Tiistain ainoa Liiga-ottelu on HIFK–Jukurit. Ja ottelun odotetuin kohtaaminen nähdään vaihtoaitioissa, kun Ville Peltonen ja Olli Jokinen joukkueineen kohtaavat ensimmäisen kerran runkosarjassa.
Kovalla mediapöhinällä aloittaneet päävalmentajat eivät varsinaisesti ole vielä ihmeitä esittäneet, mutta runkosarja on pitkä ja kausi vielä alkutekijöissään, joten kaksikolle suotakoon työrauha valmennus- ja peliprosessien suhteen.
Jokisen ryhmä ei ole yllättänyt pelikoostumusten ja rakenteiden väljyydellä, vaan viiden pelatun ottelun tulos on melko odotettu: kuusi pistettä, kaksi voittoa ja runkosarjan 14. sija.
Varmaa kuitenkin on, että Helsingissä herää monen jukurin pelimieli. HIFK ei voi olla sytyttämättä Pekka Jormakkaa, Jarkko Immosta, Petrus Palmua, Axel Rindelliä ja muuta joukkuetta ohessa, varsinkin kun loukkaantumisia ei ole.
Voitto punanutuista olisi kuitenkin yksittäinen onnistuminen Jukurien prosessissa ja vaatisi maalivahti Oskari Salmiselta nappi-iltaa. Töitä hänellä varmasti riittää.
HIFK on aloittanut kautensa odotusten mukaisesti: se on vääntänyt itselleen viidestä ottelusta kolme voittoa ja varsinaisella peliajalla tilille on tullut vain yksi tappio. Sijoitus on tällä hetkellä kuudes.
Päänvaivaa päävalmentaja Peltoselle aiheuttavat loukkantumiset, varsinkin Alex Broadhurstin ja Juha Jääskän poissaolot keskikaistalta. Myös maalivahtipeli on auki, mutta todennäköisesti Niilo Halonen vartio HIFKn veräjää. Kollektiivisesti nimivahva helsinkiläisryhmä on ottelun ehdoton ennakkosuosikki.
Yksi joukkueita yhdistävä tekijä on heikko erikoistilannepelaaminen: HIFK ylivoimaprosentti on vain 12,5 ja Jukurien vain niukasti parempi 14,3. Ja kun kummatkin ovat pelanneet alivoimaa selkeästi alle 80 prosentin onnistumisella, voidaan valmentajia nostaa vähän tikunnokkaan.
Kausi on kuitenkin vielä hyvin nuori ja yksittäinen peli voi muuttaa tilastoja selvästi. Tämä peli saatetaan silti ratkaista erikoistilanteissa. Näyttämisen halua ei Jokiselta ja hänen miehistöltään puutu Helsingin kirkkaissa valoissa. Eikä Peltonenkaan tuttavallisen rupattelun takana aio antaa tuumakaan periksi kaverilleen.
Sitä on ammattiurheilu: huolellisesti valmistautuvat valmentajat ja joukkueetkaan eivät osaa ottaa huomioon kaikkea pelissä tapahtuvaa tunnetta, ja sitä Olli Jokinen osaa lietsoa.
Jompikumpi leijonaveljeksistä, Jokinen tai Peltonen, saa siis tiistain jälkeen luvan pojutella toista, ammattiylpeydellä ja veljesrakkaudella.