"Tee, tee, tee!" – Ketterä ja TUTO joutuivat taipumaan Kiekko-Espoolle ja Jokereille Turun turnauksen avauspäivänä
Kiekko-Espoo ja Jokerit voittivat Turun Kupittaalla pelatun turnauksen ensimmäisen päivän ottelut Ketterää ja TUTOa vastaan. Vaikka päivän ensimmäisessä koitoksessa ei ollut vielä paljoakaan yleisöä, paikalle saapuneet espoolaiskannattajat pitivät näkemästään. Meno parani iltaa kohti hallin sisällä ja sen ulkopuolella. Toisessa ottelussa TUTOn kannattajat rohkaisivat joukkuettaan maalintekoon loppuun saakka, mutta Jokerien kannattajat saivat nauttia voitosta summerin soitua.

Kupittaalla oli tarjolla tavallista poikkeavampaa ohjelmaa.

Tätä koostetta katsellessa voikin taustalle laittaa Sunstroke Projectin kappaleen Run Away.

Ketterän päävalmentaja Kari Martikainen marssi penkin taakse luottavaisin mielin.

Päivän ensimmäisessä koitoksessa imatralaisten vastassa oli Kiekko-Espoo.

Espoolaiset näyttivät taitonsa jo ensiminuuteilla.

Ganstarappia on kai tästäkin syyttäminen. Mestiksen oogeimmat fanit nauttivat maaleista.

Ketterän penkin takana tiedettiin montako maalia tänään tehdään Kiekko-Espoon verkkoon.

Reima-Ville Roos oli mielissään päästyään tuuraamaan Santeri Lipiäistä muutaman minuutin ajaksi.

Huolto hoitaa. Väliin huuliharppusoolo, teippirullalla.

Imatralaisilta ei yritystä puuttunut, mutta sinipaitaiset espoolaiset estivät tasoitusaikeet tehokkaasti. Lopputulos 5–3.

Meno parani päivän vanhetessa. Ulkosalla saattoi bongata Mestiksen Ben Affleckin eli Olli Aron.

TUTOn toimitusjohtaja Kimmo Hollmén tiesi kertoa muille, että oli aika aloittaa ensimmäisen turnauspäivän toinen koitos.

Jokerien kuvaaja rohkeni lähestyä huoltajaa laajakulman kanssa.

Hallin käytävillä pyöri väkeä ihan ruuhkaksi asti. TPS:n Olivia Last siirsi varusteitaan harjoitushallin puolelle.

Päivän toisessa ottelussa ei löysäilty.

Harjoitusotteluksi tunnetta oli poikkeuksellisen paljon.

Myös valmennus nautti menosta.

Maalivahdit hoitivat tonttinsa mallikkaasti. Maalia saatiinkin odottaa pitkään.

TUTO sai onnistumisia ottelussa.

Jokerien kannattajat eivät kuitenkaan tulleet turhaan Turkuun. Voitto Helsinkiin maalein 2–3.

Viihdettä oli tarjolla otteluiden jälkeen vielä yömyöhään.
Kaikki kuvakoosteet
HIFK kaatoi Jukurit trillerimäisessä ottelussa
LIIGA | 27.9.2023 22:30
Jokerit palasi voitokkaasti Helsingin Jäähalliin
MESTIS | 27.9.2023 7:00
Lukko sysäsi Kärpät sarjajumboksi – tehokas ylivoimapeli raumalaisten voiton takeena
LIIGA | 25.9.2023 7:45
- 1 / 1287
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Paluu tulevaisuuteen
MESTIS | 26.9.2023 18:18
Timanttikuva: Espoolaista kiekkojuhlaa – Mestis-mestaruusviiri nousi Metro Areenan kattoon
MESTIS | 22.9.2023 1:52
Timanttikuva: Ilveksen kannattamisesta löytyy blingiä
LIIGA | 14.9.2023 21:55
Timanttikuva: On pakko painaa pitkää päivää
LIIGA | 13.9.2023 20:27
Timanttikuva: Lautalla yli ja halli haltuun
Muut Sarjat | 8.9.2023 19:14
- 1 / 123
- ››
Lue myös
Kolumni
Kupila: Eikö Suomi-urheilu muuhun kykene kuin vedonlyönnin mainostelineeksi – jääkiekko voisi perustaa oman veikkauksensa
LIIGA | MESTIS | MAAJOUKKUE | Naisten Liiga | 3.7.2023 15:44
Artikkeli
Mestis-viikko: Jokerit varasti mediahuomion Mestis-hakemuksellaan - Peliviikossa hattutemppuja, pelikieltoja sekä nollapelejä
MESTIS | 23.1.2023 6:30
Uutinen
Vili Laitinen palaa Espooseen, Hermekselle ja Ketterälle lainahyökkääjiä Liigasta
MESTIS | 28.8.2023 17:40
Artikkeli
Ketterä lähetti KOOVEEn kesälomalle, Turussa ylitöiksi venynyt ottelu oli lopulta Kiekko-Espoon juhlaa – FPS jäi tyhjin käsin Kalajoella
MESTIS | 3.4.2023 22:36
Artikkeli
TUTO taisteli sarjalle jatkoa, Ketterä ja JHT tasoittivat sarjat pitkän kaavan kautta
MESTIS | 31.3.2023 22:54