Liiga-kierros: Kaksi suuryllättäjää iskee yhteen Vaasassa ja HIFK yrittää toistaa parin viikon takaisen tempun

LIIGA / Kierrosennakko
Ville Leskinen taisteli viimeseen asti Johan Motinia vastaan.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Liigassa pelataan lauantaina kuusi ottelua. Samoista sijoista pelaavat Lukko ja KalPa kohtaavat Raumalla sekä kauden positiiviset yllättäjät Sport ja HPK ottavat yhteen Vaasassa.

Kouvolassa molemmilla putken katkaiseminen mielessä

Sekä KooKoo, että TPS pyrkivät Kouvolan lauantai-illassa katkaisemaan oman tappioputkensa. Kotijoukkue KooKoolla putki on kolmen ottelun mittainen ja vierailija TPS:llä kahden. KooKoo pääsee otteluun hieman etulyöntiasemasta, sillä se pelasi viimeksi keskiviikkona, kun taas TPS aloitti oman liigaviikkonsa eilen.

KooKoo on ollut yksi kauden yllättäjistä. Varsinkin hyökkäyspään kärjen leveys sekä terävyys on yllättänyt monet. Pelillinen sielu on ollut pistepörssin kärkipaikoilla majaileva Malte Strömwall. Takana tulitukea ovat antaneet maajoukkueeseen valittu Anrei Hakulinen, Juha-Pekka Haataja sekä Miika Pitkänen. Haataja on poissa seuraavista neljästä pelistä Ilves-pelistä tulleen pelikiellon takia. Viimeisen kolmen pelin tappiot ovat johtuneet pääasiassa KooKoon omasta tehottomuudesta. Esimerkiksi keskiviikkona joukkue kärsi 4-2 tappion Ilveksen vieraana. Puolustuspäässä kouvolalaisryhmällä on paljon loukkaantumisia, joita on paikkailtu lainapelaajilla. Tuorein tulokas on HIFK:sta puolustaja Elias Ulander, joka saatetaan nähdä tositoimissa jo TPS:ää vastaan.

TPS on porskuttanut Liigan kärkipaikoilla koko syksyn. Pelaaminen on ollut tasaisen varmaa ja onnistujia on löytynyt laajalla rintamalla. Eilisessä kotipelissä KalPaa vastaan TPS pyöritti peliä, mutta tehottomuus sekä pehmeys oman maalin edustalla käänsivät ottelu vierailijoille. Alkukaudesta hurjaa jälkeä tehnyt ylivoima on viimeisessä kymmenessä pelissä takunnut ja viimeisimmissä peleissä Kalle Kaskisen valmentamalla ryhmällä on ollut vaikeuksia saada edes peliä pyörimään vastustajan päässä.

Lähtökohdat molempien joukkueiden osalta otteluun ovat siis kutkuttavat. TPS ei ole vielä tällä kaudella hävinnyt kolmea peliä putkeen varsinaisella peliajalla ja turkulaiset eivät varmasti halua tuota tilastoa muuttaa. TPS on ollut myös sarjan toiseksi vahvin vierasjoukkue. KooKoo pääsee otteluun tuoreilla jaloilla ja kouvolalaisten taitavat yksilöt aiheuttavat varmasti ongelmia TPS:n puolustukselle.

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

TPS

30.03
TPS - Tappara
4 - 5 JE
28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2

Tulosveto

Kouvolassa haetaan oikeaa suuntaa
Sekä KooKoo että TPS ovat tahkonneet muutamat pelit ilman pisteitä. TPS:n orastava tappioputki kattaa kaksi edellistä ottelua ja KooKoo on hävinnyt jo kolme ottelua peräjälkeen. Kumpikaan ei ole näiden ottelujen aikana onnistunut järin hyvin maalitehtailussa ja toisaalta oma verkko on laulanut. KooKoo lakaisee tappiosumansa maton alle ja kaataa TPS:n kotijäällään. Maalimäärät tuskin nousevat tässä koitoksessa kovin korkeaksi joukkueiden viimeaikaista hyökkäystekemistä peilaten.
2 3
1 2

Pystyykö HIFK hakemaan jo toistamiseen pisteet Raksilasta?

Kärpät ja HIFK kohtaavat nyt kolmannen kerran parin viikon sisään. Joukkueiden kauden aloitukset ovat olleet hyvin erilaiset. Siinä missä Kärpät on pelannut vakuuttavan syksyn ja johtaa sarjaa niin HIFK on luisunut tällä hetkellä kokonaan pudotuspelien ulkopuolelle. Sekä Kärpät, että HIFK pelasivat eilen ja joutuivat matkustamaan, joten siinä mielessä lähtökohdat otteluun ovat samat molemmille joukkueille.

Tämän illan kotijoukkue Kärpät on ollut Liigan syksyn vahvin suorittaja. Ajoittain lähestulkoon dominoivalla esityksellä pelejään voittanut oululaisryhmä kärsi eilen tappion Hämeenlinnassa. Kärpille tappio oli toinen peräkkäinen, koska CHL:ssä Kärpät kärsi keskiviikkona tappion itävaltalaista Salzburgia vastaan. HPK:ta vastaan Kärppien peliä leimasi huolimattomuus sekä kiekollisen pelin löperyys. Kotipeli ja vastustaja HIFK on varmasti yhdistelmä, jolla Kärpät syttyvät rankan viikon lopuksi taistelemaan pisteistä.

HIFK:n kausi on ollut suurta vuoristorataa ja helsinkiläisjoukkue ei ole saanut pidettyä omaa peliänsä ehjänä kokonaista ottelua monessakaan pelissä. Perjantain ottelussa Sportia vastaan HIFK menetti kaksi kertaa johtonsa ja lopulta hävisi ottelun jatkoajalla. Ottelu kuvasti hyvin HIFK:n kautta tähän saakka, koska joukkue pystyi hallitsemaan peliä, mutta menettivät otteensa myös täysin. Pari viikkoa sitten pelatuista kahdesta Kärpät-pelistä varsinkin ensimmäinen oli HIFK:lta hyvä esitys ja silloin helsinkiläiset saivat pisteet matkaansa. Joukkue näytti syttyvän taistelemaan ja HIFK pystyikin nousemaan takaa Kärppien ohi.

Kahden Liigan kärkeen ennustetun joukkueen kohtaaminen lupaa hyvää viihdettä lauantai-iltaan. Pari viikkoa sitten käydyt pelit ovat varmasti molempien joukkueiden mielessä ja toinen joukkue on erittäin tuttu. Yksilöistä lauantaina kannattaa seurata Kärppiltä Oskar Osalaa ja HIFK:lta Joonas Raskia. Molemmat ovat erittäin työtelijäitä pelaajia, jotka pystyvät sytyttämään joukkueensa omalla panoksellaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

Kärpät

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5

HIFK

02.04
Pelicans - HIFK
4 - 3
30.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE

Tulosveto

Kärpät unohtaa reissun Hämeenlinnaan
Kärpät hävisi eilen vasta kauden neljännen kerran varsinaisella peliajalla, kun HPK onnistui kaatamaan sen kotijäällään kahden viimehetken osuman turvin lukemin 3-1. HIFK sen sijaan pelasi kaksi erää hyvää jääkiekkoa Sportia vastaan kotonaan, mutta sohelsi kolmen maalin johtonsa 5-4-jatkoaikatappioksi. Kärppien edellinen kotipeli oli juuri HIFK:ta vastaan ja sen vierailijat onnistuivat voittamaan maalikarkeloiden jälkeen lukemin 6-5. Kärpät kuittaa tämän kotitappion ja helsinkiläiset jäävät oululaisten jalkoihin.
3 4 5
1 2

KalPa hakee positiivista päätöstä länsirannikon kiertueelle

Raumalla nähdään samoista sarjasijoista pelaavien joukkueiden kiihkeä vääntö, kun Kuopion KalPa saapuu Lukon vieraaksi. Lukko pääsee otteluun hieman KalPaa enemmän levänneenä, sillä raumalaisten edellinen peli on keskiviikolta. KalPa aloitti länsirannikon kierroksensa perjantaina Turusta.

Lukon kauteen lähtö oli erittäin hankala ja joukkue oli pidemmän aikaa sarjataulukon pohjilla. Pekka Virran valmentama ryhmä on aloittanut vaivihkaa nousun ylöspäin ja on kymmenen kierroksen otannalla Liigan kolmanneksi paras joukkue. Alkukauden pelaamisessa näkyneet virheet ovat vähentyneet ja tiukkoja maalin pelejä on alkanut kääntyä Lukon eduksi. Viimeksi keskiviikkona Lukko voitti Jukurit kotonaan 2-1 lukemin. Yksilöistä Lukolta edukseen ovat esiintyneet viime aikoina Arttu Ilomäki, Janne Keränen sekä Justin Danforth. Keränen pelasi koko marraskuun ilman pisteitä, mutta joulukuun kahteen peliin on tullut tehot 2+1.

KalPalle sattuivat tämän kauden vaikeimmat hetket tähän mennessä lokakuusta marraskuun puoliväliin. Varsinkin joukkueen puolustus- sekä maalivahtipeli tuottivat suuria vaikeuksia. KalPa onkin Liigan toiseksi eniten maaleja päästänyt joukkue. Eilen kuopiolaiset hakivat makoisan vierasvoiton Turusta lukemin 1-3 lukemin. KalPan maalilla TPS-pelissä kauden ensimmäisen kokonaisen ottelunsa pelasi Jonathan Iilahti, jolta varsinkin kolmas erä oli vahvaa pelaamista. Iilahden voisi ennustaa aloittavan myös Lukkoa vastaan. Muista yksilöistä pitkän loukkaantumisen jälkeen kokoonpanoon palannut Alexander Ruuttu on ollut tehokkaalla päällä viimeistellen kolmeen peliin kolme maalia.

Molemmilla joukkueilla on ollut omat haasteensa kaudella, mutta molemmat ovat pystyneet myös parantamaan peliään. Erikoistilanteiden osalta KalPa on vahva ylivoimalla, mutta alivoima ei ole toiminut toivotulla tavalla. Lukolla tilanne on ollut taas päinvastainen.

Tilastot

Edelliset ottelut

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

KalPa

19.04
Kärpät - KalPa
13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5

Tulosveto

Epätasalaatuista kalakukkoa
KalPa on parantanut suorittamistaan sitten synkimpien jaksojensa, mutta otteita on leimannut epätasaisuus. Viimeiselle viidelle ottelulle on ollut yhtenäistä se, että joko kuopiolaiset ovat ottaneet tyylipuhtaan voiton tai ovat ottaneet tyylipuhtaasti turpaan. Voitot ja tappiot ovat vielä seuranneet toisiaan sievästi peräjälkeen. Eilen KalPa voitti TPS:n vieraissa 3-1-lukemin, jota voidaan pitää yllätyksenä. Raumalle saapuva kalakukkokaravaani joutuu toteamaan kiertueen toisen isännän paremmakseen.
3 4
1 2

SaiPa etsii omaa tasaisuuttaan klassikko-ottelussa

Jori Lehterän aikoinaan lanseeraamassa klassikossa on hyvät edellytykset tuottaa erittäin hyvää lauantai-illan viihdettä. Molemmat joukkueet pääsevät peliin tuoreina, sillä SaiPa pelasi edellisen kerran keskiviikkona ja Tappara maanantaina. Kymmenen ottelun kuntopuntarissa molemmat joukkueet kuuluvat Liigan kärkikastiin.

SaiPa on ollut tällä kaudella Liigan tylyin isäntä vierasjoukkueille, kun lappeenrantalaiset ovat voittaneet yhdeksän 13sta kotipelistään. Neljästä tappiostakin ainoastaan yksi on tullut varsinaisella peliajalla. Vieraissa Tero Lehterän joukkue on ollut selvästi vaisumpi ja sama vire jatkui keskiviikkona Ässiä vastaan Porissa. Kotona SaiPa on pelannut aktiivista kiekkoa ja onnistumisia on tullut laajalla rintamalla.

Itään vierailulle tuleva Tappara aloitti kauden kehnosti, mutta on piristänyt peliään mitä lähemmäksi joulua on päästy. Tappara on noussut sarjataulukossa jo kolmanneksi ja on 15sta viimeisen pelin aikana Liigan kuumin joukkue. Kokenut ryhmä on tehnyt pieniä viilauksia pelaamiseensa ja peliä on hieman nopeutettu alkukauteen verrattuna.

Lauantain ottelusta on odotettavissa tiukka taisto SaiPan vahvan kotivireen sekä Tapparan piristyneiden otteiden ansiosta. Molemmilta joukkueilta löytyy taitavia yksilöitä, mutta myös laajalla rintamalla mahdollisia ratkaisijoita. SaiPa on onnistunut voittamaan pelejä heikompien esityksien jälkeen, mutta myös hävinnyt pelejä hyvällä pelillä. Tappara on alkukauden jälkeen päässyt tasaiseen rytmiin, johon on viime vuosina totuttu.

Tilastot

Edelliset ottelut

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Tappara

13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5
05.04
Tappara - KalPa
3 - 2 JE

Tulosveto

SaiPan kotitaika pitää
SaiPan reissupelien ja kotipelien suoritustason epäsuhta on kerrassaan hämmästyttävä. SaiPa on voittanut kotonaan 11 ottelua ja hävinnyt vain kahdesti, joista toisen jatkoajalla. Tällä saldolla SaiPa on paras kotijoukkue, mutta kolikon kääntöpuoli on se, että lappeenrantalaiset ovat myös koko sarjan heikoin vierasjoukkue. Jopa pahnan pohjalla omassa yksinäisyydessään viihtyvät Ässät on ollut parempi reissussa kuin SaiPa. Mutta Kisapuistossa sputnikeilla kulkee ja tämän joutuu toteamaan myös Tappara, joka on heittänyt heikon alkusyksynsä roskikseen jo hyvän aikaa sitten. Ottelusta tulee tiukka, eikä maaleilla mässäillä.
2 3
1 2

Lahden lauantai-illassa vieraana porilaista sitkeyttä

Lahdessa ylemmän pudotuspeliviivan yläpuolella oleva Pelicans saa vastaansa sarjataulukon viimeisenä pitkään majailleen Porin Ässät. Joukkueiden lähtökohdat otteluun ovat yllättävänkin lähellä toisiaan ottaen huomioon suuren eron sijoituksessa sekä pistemäärässä.

Kotijoukkue Pelicans pelasi eilen tiukan väännön Jyväskylässä JYP:in vieraana taipuen lopulta 2-1-lukemin. Peli oli Pelicansilta hyvää peruspelaamista, mutta JYP pystyi pitämään lahtelaiset kurissa viimeistelypaikoilla. Pelicans katkaisi keskiviikkona kuuden ottelun mittaisen tappioputkensa HPK:ta vastaan. Tappioputkessa joukkuetta vaivasi tehottomuus. Yksittäisistä pelaajista varsinkin taitava Hynek Zohorna on erottunut edukseen.

Ässät on ollut kuluvan kauden Liigan suurin alisuorittaja. Porilaiset ovat ehtineet vaihtamaan kaikki seuran taustatyöntekijät aina toimitusjohtajasta päävalmentajaan kuluvan vuoden aikana. Ajoittain toiminnan seuraaminen on ollut surkuhupaisaa. Uuden päävalmentaja Pasi Kaukorannan johdolla Ässät on pystynyt parantamaan pelaamistaan. Tuloksissa ero ei ole vielä hirvittävästi näkynyt, mutta esimerkiksi keskiviikkona Ässät pystyi nappaamaan kotonaan pisteet SaiPalta. Peli osoitti, että porilaiset eivät ole ainakaan vielä luovuttaneet vaan haluavat näyttää, että taistelutahtoa löytyy. Ässien pelin tärkeimmät palasevat ovat olleet Sakari Salminen sekä Jarno Kärki, jotka ovat ajoittain yksin tuoneet valoa synkkään syksyyn.

Vaikka Ässät on selvällä erolla tällä hetkellä sarjan viimeisenä Pelicans ei voi lähteä otteluun takki auki. Ässät lähtevät varmasti taistelemaan otteluun ja pääsevät vieläpä levänneinä Pelicansin kimppuun. Pelicansin osalta tärkeätä olisi saada pisteitä kerrytettyä, jotta paikka ylemmän pudotuspeliviivan päällä säilyisi. Ässät on pystynyt parantamaan merkittävästi erikoistilannepelaamistaan, joka voi olla iso tekijä Lahden lauantai-illassa.

Tilastot

Edelliset ottelut

Pelicans

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1

Tulosveto

Kuntopuntarin peräpäästä Pelicans on parempi
Pelicans onnistui välissä kaatamaan HPK:n lukemin 5-2 kotonaan, mutta muutoin viimeisen viiden ottelun aikana lahtelaiset eivät ole saaneet aikaiseksi mainetekoja. Ässien viimeisten viiden ottelun voitot rajoittuvat yhteen kotiniskalenkkiin, jonka se otti sarjan surkeimmasta vierasjoukkueesta SaiPasta. Tällä kertaa Pelicansin pitäisi kuitenkin kotonaan onnistua kaatamaan vain kuusi maalia viimeisen viiden ottelun aikaiseksi saanut Ässät. Porilaiset ovat kuitenkin olleet sitkeitä viime aikoina, joten ero ei kasvane tähtitieteellisiin lukemiin.
3 4
0 1

Vahvassa vireessä oleva HPK hakee Sportin päänahkaa

Vaasassa nähdään kahden positiivisissa merkeissä kauden aloittaneen joukkueen kohtaaminen. Sekä HPK, että Sport ovat tällä hetkellä sarjataulukossa ylempänä kuin kauden alla asiantuntijat ennustivat. Molemmilla joukkueilla oli peli myös perjantaina, joten kumpikaan osapuoli ei saa etua levon merkeissä.

Lauantain kotijoukkue Sport pelasi perjantaina kiihkeän kamppailun Helsingissä HIFK:ta vastaan. Vaasalaiset nappasivat Helsingistä kaksi pistettä jatkoajan jälkeen noustuaan kaksi kertaa tappioasemasta. Helsingin peli kuvasikin hyvin Sportin kautta, koska vaasalaiset ovat osoittaneet kaudella suurta sitkeyttä ja taisteluilmettä. Yksittäisistä pelaajista Mika Järvinen sekä Antti Kalapudas ovat nousseet viime aikoina vahvaan vireeseen. Maalivahti Järvinen on viimeisen kahden viikon aikana ollut useammassa pelissä Sportin pisteiden takuumies. Kalapudas on viimeistään tällä kaudella lyömässä läpi Liigan kirkkaimpaan kärkeen. Maajoukkueeseenkin valittu hyökkääjä pystyy aiheuttamaan koko ajan vaarallisia tilanteita vastustajan maalille.

Vierasjoukkue HPK pelasi perjantaina vahvan pelin kotonaan sarjajohtaja Kärppiä vastaan. Viime aikoina HPK:n pelaaminen on ollut erittäin viihdyttävää katsottavaa ja varsinkin puolustuspään tiiviys yhdessä hyvän maalivahtipelin kanssa ovat olleet joukkueen suurimpia vahvuuksia. Kymmeneen viimeiseen kierrokseen HPK on koko Liigan vähiten maaleja päästänyt joukkue. Iso tekijä tämän tilaston taustalla on ollut maalivahti Emil Larmi. Larmi kuitenkin joutui lepäämään perjantaisen Kärpät-ottelun vatsataudin takia ja on vielä epäselvää, pystyykö nuori maalivahti palaamaan tolppien väliin lauantainakaan. Tuuraaja Antti Karjalainen onnistui Kärppiä vastaan mainiosti ja voi olla, että päävalmentaja Antti Pennanen haluaa antaa toisen perättäisen aloituksen Karjalaisen tilille.

Sportin ja HPK:n kohtaamisessa mielenkiintoa luo fakta, että vastakkain on yksi Liigan vähiten maaleja päästäneistä sekä eniten tehneistä joukkueista. HPK on myös tiukan puolustuksen ohella onnistunut hyvin maalien viimeistelyssä ja varsinkin pistepörssiä johtava Teemu Turunen on syytä vaasalaisten merkata erityisesti. Jokaisessa ottelussa tärkeässä roolissa olevat erikoistilanteet luovat myös mielenkiintoisen lähtökohdan otteluun. HPK:lla on ollut suuria hankaluuksia viime aikoina oman ylivoimansa kanssa, mutta Sportin alivoima on myös toiminut heikosti. Tässä voi piillä yksi ottelun ratkaisutekijöistä.

Tilastot

Edelliset ottelut

Sport

17.03
Sport - KalPa
2 - 4
15.03
KalPa - Sport
4 - 1
12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Sport - HIFK
1 - 4
07.03
Lukko - Sport
4 - 3 JA

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Tulosveto

HPK-peikko saapuu kotkapaitojen apajille
Taas on se aika vuodesta, kun HPK saapuu Vaasaan vieraaksi. Vuodesta 2014 eteenpäin, kun Sport on Liigassa jälleen pelannut, eivät vaasalaiset ole kertaakaan voittaneet hämeenlinnalaisia kotikaukalossaan. Otteluita on pelannut kahdeksan kappaletta ja pisteet ovat jakaantuneet hämeenlinnalaisten hyväksi 23-1. Sport onnistui kerran venyttämään ottelun jatkoajalle, mutta muutoin HPK on aina kaapinut täyden pisteet yhteismaalierolla 25-8. Tänä vuonna Sport on valmiimpi kuin koskaan laittamaan kapuloita hämeenlinnalaisten karavaanin rattaisiin ja tekeekin sen. HPK kaatuu ensimmäistä kertaa Vaasassa tiukan ottelun jälkeen.
3 4
2 3