Liiga-kierros: Kahden ottelun perjantai-ilta kruunaa paluuviikon – Katseet kohdistuvat Turkuun

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Timo Savela
Tauon jälkeen hiljalleen palaillut Liiga jatkuu viikon toisella sekä viimeisellä pelipäivällään, kun HIFK:n vieraaksi matkustaa ennen taukoa lennokaasti esiintynyt SaiPa. Keskiviikkoiltana Lahdessa Pelicansin vieraana otellut TPS isännöi Tapparaa.

Jatkuuko SaiPan lento myös tauon jälkeen HIFK:n kustannuksella?

Tällä kaudella joukkueet ovat kohdanneet jo kertaalleen, ja Lappeenrannan lokakuisessa tiistai-illassa helsinkiläisvieraat olivat ilkeitä lappeenrantalaisisännille viedessään pisteet 5–2-lukemin.

HIFK:n peli oli hyvää ennen taukoa. NHL-lainapelaajista Emil Bemström sekä Joona Luoto ovat lähteneet rapakon taakse valmistautumaan tulevaa kautta varten. Helsinkiläisseuran tehopelaaja Anton Lundell edustaa Nuoria Leijonia Kanadan kuplassa ja täten on sivussa SaiPa-kotiottelusta.

Helsinkiläisseuran pelaajistosta Joonas Lyytinen on esiintynyt vakuuttavasti, kun taas Sebastian Dykin heikko maalivire on aiheuttanut ihmetystä. Ruotsalaishyökkääjä Dyk on iskenyt ainoastaan yhden maalin 18 pelaamassaan ottelussa, mutta syöttöjä näissä otteluissa herrasmiehelle on kertynyt yhteensä seitsemän. 

SaiPan peliesitys on kohentunut nihkeän alkukauden jälkeen. Ennen taukoa lappeenrantalaisjoukkue voitti useamman ottelun putkeen. Joukkueen valmennusjohdon vaihtuminen lomautuksien johdosta on herättänyt joukkueen positiivisessa mielessä, ja pelityyli on täten rauhoittunut. 

Valmennuskaksikko Ville Hämäläinen ja Ville Koho on valmentajatasolla kokematon ja poikkeuksellinen koko Liiga-kartalla. Tämä ei varmasti helpota kaksikon pelitavan työstämistä joukkueen ytimeen. Tauko antaa kaksikolle mahdollisuuden opettaa pelaajistolle lisää haluamiansa asioita, mutta toisaalta ennen taukoa löytynyt nousuvire saattoi katketa pelaamattomuuteen. 

NHL-lainamiehistä Jacob Moverare on lähtenyt jo Pohjois-Amerikan suuntaan ja Urho Vaakanainen sekä Eetu Tuulola pakkasivat laukkunsa ennen illan ottelua. Matias Mäntykivi matkusti Nuorten Leijonien mukana Kanadan MM-kisoihin. Ennen HIFK-vierasottelua lappeenrantalaisjoukkue tiedotti Elmeri Kaksosen loukkaantumisesta, joka pitää hyökkääjän sairastuvalla 2–3 viikkoa. 

Jaakko Lantta on esiintynyt viime peleissä pirteästi, ja Jarno Koskiranta on hiljalleen löytänyt tehonsa. Niclas Westerholm on ollut joukkueen yksi tukipilareista maalinsuulla, ja hän onkin napannut ykkösvahdin paikan selvähkösti esiintyen tasaisen varmasti viime aikoina. 

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE
22.03
HIFK - Pelicans
1 - 4
20.03
Pelicans - HIFK
4 - 2

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Turkulaisseura paketoi paluuviikkonsa kotikaukalossa

TPS:n piti kohdata kotikaukalossaan Ässät, mutta vastaan luisteleekin Tappara.

TPS palasi jo keskiviikkoiltana takaisin tauon jälkeen kaukaloon, kun se kohtasi kierroksen ainoassa ottelussa Lahdessa Pelicansin. Tuossa ottelussa alkukauden vahvasti pelannut turkulaisryhmä antoi varsinkin jatkoajalla tilaa ja aikaa lahtelaisseuran Ryan Laschille ratkaista ottelun. Tuo maalintekotilanne on käyty läpi varmasti Raimo Helmisen johtaman valmennusryhmän toimesta ja painotettu virheiden minimoimisesta Tapparaa vastaan. 

Komeetan lailla on esiin noussut amerikkalaishyökkääjä Josh Kestner, joka majaillee pistepörssissä viidentenä 19 tehopisteellään. 

Ennen kautta turkulaisseuraa haukuttiin "muukalaislegioonaksi" runsaiden ulkomaalaishankintojen vuoksi, mutta otteet ovat esittäneet väitteet vääriksi. Viidestä viimeisestä ottelusta TPS on napannut yhteensä 12 pistettä, ja joukkue onkin 10 ottelun pisteputkessa. Näissä otteluissa tehotykki Kestner on iskenyt tehot 7+3. 

Venäläisvahti Andrei Karejev on saanut viime aikoina hyvin peliaikaa, mutta  seurasta löytyy hyviä kirittäjiä muun muassa Ukko-Pekka Luukkosessa.

Tapparan luottoratsut Kristian Kuuselan ohella ovat heräilleet sekavan alkukauden jälkeen, mutta hommia riittää koko joukkueella tulostavoitteen saavuttamiseksi. Maalivahdeista Christian Heljanko on pitänyt joukkuetta pystyssä, kun taas Dominik Hracovinan otteet ovat ailahdelleet. 

Kari Piiroinen, Kasperi Simontaival sekä Petteri Puhakka ovat tamperelaisseurasta mukana Nuorten Leijonien MM-kisajoukkueessa. Puhakka ja Piiroinen ovat pääsääntöisesti pelanneet Mestistä Tuton riveissä. 

Viisi edellistä tamperelaisseuran ottelua on sisältänyt hyviä otteita, mutta viimeisin Sport-vieraspeli oli alkukauden käsikirjoituksen mukainen sekava näytös. 

Kaksikko Kuusela – Charles Bertrand on saanut hioa kemiansa kuntoon ykkösvitjassa varsin hyvin ottein. Tätä kaksikkoa ja tšekkihyökkääjä Jiří Smejkalia turkulaisisännät saavat varoa.

Tilastot

Edelliset ottelut

TPS

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tappara

28.03
Tappara - TPS
5 - 2
26.03
TPS - Tappara
2 - 1 JE
23.03
Tappara - TPS
4 - 0
22.03
TPS - Tappara
4 - 2
20.03
Tappara - TPS
4 - 1

Tällä kaudella