Liiga-kierros: Jukurit tarvitsee kärkihankintansa nollakerhosta poistuakseen

LIIGA / Kierrosennakko
Peter Tiivola, Ässät ottelussa HIFK - Ässät, 13/10/2020, Helsingin jäähalli, Helsinki, Suomi. Photo: Joonas Kämäräinen
Kuva © Joonas Kämäräinen
15.10.
2020
Torstain ainoassa Liiga-ottelussa Jukurit saa vieraakseen Ässät. Vitali Abramovin debyyttiä odotetaan.

Seuraa Heitä

Roni Hirvonen #33 | AHL

Laitahyökkääjä

Yksi syöttöpiste viiteen otteluun on todella pieni määrä hyvään vireeseen yltäneessa porilaispakassa. Tuskaisuus näkyi keskiviikkona Helsingissä, kun Hirvonen sai paikan ratkaista ottelun, mutta tuloksettomaksi jäänyt yritys päättyi mailanpaiskomiseen.

Jäähyileekö Ässät itsensä ulos voittotaistosta?

Ässät saapuu Mikkeliin melko selvänä ennakkosuosikkina, sillä Jukurit ei ole kerännyt kaudella vielä yhtään pistettä. Jukurien sauma piilee tehokkaassa viimeistelyssä, johon saattaa tulla kaivattua apua Vitali Abramovin muodossa.

Jukurit pelasi edellisen ottelunsa lauantaina, kun TPS haki pisteet Kalevankankaalta 4−1-voitolla. Vaikka lukemista voisi päätellä toisin, on viisikkona puolustaminen tiivistynyt selvästi, mikä on antanut Sami Rajaniemellekin tarvittavaa tukea. 

Tämän takia katseet kääntyvätkin maalintekoon ja sen tehokkuuteen. Jukurit on iskenyt kaudella vain kuusi maalia ja näistä kaksi tasakentällisin. Tehokkuuden puute maalipaikoissa on paistanut piippuhyllylle asti ja apua toivotaankin Vitali Abramovista. Jukurien venäläisvahvistus harjoitteli keskiviikkona joukkueen mukana ja debyyttiä odotetaan torstain kierroksella.

Ässät riivasi tiistaina HIFK:ta ja nappasi matkaansa yhden pisteen. Nousu kahden maalin takaa-ajoasemasta jatkoajalle kuvastaa porilaisryhmän sinnikkyyttä, joka on siivittänyt joukkueen yhdeksän pisteen saaliiseen viidestä pelatusta ottelusta.

Ulkomaalaisvahvistusten panos on ollut alkukaudella pisteiden valossa vahva, mutta joukkoja on johtanut Peter Tiivola. Kokenut sentteri näyttää ottaneen jälleen uuden kehitysaskeleen urallaan ja hoitaa tehoilun ohessa myös kokonaisvaltaisen pelaamisen kunnialla. Mies sopii hyvin Ari-Pekka Selinin sapluunaan, jossa pääpaino on tiiviissä puolustamisessa ja terävissä vastahyökkäyksissä.

Ulkomaalaiskatraaseen liittyy myös Ässien uhkakuva torstai-illassa: pelin taso 60-minuuttisen sisällä on ailahdellut, mikä osittain on johtanut suureen jäähymäärään. Porilaiset ovat ottaneet sarjassa eniten niin kaksiminuuttisia kuin jäähyminuutteja ylipäänsä. Jos sama jäähyily jatkuu, on porilaisten illasta helppo odottaa todella hikistä. Alivoima on ollut alkukaudella sarjan kolmanneksi heikointa.

Tilastot

Edelliset ottelut

Jukurit

28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE
20.03
Kärpät - Jukurit
4 - 1

Ässät

12.03
Sport - Ässät
3 - 2
09.03
Ässät - JYP
4 - 1
06.03
Jukurit - Ässät
4 - 1
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1