Yksi paikkakunta, useita sarjoja − Vauhdikas jääkiekkoviikonloppu Espoossa
Viikonlopun aikana Espoossa pelattiin useita SM-sarjojen otteluita. Perjantaina Kiekko-Espoon U18-joukkue kohtasi Ilmatar Areenalla HS Rigan kaataen heidät selkein 9−1-lukemin. Lauantaina Metro Areenalla nähtiin tiukka Liiga-kamppailu, kun Kiekko-Espoon ja KalPan välinen ottelu päättyi vasta voittolaukauksien jälkeen KalPalle 1−2. Sunnuntaina Tapiola 2 -hallissa Kiekko-Espoon U20-joukkue lähti katkaisemaan kahden ottelun mittaista tappioputkea Vaasan Sportia vastaan.
Viikonlopun pelit alkoivat jyminällä, kun Kalle Kulonummi sekä Onni Kovalainen saalistivat kumpikin tehot 2+1.
Pelin alku oli tunnustelevaa kummankin joukkueen vielä hakiessa pelirytmiä.
HS Rigan uhrautuvasta puolustuksesta huolimatta Kiekko-Espoolle syntyi jatkuvasti maalipaikkoja.
Valmentajan rauhoittavat sanat ja ohjeet ovat tarpeen, varsinkin, kun peli tuntui olevan hyvin hallussa.
Pelin loppuun asti Kiekko-Espoo oli pari potkua edellä vastustajaa.
Lauantain Liiga-kierroksella Kiekko-Espoo sai vastaansa KalPan. Läpiajojen ja voittolaukausten harjoittelu alkulämmittelyssä ei ollut turhaa.
KalPaan täksi kaudeksi siirtynyt Veeti Miettinen pelasi ensimmäistä kertaa kasvattiseuraansa vastaan palattuaan Suomeen neljän Amerikassa vietetyn vuoden jälkeen.
Peli eteni tasaisesti kummankin joukkueen puolustusten pitäessä maalipaikat minimissä.
Aina eivät taklaukset osuneet pelkästään vastustajaan.
Joachim Rohdin tuuletti Kiekko-Espoon ainoaksi jäänyttä maalia.
Pakkipari Kotkansalo ja Koch siivosivat maalinedustaa pitäen kalpalaiset poissa Rimpisen lähettyviltä.
Vaikka jatkoajalla espoolaiset pääsivät pelaamaan ylivoimaa, se ei kuitenkaan riittänyt maalin tekemiseen. Kaksi pistettä matkasi Kuopioon voittolaukausharjoituksista huolimatta.
Sunnuntaina Kiekko-Espoon U20-joukkue tuli kentälle sisuuntuneena kahden hävityn Lukko-pelin jälkeen. Alku olikin vahvaa tekemistä.
Aatu Heinäsen maalilla Kiekko-Espoo karkasi jo kahden maalin johtoon neljän minuutin kohdalla.
Aleksi Karjalainen torjui vakuuttavasti Sportin yritykset päästäen vain yhden ylivoimamaalin.
Juuri 16 vuotta täyttänyt Max Laatikainen teki kolmannessa erässä ensimmäisen maalinsa U20-sarjassa.
Sport ei saanut loppukiriä käyntiin Kiekko-Espoon painaessa pelin vaasalaisten päätyyn ja kiekon tyhjään maaliin.
Viikonloppu päättyi Kiekko-Espoon 5−1-voittoon Sportista. Näin Kiekko-Espoo katkaisi pienen tappio putkensa nousten sarjataulukossa kahdeksannelle sijalle.
Kaikki kuvakoosteet
Pyry niskan päällä Pirkanmaan paikallisessa
Suomi-sarja | 12.10.2024 21:04
Turussa tapeltiin: Oliver Lauridsen ja Seth Barton ottivat yhteen vähämaalisen väännön lopussa
LIIGA | 12.10.2024 9:00
Jukureiden synkkä kausi jatkuu – HIFK haki Joonas Raskin johdolla voiton Mikkelistä
LIIGA | 11.10.2024 22:45
Sportin hyvä alku ei riittänyt – SaiPa vei pisteet
LIIGA | 11.10.2024 21:42
- 1 / 1366
- ››
Muut timanttikuvat
Itku lyhyestä ilosta
MESTIS | 12.10.2024 18:19
Peukut pystyyn
Auroraliiga | 7.9.2024 10:30
Timanttikuva: U18-maailmanmestarit 2024
MAAJOUKKUE | 5.5.2024 23:22
Timanttikuva: Suomen mestarit 2024
LIIGA | 28.4.2024 21:25
Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
- 1 / 130
- ››
Lue myös
Uutinen
Liiga-kierros: Lenni Hämäläinen tuuletti Liiga-uransa avausmaalia Lukon voitettua SaiPan
LIIGA | 3.10.2024 21:17
Haastattelu
Suomeen palannut Joonas Nättinen arvostaa Ilvestä − "Hienoin organisaatio, missä olen pelannut"
LIIGA | 2.10.2024 7:30
Haastattelu
Austin Rueschhoff kehuu eurooppalaista jääkiekkokulttuuria: "Fanit ovat paljon parempia kuin Pohjois-Amerikassa"
LIIGA | 26.9.2024 6:30
Haastattelu
Santeri Virtanen Kiekko-Espoon erilaisesta alkulämmittelystä: "Lajunen ja Sallinen päättivät, että mennään tuolla tavalla"
LIIGA | 22.9.2024 8:50
Haastattelu
Ludwig Persson päätöksestään jatkaa Suomessa: "Se oli aika itsestäänselvyys"
LIIGA | 21.9.2024 22:45