TPS ja HIFK ottivat yhteen Kupittaalla: Eevi Ilvonen ja Pauliina Salonen häärivät joukkueidensa tehokkaimpina
TPS kärsi viikonlopun toisen tappionsa HIFK:lle Kupittaalla pelatussa Auroraliigan ottelussa. 2–3 päättyneen ottelun tehokkaimpina häärivät keskushyökkääjät: TPS:n Eevi Ilvonen ja HIFK:n Pauliina Salonen.

Aloituskiekon pudottaja sai kiitosta tarkkuudesta.

Turkulaisten alku meni jäähyillessä.

TPS-kasvatti Pauliina Salonen puski esimerkillisesti läpi keskikaistaa.

Salonen rokotti entistä joukkueettaan ylivoimalla.

Myös toinen ylivoimaosuma oli Salosen hyvyyttä.

HIFK painosti toisessa erässä.

Tiina Ranne sai olla tarkkana TPS-maalilla.

Julia Kuhta lisäsi vieraiden johtoa muutama sekunti ylivoiman päättymisestä.

Eevi Ilvonen oli turkulaisista kovimmassa iskussa.

Keskushyökkääjä nosti kiekon ohi HIFK-vahti Nelli Niemisen, mutta tuloksetta.

Kumpikin joukkue suti kiekon kertaalleen maaliin toisessa erässä, mutta molemmilla kerroilla peli oli jo ehditty puhaltaa poikki.

TPS-löysi tehonsa toisen erätauon aikana.

Päät painuivat HIFK:n penkillä, kun Ilvonen osui lähietäisyydeltä.

Valmennus reagoi piirtämällä kuvioita uusiksi.

Sama nainen aiheutti toistamiseen ahdistusta helsinkiläisten penkillä.

HIFK-valmennus ei ollut tyytyväinen omiensa otteisiin, joten oli aika ottaa aikalisä.

Lisämaaleja ei kuitenkaan enää nähty. Parhaimmiston palkitsemisessä syntyi ruuhkaa.
Kaikki kuvakoosteet
Sportille historiallinen voitto – Tunteita näytettiin puolin ja toisin
LIIGA | 22.3.2025 21:03
Tappara kesti espoolaisten alkurynnistyksen ja siirsi ratkaisun maanantaille
LIIGA | 22.3.2025 20:45
Bartošákin varusteet menivät vaihtoon, mutta jatkoerässäkin sieltä löytyi reikä
LIIGA | 22.3.2025 20:38
Kotitaika piti Auroraliigan finaaleissa – Kiekko-Espoon Tiia Pajarisen vuoro torjua nollapeli
Auroraliiga | 22.3.2025 20:34
- 1 / 1399
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Arvostusta yli seurarajojen
LIIGA | 12.3.2025 21:21
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
- 1 / 133
- ››
Lue myös
Artikkeli
Ilveksen ja HIFK:n sarja saa arvoisensa päätöksen − Kuortane ja HPK nollapelien avittamina Auroraliigan välieriin
Auroraliiga | 1.3.2025 14:26
Artikkeli
HIFK päihitti Ilveksen jatkoerätrillerissä, HPK palasi kuskin paikalle TPS:ää vastaan − Kuortane ei ainakaan vielä edennyt Auroraliigan välieriin
Auroraliiga | 26.2.2025 20:26
Artikkeli
Ilves käänsi kelkan HIFK-sarjassa, TPS yllätti HPK:n − Kiekko-Espoo ja Kuortane toisiin voittoihin
Auroraliiga | 23.2.2025 16:24
Artikkeli
Kolme kotijoukkuetta nollasi vastustajansa Auroraliigan puolivälieräavauksessa
Auroraliiga | 22.2.2025 14:01
Artikkeli
Auroraliigan puolivälieräennakko: HIFK:n ja Ilveksen kohtaaminen kruunaa kiinnostavan kattauksen
Auroraliiga | 19.2.2025 7:00