Liiga-kierros: Jukurit pyrkii sarjakärkeen, kiekkokansa palaa Nordikselle – KooKoo voi kaataa KalPan pudotuspelijunan

LIIGA / Kierrosennakko
Kuva © Oskari Mäkisarka / https://www.facebook.com/makisarkaphoto
Keskiviikon Liiga-kierroksella mitellään jo aidosti viimeisistä paikoista auringossa. Lappeenrannassa puhdistautunut SaiPa isännöi Lukkoa, HPK ja Pelicans vääntävät Hämeen herruudesta Rinkelinmäellä.

Keskiviikon kierros typistyi alkuperäisestä yhdellä otatuksella. Ilveksen ja Sportin kohtaaminen Tampereen kansiareenalla siirtyy keväämmälle molempien joukkueiden koronatilanteen vuoksi.

Seuraa Heitä

Tom Grönblom #8 | RoKi

Puolustaja

Siirtyi KalPaan SaPKosta ja osui heti ensimmäisessä pelissään kilpipaidassa. Maali per peli -tahti ei ole puolustajalle reilu loppukauden odotusarvo, mutta nälkää riittää taatusti siitä huolimatta.

Juha Jääskä #51 | AHL

Laitahyökkääjä

Uransa parasta kautta pelaava iki-IFK on saanut runsaasti vastuuta punapaitojen ykköstykkien rinnalla. Ennakkoluuloton hyökkääjä aiheuttanee vaaratilanteita myös huippukuntoista jukurinippua vastaan.

Jukurit voitolla jo sarjakärkeen

Olli Jokisen luotsaama Jukurit on kivunnut jo Liigan sarjataulukossa toiselle sijalle, ja joukkue kulkeekin vakuuttavassa kuuden ottelun voittoputkessa. Kykeneekö kotijoukkue HIFK pysäyttämään mikkeliläiset kotiyleisön palatessa Nordenskiöldinkadun pyhättöön?

Vierasjoukkue Jukurit saapuu kuuden ottelun voittoputkessa HIFK:n kotihalliin, johon kotijoukkue saa omat faninsa tukemaan joukkuettaan ensi kertaa tänä keväänä ilman yleisörajoituksia. Huimaan hurmokseen äitynyt Jukurit on vain pisteen päässä sarjakärki Ilveksestä, ja eteläsavolaiset nousisivatkin voitolla piikkipaikalle ensi kertaa Liiga-historiassaan.

Jukureilla on edessään neljän pelin härkäviikko, jossa vastaan asettuu vain sarjan kärkipään nippuja. Kyseessä on kovan luokan haaste ja happotesti kauden suurimmalle sensaatiojoukkueelle.

Jukureista Petrus Palmun johtama kakkosketju Palmu–Aatu RätyPekka Jormakka on suorastaan liekehtinyt. Palmu johtaa tällä hetkellä piste- ja maalipörssiä huimilla tehoilla 19+26. Räty puolestaan on esiintynyt Jukureissa piste per peli -tahdilla. Ykkösketjun ulkomaalaisvahvistus Šimon Stránský on ohittanut myös jo 30 pisteen rajapyykin.

HIFK pelasi viime viikolla neljä ottelua, joista tuloksena oli kolme tappiota ja yksi voitto. Helsinkiläisten paikka sarjataulukon kuuden parhaan joukossa onkin kaikkea muuta kuin kirkossa kuulutettu. Joukkueen tehottomuus jo useassa ottelussa tuo kysymysmerkkejä ilmaan sarjan loppusuoraa ajatellen.

Joukkueet ovat pelanneet tällä kaudella kaksi kertaa vastakkain. Kumpikin osapuoli on päässyt juhlimaan voittoa kertaalleen. Jukurit kaatoi HIFK:n syyskuun lopulla Nordiksella, kun taas HIFK kaatoi vastustajansa Kalevankankaalla lokakuun puolivälissä.

Tilastot

Edelliset ottelut

HIFK

02.04
Pelicans - HIFK
4 - 3
30.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
28.03
Pelicans - HIFK
0 - 3
26.03
HIFK - Pelicans
2 - 1 JE
23.03
Pelicans - HIFK
3 - 2 JE

Jukurit

30.03
Jukurit - Kärpät
3 - 4 JE
28.03
Kärpät - Jukurit
2 - 3
26.03
Jukurit - Kärpät
5 - 2
23.03
Kärpät - Jukurit
5 - 2
22.03
Jukurit - Kärpät
1 - 2 JE

Kuuden pisteen ottelu – vähintään

Yllä esitellylle puhki kulutetulle kliseelle on kerrankin katetta. Jos KooKoo voittaa huipputärkeän ottelun, se käytännössä pudottaa KalPan pudotuspelitaistelusta.

Savon radan katsotaan alkavan Kouvolasta ja jatkuvan siitä pohjoiseen kohti Kuopiota. Sitä kulkeva KalPan kuvaannollinen pudotuspelijuna on vaarassa törmätä risteysasemalla betoniseinään.

Niin käy, jos KooKoo onnistuu pitämään täyden pistepotin kotiluolassaan – käytännössä katsoen. 

Joukkueet ovat ennen iltaa alemman pudotuspeliviivan molemmin puolin; KooKoo viivan päällä sijalla kymmenen, KalPa alla sijalla 11. Eroa kouvolalaisten eduksi on kuusi pistettä, kun molemmat ovat pelanneet 44 ottelua.

Kummankin joukkueen tuloskehitys on ailahdellut kosolti viime aikoina. KalPan viiden ottelun pisteputki katkesi perjantaina Jukureita vastaan, lauantaina Mikkelissä katkesi puolestaan KooKoon neljän ottelun pisteputki.

Tasalaatuisuus ja kyky kääntää tiukoiksi yltyviä vääntöjä voitoiksi korostuvat etenkin tämän kevään ennätyskireässä pudotuspelitaistelussa, kun jo kymmenenteen sijaan vaaditaan 1,5 pisteen ottelukohtainen keskiarvo – on siis otettava vähintään puolet tarjolla olevista pisteistä koko kauden mitassa. Tässä kummallakin kiistakumppanilla on toistaiseksi tekemistä.

Valon määrän lisääntyessä KooKoon kapteeni Heikki Liedes on syttymässä ennennäkemättömään liekkiin. Alkusyksystä maalitahdillaan hurmannut Liedes on neljässä viime ottelussaan summannut tehot 3+3, ja maalipörssin vitonen onkin enää kolmen pisteen päässä kultakypärää kantavasta Joose Antosesta. KooKoo kaipaakin Liedekseltä – entiseltä kalpalaiselta – vastaavaa esiinnousua myös vanhaa seuraansa vastaan. Lupaavaa heräämistä on tehnyt niin ikään Ville Meskanen, joka on osunut helmikuussa jo kolmasti.

Keskinäisten otteluiden yllättäviin pistenikkareihin lukeutuu KooKoon Petteri Nikkilä. Hänen tämän kauden 16 tehopisteestään kolme on syntynyt pohjoissavolaisia vastaan. 

Tilastot

Edelliset ottelut

KooKoo

09.03
KooKoo - Pelicans
3 - 6
07.03
Kärpät - KooKoo
6 - 2
06.03
KalPa - KooKoo
3 - 2
02.03
KooKoo - Ässät
4 - 1
28.02
KooKoo - Tappara
2 - 3 JA

KalPa

13.04
Tappara - KalPa
3 - 1
12.04
KalPa - Tappara
0 - 4
09.04
Tappara - KalPa
1 - 2
06.04
KalPa - Tappara
4 - 5
05.04
Tappara - KalPa
3 - 2 JE

Nämäp poikki o vast

Suljetussa sarjassa joukkueet jakautuvat jo hyvissä ajoin ostajiin ja myyjiin. Lukko kuuluu ensin mainittuihin, SaiPa talousahdinkonsa keskellä kiistatta jälkimmäisiin. Taloudellisen poikki menemisen partaalta karjalaisten tähtäin on siirtynyt tukevasti ensi kauteen, johon valmistavia otteluita sillä on tänä keväänä vielä toista kymmentä.

Lukon pursi lasketaan pian aukeaviin kevään vesiin tukevaan myötätuuleen. Liigan savolaisseuroille kärsittyjen tappioiden jälkeen paluu jämäkkään voittoputkeen on tosiasia: viimeisin työnäyte on 6–1-vierasvoitto Jyväskylästä.

Raumalaisia isännöivän SaiPan alkuvuoden tuloskäyrä on kuin tarkalleen negaatio Lukon vastaavasta: pitkää tappioiden janaa sävyttävät pari yksittäistä voittoa. Lauantainen Oulun-vierailu päättyi niin ikään tappioon voittomaalikilpailussa, vaikka SaiPa ehti johtaa ottelua kahdesti.

Oulussa SaiPa kykeni pitkästä aikaa alkukaudelle tunnusomaisiin pitkiin pyörityksiin, joissa koko viisikko oli samalla sivulla pelipaikkoja kierrättäen. Se yhdistettynä uhrautuvaan ja järkevään blokkipeliin sekä Niclas Westerholmin huippuiltaan on resepti, jolla SaiPalla on mahdollisuus kamppailla voitoista illasta toiseen. Oulussa sputnikien resepti ja pelikuri kaiken kaikkiaan pitivät paremmin kuin aikoihin.

Varsinainen ongelma on ollut, ettei joukkue tahdo pystyä tähän hyvään peliinsä tasaisesti illasta toiseen. Sen sekä sydäntalven maalivahtiongelmien vuoksi SaiPa on valahtanut sarjassa kolmanneksitoista. Ennestään vahvistunut Lukko on hyvästä syystä selvä suosikki otteluun, vaikka koronan poikimat kokoonpanohuolet ovat SaiPan osalta hellittäneetkin.

Keskiviikon vastaisena yönä umpeutunut Ruotsin sarjojen siirtoikkuna oli SaiPalle kriittinen päivä. Sputnikit ulkoistivat seurasta kauden päätteeksi poistuvia ulkomaalaisiaan ja kertoivat ostavansa näin tulevaisuutta. Tiistaina poistujien joukkoon liittyivät rajusti alisuoriutunut kanadalaishyökkääjä Marc-Olivier Roy sekä tsekkipakki Filip Pyrochta, jota koskevan ensi kauden option SaiPa jätti käyttämättä.

Tehokkaan rahankäytön hengessä ratkaisu oli ainoa perusteltu vaihtoehto, eikä se viime kädessä heikennä keltamustien nippua kuin hieman syvyydestään. Tilanne avaa entisestään vastuuta muun muassa lupaavaa kautta pelanneille Valtteri Lipiäiselle ja Tino Metsävainiolle, jotka olivat jo ennestään SaiPan koko kauden kolmanneksi ja viidenneksi tehokkaimmat hyökkääjät.

Lukko on voittanut tämän kauden kolmesta SaiPa-kohtaamisestaan kaksi. Ratkaisun avaimia ovat pidelleet hyppysissään tutut nimet, kuten Sveitsiin ensi kaudeksi siirtyvä Vili Saarijärvi sekä Anrei Hakulinen.

Saarijärvi on summannut kolmessa SaiPa-ottelussa tehot 1+4, mikä on yli 15 prosenttia tehopakin tämän kauden pistesaldosta. Hakulisen 0+5 on jo lähemmäs viidesosa kauden mittaan kertyneistä 28 pisteestä. Taustaketjujen pelaajista Oliver Suni on niin ikään onnistunut: yhteistehoista 4+5 peräti 2+1 on syntynyt SaiPaa vastaan.

Tilastot

Edelliset ottelut

SaiPa

12.03
Pelicans - SaiPa
3 - 0
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
05.03
SaiPa - Ässät
0 - 3
02.03
Jukurit - SaiPa
5 - 0
01.03
SaiPa - Jukurit
3 - 2 VL

Lukko

18.03
Lukko - TPS
3 - 5
16.03
TPS - Lukko
2 - 1
15.03
Lukko - TPS
3 - 2 JE
12.03
JYP - Lukko
5 - 4 VL
09.03
Lukko - TPS
1 - 2

Tällä kaudella

Hämeenlinnassa hamutaan kuuden joukkoon

Sarjataulukon keskivaiheilla peräkkäin majailevat HPK ja Pelicans kohtaavat toisensa Hämeenlinnassa, jossa jaossa on kummallekin joukkueelle tärkeitä pisteitä. Mikäli HPK mielii kuuden joukkoon, on sen ailahtelevien otteiden tasaannuttava.

Kotijoukkue HPK on kolmen pisteen päässä paikasta kuuden joukkoon. Taistelu käy kuumana ja erittäin tasaisena, mitä tihentää ennestään se, että HPK on pelannut päävastustajiaan vähemmän.

Lauantaina HPK pelasi sarjan peränpitäjää Porin Ässiä vastaan. Tästä ottelusta HPK nappasi makean maalin voiton tehokkaan ylivoimapelinsä turvin.

Kerhon mittelöt tällä kaudella Pelicansia vastaan ovat olleet hämeenlinnalaisten näytöstä. Hämeen herruudesta on oteltu kauden aikana tähän mennessä kahdesti, ja molemmat kohtaamiset ovat päättyneet oranssipaitojen voittoon.

Hämeenlinnaan keskiviikkona matkaava Lahden Pelicans on omalta osaltaan erikoinen tapaus. Pelikaanit saivat nokilleen lauantaina Turun Palloseuralta, ja joukkueen maalinteko tökki tuossa ottelussa pahasti.

Joukkueen tehomiehen Jiří Smejkal ollessa olympialaisissa Pelicansin maalintekijät ovat harvassa, ja materiaalin ohuus maalintekoon on Pelicansin iso ongelma.

Pelicans kuitenkin tiedotti vahvistaneensa joukkuetta kevään pudotuspelejä ajatellen hyökkääjä Jesse Saarisella, joka on joukkueelle ja kannattajille tuttu nimi. Itävallan monikansallisesta sarjasta siirtyvän Saarisen odotetaankin tuovan helpotusta Pelicansin ohueen hyökkäysmateriaaliin.

Puolustukseen joukkue oli naarannut Kārlis Čuksten. Nuori puolustaja oli jopa valittu Latvian olympiatiimiin, mutta koronatapaus pilasi miehen matkan Pekingiin.

Joukkueen otteisiin pitäisi saada vahvistusten kotiuduttua tasaisuutta koko 60 minuutin ajaksi. Sen myötä Pelicansin lento kantaisi vielä, kun lumi Salpausselällä sulaa.

Tilastot

Edelliset ottelut

HPK

12.03
Tappara - HPK
3 - 1
09.03
SaiPa - HPK
7 - 0
08.03
HPK - KalPa
2 - 3 JA
06.03
HIFK - HPK
4 - 1
02.03
HPK - JYP
4 - 2

Pelicans

13.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1 JE
12.04
Kärpät - Pelicans
1 - 0
09.04
Pelicans - Kärpät
1 - 0
06.04
Kärpät - Pelicans
3 - 5
05.04
Pelicans - Kärpät
2 - 1