Saksan pelit päättyivät - Ranska härnäsi Ruotsia

MAAJOUKKUE / Yleinen kuvakooste
Prahassa oteltiin maanantaina kahteen kertaan. Jatkopaikasta toiveita elätellyt Saksa joutui pettymään, sillä turnaus päättyi maan osalta tähän taistoon. Iltaottelussa lohkon jumbo Ranska sai vastaansa Ruotsin. Tre Kronor oli hetkellisesti helisemässä, kun Ranska iski toisen erän alussa kaksi maalia ja siirtyi johtoon. Rutiininomainen pelaaminen tuntui kuitenkin riittävän tasoitukseen ja parin maalin voittoon.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Saksan ja Itävallan välisen kamppailun ensimmäinen erä oli hidastempoinen, eikä tämän suurempia maalipaikkoja nähty.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Itävallankin laukaukset menivät kaukaa ohi.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Kuumimmat tunteet olivat katsomon puolella. Sankoin joukoin paikalle tulleet Itävallan kannattajat pitivät omiensa puolta.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Molemmat joukkueet pelasivat energisemmin toisessa erässä, myös Michael Wolf painoi kiekkoa vastustajan ränniin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Tanssitytöt esittivät ohjelmanumeroitaan mainoskatkoilla.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Marcus Kink pomputteli kiekkoa Bernhard Starkbaumin päällä.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Saksalais-kanadalainen Brent Raedeke yritti ohi Martin Schumnigin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Michael Wolf toi Saksan 1-1-tasoihin kolmannessa erässä.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Benedikt Kohl sai keppiä kulmakahnauksessa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Hetkittäin Saksalla oli vaikeuksia pitää Itävallan hyökkääjiä kurissa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
54 minuutin kohdalla Rafael Rotter räjäytti hallin huutoon nostamalla Itävallan taas maalin verran johtoon.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Mies tuuletti maaliaan tunteella.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Vielä 20 sekuntia ennen loppua Itävalta sai kiekon maaliin, mutta tuomari teki heti selväksi, ettei maalia voi hyväksyä.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Patrick Reimer yllätti Itävaltalaiset vielä kaksi minuuttia ennen loppua ja peli eteni jatkoajalle.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Voittomaalien jälkeen voitto maistui makealta.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Ottelu alkoi Ranskan kannalta vauhdikkaasti. Joukkue teki toisen erän alkuun kaksi maalia ja siirtyi yllättäen johtoon 1-2.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Ruotsin kone yski vielä toisenkin erän ajan, mutta tilanteita alkoi syntymään. Ranskan turhat pelinviivyttämisjäähyt eivät auttaneet asiaa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Damien Fleuryn otteet olivat Ruotsille myrkkyä. Mies vastasi molemmista Ranskan maaleista ja oli lähellä iskeä kolmannenkin.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Ruotsi tasasi lukemat toisessa erässä, asialla Filip Forsberg.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Katsomossa oltiin helpottuneita, kun tasoitus vihdoin saatiin tehtyä.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Ranskan maalivahti Cristobal Huet oli mies paikallaan - kolmanteen erään saakka.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Huetin torjunnat pitivät Ranskaa mukana pelissä.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Peli kuitenkin romahti kolmannessa erässä. Ensin Filip Forsberg iski illan toisen maalinsa.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Ruotsalaiset saivat vihdoin syytä riemuun.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Muutaman minuutin päästä edellisen maalin syöttäjä, Oliver Ekman-Larsson ampui viivalta ja kiekko oli maalin perällä.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Kolmannen erän kasvojenpesu oli herkkua Tre Kronorin kannattajille.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös