Tappara teki kaiken paitsi maalit − HPK vei viimeisen Hakametsän taiston

LIIGA / Yleinen kuvakooste
Tappara lähti lauantain jäähyväisotteluun hyvällä tsempillä, kenties pitkäaikaisen toimitusjohtaja Mikko Leinosen ennen ottelua pitäneen puheen siivittämänä. Kotijoukkue vyörytti peliä HPK:n päätyyn, mutta vieraat maalivahti Daniel Lebedeffin johdolla kestivät rynnistyksen. Toisessa erässä HPK iski kahdesti vain 21 sekunnin välein eikä johtoa enää luovuttanut. Kolme pistettä ja Hakametsän viimeinen herruus matkasivat Hämeenlinnaan lukemin 2−3.
Kuva © Samuli Huikuri
Hakametsän viimeinen ottelu alkoi virallisesti tästä.
Kuva © Samuli Huikuri
Tappara pelasi ottelun avauserässä mainoksettomilla, 60-lukua kunnioittaneilla paidoilla.
Kuva © Samuli Huikuri
Kultakypärä Anton Levtchi laukoi useasti.
Kuva © Samuli Huikuri
Välillä Daniel Lebedeff torjui ilman mailaa.
Kuva © Samuli Huikuri
Michael Joly oli pirteällä pelipäällä.
Kuva © Samuli Huikuri
Tappara väänsi ja karvasi.
Kuva © Samuli Huikuri
Veli-Matti Vittasmäen laukaus painui ohi maalin.
Kuva © Samuli Huikuri
Otto Latvala sen sijaan sai kiekon ohi Christian Heljangon.
Kuva © Samuli Huikuri
Waltteri Merelä ei saanut pistesaldoonsa lisäystä.
Kuva © Samuli Huikuri
Tommi Tikka ei voinut uskoa päähän kohdistuneesta taklauksesta saamaansa jäähyä.
Kuva © Jarno Hietanen
HPK:n ulkomaalaishyökkääjillä luistin kulki terävästi.
Kuva © Samuli Huikuri
Kristian Tanus kavensi ottelun 1−2:een kolmannessa erässä.
Kuva © Samuli Huikuri
Juhlinta maistui, ja tässä kohtaa takaa-ajo näytti vielä hyvältä.
Kuva © Samuli Huikuri
Heti seuraavassa vaihdossa Joly pujotteli kiekon Tappara-maaliin ja HPK oli taas kahden maalin karkumatkalla.
Kuva © Samuli Huikuri
Tyler Morley teki muun joukkueen tavoin kaikkensa.
Kuva © Samuli Huikuri
Patrik Virta sai kiekon ohi Lebedeffin mutta myös ohi maalin.
Kuva © Samuli Huikuri
Morleyn kovat taklauksetkaan eivät enää auttaneet Tapparaa tasoittamaan ottelua.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös