Tappara juhli sekä mestaruutta että voittoa paikallisvastustajasta
U20 SM-sarja alkoi Tampereella paikallisottelulla, jonka aluksi juhlittiin Tapparan viime kauden mestaruutta. Hakametsässä nähtiin Tappara-video, Mikko Leinosen puhe ja mestaruusviirin nosto kattoon. Itse ottelu oli melko yksipuolinen isäntäjoukkueen näytös. Loppulukemat kirjattiin Tapparalle 5−1.

Tappara tuli otteluun hyvin keskittyneenä.

Ennen ottelun alkua juhlittiin Tapparan viime kauden U20-mestaruutta ja nostettiin viiri kattoon.

Tapparan taustayhtiön hallituksen puheenjohtaja Mikko Leinonen piti juhlapuheen.

Joona Turtiainen katseli vaihtoaitiosta, kun Tappara pyöritti peliä siirretyn jäähyn aikana.

Ilvekselläkin oli omat iloiset hetkensä ottelussa.

Niklas Puistola runnoi tästä Tapparan 2−0-maalin.

Tappara oli kapteeninsa Rrahim Currin johdolla selvästi Ilvestä edellä.

Ilves-valmennuksen ilmeet olivat varsin mietteliäitä.

Sumun keskellä juhlittiin maalia.

Ilveksen ilmeet vakavoituivat ottelun myötä.

Kannattajille jaksettiin silti olla ystävällisiä.

Ilveksen Ondřej Kos kohteli Niklas Puistolaa kaltoin ja joutui tilanteesta jäähylle.

Sumu lisääntyi ottelun edetessä ja vaihtoi päätyä pelaajien liikkeen mukana.

Tappara voitti juhlaottelunsa lopulta maalein 5−1.
Kaikki kuvakoosteet
Ilves juhli kauden ensimmäisessä Tampereen paikallisessa
LIIGA | 28.9.2023 21:47
HIFK kaatoi Jukurit trillerimäisessä ottelussa
LIIGA | 27.9.2023 22:30
Jokerit palasi voitokkaasti Helsingin Jäähalliin
MESTIS | 27.9.2023 7:00
- 1 / 1288
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Paluu tulevaisuuteen
MESTIS | 26.9.2023 18:18
Timanttikuva: Espoolaista kiekkojuhlaa – Mestis-mestaruusviiri nousi Metro Areenan kattoon
MESTIS | 22.9.2023 1:52
Timanttikuva: Ilveksen kannattamisesta löytyy blingiä
LIIGA | 14.9.2023 21:55
Timanttikuva: On pakko painaa pitkää päivää
LIIGA | 13.9.2023 20:27
Timanttikuva: Lautalla yli ja halli haltuun
Muut Sarjat | 8.9.2023 19:14
- 1 / 123
- ››
Lue myös
Haastattelu
Isän ja pojan yhteishaastattelu: Tappara-lupaus Topi Rönnin urheilijapolku on sisältänyt useita eri lajeja
LIIGA | 23.2.2023 7:00
Artikkeli
Jääkiekkoliitto perusti työryhmän juniorisarjoja varten – ”Alle 20-vuotiaiden vaiheessa putki ei jatku ihan yhtä systemaattisesti”
LIIGA | MAAJOUKKUE | Muut Sarjat | 1.2.2023 11:00
Artikkeli
Liiga pohtii historiallista uudistusta, mutta muuttuuko lopulta mikään? – "Yritämme etsiä sata erilaista kauhuskenaariota, jos joku putoaisi"
LIIGA | MESTIS | 31.1.2023 8:00