Nuorten SM-liiga: Pistepörssin kolmen kärki liekeissä – Ilves eteni puolivälieriin
Torstaina tappion Jyväskylässä kärsinyt Ilves vei puolivälieräpaikan lopulta suvereenisti nimiinsä. Toinen ottelu päättyi Ilvekselle lukemin 5–1 ja jatkopaikan ratkaissut jatkoerä 2–0. Runkosarjassa pistepörssin kolme kärkisijaa vieneet Joona Ikonen, Topias Haapanen ja Joona Koppanen olivat kovassa iskussa JYPiä vastaan.

Joona Ikonen palkittiin ennen ottelun alkua runkosarjan pistepörssin ja tehotilaston voitosta. Palkinnot jakoivat A-nuorten peleistä tuttu Vaari ja Raimo Helminen.

Joona Koppanen pokkasi Saku Koivu -palkinnon, eli parhaan hyökkääjän pokaalin.

Ottelun alusta alkaen Ilves vaani kiekkoa silmä kovana.

Häkkipäät Tommi Niskanen ja Oskari Laaksonen kilpailivat ehtimisestä kiekkoon.

Valtteri Ilomäki sai Ilveksen ensimmäisen jäähyn kampituksesta.

Roni Allén houkutteli Ville Niemistä nyrkkihippasille, mutta Ilves-kapteeni piti pään kylmänä.

Rasmus Koskinen oli päästä läpiajoon. Ville Taskinen esti hyökkääjän etenemisen, ja Ilves pääsi ylivoimalle.

Taskisen jäähyä ehti kulua vain viisi sekuntia, kun Joona Ikonen tykitti illan toisen maalinsa.

Topias Haapanen oli vaikea pideltävä ottelussa.

Jatkoerässä Ilves oli lähellä tehdä maalin. Kiekko ei kuitenkaan päätynyt maaliin asti. Pikkumusta osui ennen maaliviivan ylitystä JYP-maaliin kaatunutta Ilves-pelaajaa jalkaan ja pomppasi siitä takaisin peliin.

Tilanne tarkastettiin videolta. Ilves-penkillä Arttu Flinckillä oli hymy herkässä videotarkastuksen aikana.

Vajaat kaksi minuuttia myöhemmin Aleksi Niemi viimeisteli taululle jatkoerän lukemat 2–0.

Joona Koppasella oli aikaa kikkailla maalin edessä. JYP-muurin taakse kiekko ei kuitenkaan tietään löytänyt.

JYP haki kavennusta jatkoerän lopulla ilman maalivahtia.

Joona Ikonen oli kentällä yli kaksi minuuttia jatkoerän lopussa. Ilme oli tuskainen, kun purkukiekko lipsahti pitkäksi, eikä vaihtoon päässyt vieläkään.

Ilves-aitiossa alkoi juhlat summerin soidessa.

Kotiyleisö sai pelaajilta kiitokset kannustuksesta.

Läpyt voittajien kanssa olivat haluttua tavaraa.
Kaikki kuvakoosteet
Sport voimaton energisen Tapparan edessä − kolmas kohtaaminen, kolmas tappio
LIIGA | 2.12.2023 21:24
Sport vei lännen ja idän välisen ottelun
LIIGA | 1.12.2023 22:40
HIFK:n tappioputki päätökseen − Etelä jälleen pohjoista vahvempi
LIIGA | 1.12.2023 22:19
HPK oli sarjakärki-Ilvekselle yllättävän sitkeä pala purtavaksi
LIIGA | 30.11.2023 23:07
- 1 / 1310
- ››
Muut timanttikuvat
Ketterän numero 44 nousi kattoon
MESTIS | 2.12.2023 18:16
Kun Olli sanoo hyppää, sinä kysyt, kuinka korkealle?
LIIGA | 24.11.2023 6:00
Timanttikuva: Liekki jääkiekkoa kohtaan palaa yhä
LIIGA | 18.11.2023 12:30
Timanttikuva: Kivi, paperi, sakset
LIIGA | 18.11.2023 11:00
Kuka laittoi legoja jäälle
MAAJOUKKUE | 11.11.2023 10:22
- 1 / 125
- ››