiaikoina, kun joukkue on napannut kymmenestä viimeisestä ottelustaan kahdeksan voittoa.

JYPin suurin syömähammas on ollut kakkosvitja, jonka ovat muodostaneet Julius Nättinen, Petrus Palmu sekä Miska Siikonen. Koko vitja sai ansaitun palkinnon, kun ketju kutsuttiin Venäjän EHT-turnaukseen mukaan. Nättinen johtaa koko Liigan piste- sekä maalipörssiä. Kolmikon lisäksi myös Jani Tuppurainen, Jerry Turkulainen sekä Jarkko Immonen ovat esiintyneet mainiosti.

Miska Siikonen joutui lepäämään viime lauantain pelin pelikiellon takia, mutta on jälleen tänään käytettävissä.

KooKoo on Liigassa kahdeksannella sijalla ja JYP kolmantena. Joukkueet ovat kohdanneet kaudella kerran, kun marraskuun alussa JYP haki pisteet Kouvolasta lukemin 0–4.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

JYP

12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
08.03
Pelicans - JYP
3 - 0
05.03
JYP - Sport
2 - 3
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tällä kaudella

Wellingin johtama Pelicans hakee ensimmäistä voittoaan

Pelicans päätyi vaihtamaan valmentajaa lauantaina. Lahtelaiset lähtevät hakemaan ensimmäistä voittoaan Jesse Wellingin alaisuudessa Tampereelta, kun Tappara isännöi pussinokkia. Tapparan paidassa saatetaan nähdä uusi kanadalaisvahvistus.

Alkukauden ajan Liigaa suvereenisti dominoinut Tappara on talveen saavuttaessa menettänyt kärkipaikkansa. Tapparalaisten otteet ovat vaihdelleet ja ajoittain pelaamisessa on näkynyt selviä väsymisen merkkejä. Myös tulokset ovat vaihdelleet. Edellisessä pelissään viime lauantaina Tappara kärsi tappion isännöidessään HIFK:ta, kun helsinkiläiset hakivat pisteet 1–4 lukemin. HIFK rokotti tehokkaasti ottelun alussa ja Tappara ei onnistunut omissa paikoissaan.

Yksilöistä Tapparasta on jälleen kerran erottunut kokenut kapteeni Kristian Kuusela, jonka rooli on tälläkin kaudella erittäin iso. Isoja onnistujia ovat myös olleet Valtteri Kemiläinen sekä Jere Karjalainen, jotka saivat kutsun Leijonien mukaan EHT-turnaukseen. Viime aikoina myös Patrik Virta on tarttunut tehokkaasti kasvaneeseen rooliinsa, joka on tullut Tyler Morleyn loukkaannuttua. Myös Charles Bertrand puuttuu vielä kahden ottelun ajan kokoonpanosta pelikieltonsa takia. Tappara hankki viikonlopun aikana uuden vahvistuksen, kun kanadalainen Steven Iacobellis liittyi joukkueen vahvuuteen. Kanadalaisen uskotaan debytoivan ensimmäisen kerran illan ottelussa.

Pelicansin joukkue on kokenut suurta myllerrystä viikonlopun aikana, kun ohjelmaan mahtui kaksi ottelua, bussin rikkoutuminen sekä päävalmentajan potkut. Pelicans kohtasi kaksi kertaa HPK:n ja tuloksena oli kaksi tappiota. Jo ennen HPK otteluita Pelicans oli kahden ottelun tappioputkessa eli nyt putki on jo neljän ottelun mittainen. Joukkueen suurimpana haasteena on ollut tehojen puute, kun neljään viimeiseen otteluun lahtelaiset ovat tehneet ainoastaan kolme maalia.

Ville Niemisen potkujen jälkeen valmennusvastuuseen on toistaiseksi ylennetty Jesse Welling, joka on saanut ennen illan ottelua muutaman päivän touhuta joukkueensa kanssa. Illan ottelu onkin ensimmäinen, jossa voidaan olettaa Wellingin kädenjäljen näkyvän pelitavassa. Viime viikolla Pelicansin maalille Tomi Karhusen lähdön jälkeen rekrytty Riku Helenius ei päässyt vielä viikonloppuna esiintymään tolppien välissä, mutta tänään voi olla ensiesiintymisen paikka lahtelaisten maalinsuulla.

Tappara lähtee illan otteluun toiselta sijalta ja piste-ero kärkijoukkue Kärppiin on seitsemän pistettä. Pelicans on vajonnut sarjataulukossa jo sijalle 13, mutta ero viimeiseen pudotuspelipaikkaan on ainoastaan neljä pistettä. Illan ottelu on joukkueiden toinen kohtaaminen tällä kaudella ja ensimmäisestä Tappara vei pisteet Lahdesta mukanaan 2–3 voitolla.

Tilastot

Edelliset ottelut

Tappara

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Pelicans

28.03
Pelicans - HIFK
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

TPS isännöi sarjakärki Kärppiä

TPS pyrkii saavuttamaan ensimmäistä kertaa tällä kaudella toisen voiton putkeen. Haaste on kuitenkin iso, kun Turkuun saapuu sarjajohtaja Kärpät.

TPS nappasi edellisessä pelissään torstaina Ässistä voiton kaksijakoisen ottelun jälkeen maalein 5–2. Ässät johti ottelua toisen erän loppuun saakka, mutta lopulta TPS jyräsi tehokkaalla kolmannella erällään ohi. Ässiä vastaan onnistumisia tuli laajalla rintamalla ja esimerkiksi kapteeni Lauri Korpikoski teki tehot 1+1. Korpikoski sai päätettyä pitkän pisteettömän putkensa vihdoin viime viikolla.

TPS:n kokoonpano koki muutoksen maanantaina, kun yhdysvaltalaisen Greg Squiresin sopimus purettiin pelaajan toiveesta. Squires ei onnistunut Turussa nousemaan haluamalleen tasolle. Yksilöistä TPS:n tärkein palanen viime aikoina on ollut Lauri Pajuniemi, joka on marraskuussa tehoillut yli piste per peli tahtia.

Selvässä sarjajohdossa seilaava Kärpät koki viime viikolla pitkästä aikaa tappion, kun HIFK oli parempi perjantaina Helsingissä 2–0 lukemin. Kärpät jäi ensimmäistä kertaa tällä kaudella nollaan tehtyyn maaliin. Lauantaina oululaiset palasivat voittokantaan SaiPaa vastaan kotonaan 2–1 voitolla.

Kärppien peli on toiminut jo pitkään erittäin hyvin. Tiivis viisikkopelaaminen on ollut suurin avain menestykseen. Kärpille on tehty alle 1,5 maalia per peli, joten voittaminen on lähtenyt erittäin kovan puolustuksen kautta. Myös maalivahdit Patrik Rybar sekä Justus Annunen ovat esiintyneet mainiosti.

Kärpät ovat Liigan kärjessä seitsemän pisteen erolla Tapparaan. TPS löytyy sarjan toisesta päästä sijalta 14 ja piste-ero viimeiseen pudotuspelipaikkaan on yhdeksän pistettä. Kärpät voitti joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen 6–2 maalein.

Tilastot

Edelliset ottelut

TPS

28.03
Tappara - TPS
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Kärpät

28.03
Kärpät - Jukurit
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Tällä kaudella

harjoitusottelut

16.08.
Kärpät - TPS
4 - 0

runkosarja