Kupittaan kuuma paikalliskamppailu – TPS:lle makea voitto TUTOsta

Muut Sarjat / Yleinen kuvakooste
TPS otti Turun herruuden takaisin nimiinsä kiihkeän paikalliskamppailun päätteeksi. Edellisestä TUTOn ja TPS:n kohtaamisesta poiketen ottelu ratkesi mustavalkoisten hyväksi maalein 3 - 5. Ottelun oli tasainen aina kolmannen erän puoliväliin saakka, jolloin vierasjoukkue TPS onnistui karkaamaan isänniltä.
Kuva © Timo Savela
Ilmassa oli urheilujuhlan tuntua. Ulkona ollut grillikatos johtui kylläkin kansainvälisestä junioriturnauksesta, jota pelattiin samaan aikaan viereisessä harjoitushallissa.
Kuva © Timo Savela
Alkulämmittelyissä oli vielä hyvä henki.
Kuva © Timo Savela
Paikalliskamppailu alkakoon.
Kuva © Timo Savela
TPS tuli vahvasti peliin.
Kuva © Timo Savela
Vieraat iskivät kaksi maalia isäntien verkkoon ensimmäisen kolmen minuutin aikana.
Kuva © Timo Savela
TUTO puski maalille, mutta viimeistelyssä oli parantamisen varaa.
Kuva © Timo Savela
Erkki Laiho kavensi pelin.
Kuva © Timo Savela
TPS-valmennus ei ollut huolissaan, sillä David Mudrak palautti vieraat kahden maalin johtoon.
Kuva © Timo Savela
TUTOn Valtteri Virtanen pelasi sähäkästi.
Kuva © Timo Savela
Palkinto kaksi maalia TPS:n verkkoon.
Kuva © Timo Savela
Tasoitusta kelpasi juhlia.
Kuva © Timo Savela
Ottelu ratkesi kuitenkin vieraiden hyväksi. Kasperi Keskinen palautti TPS:n jälleen kahden maalin johtoon.
Kuva © Timo Savela
TUTO haki lisämaaleja loppuun saakka.
Kuva © Timo Savela
Tätä lähemmäs kotijoukkue ei kuitenkaan venynyt.
Kuva © Timo Savela
Lopussa nähtiin kevyttä tanssahtelua.
Kuva © Timo Savela
Tuomarit kuitenkin katkaisivat tilanteen ennen hitaiden alkamista.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00