Kisapuiston ulkojäällä miteltiin hyvän asian puolesta

Muut Sarjat / Yleinen kuvakooste
3-divisioonassa pelaava Lappeenrantalainen Parru HT järjesti viime viikolla näyttävän ulkoilmaottelun ja keräsi samalla rahaa paikallisten mielenterveyspalvelujen hyväksi. Vastassa oli paikallisvastustaja PEPO Akatemia, ja Kisapuiston tekojääkaukalon katsomot täytti yli 700-päinen, pääosin opiskelijoista muodostunut yleisömeri.
Kuva © Topi Lainio
Sumu loi tunnelmaa Kisapuistoon.
Kuva © Topi Lainio
Avauskiekon pudotti LUT-yliopiston rehtori Juha-Matti Saksa.
Kuva © Topi Lainio
Ottelu alkoi vauhdikkaissa merkeissä, ja pelaajissakin oli havaittavissa normaalista poikkeavaa intoa ja latausta.
Kuva © Topi Lainio
Peli oli poikkeusolosuhteista huolimatta normaali sarjaottelu, joten pisteitä kamppailtiin tosissaan.
Kuva © Topi Lainio
Päätyverkkojen puuttuessa tuomarit hakivat useampaan otteeseen uusia kiekkoja toimitsija-aitiosta.
Kuva © Topi Lainio
Parrua edustaa muun muassa viime kaudella Mestistä TUTOn riveissä pelannut Ilari Vähäuski.
Kuva © Topi Lainio
Ensimmäisessä erässä tykitettiin maaleja Parrun viedessä kaksikymppisen nimiinsä lukemin 3−1.
Kuva © Topi Lainio
Erätauoilla yleisö siirtyi parkkipaikalle nauttimaan tarjoiluista sekä kilpailurasteista.
Kuva © Topi Lainio
Jäähypenkkejä kulutettiin paljon, ja molemmat joukkueet pääsivät kokeilemaan runsaasti ylivoimapelaamista.
Kuva © Topi Lainio
Kolmannen erän lopussa maalattiin tiuhaan tahtiin Sami Naukkarisen tuodessa PEPOn tasoihin 4−4-osumallaan. Puoli minuuttia tästä, ja Parrun Vähäuski heilutti verkkoja toisessa päässä.
Kuva © Topi Lainio
Kaksi minuuttia ennen kolmannen erän päätöstä Miska Myöhänen laukoi tilanteeksi 5−5.
Kuva © Topi Lainio
Yleisö sai nauttia koko rahan edestä, kun joukkueet päätyivät varsinaisella peliajalla tasatulokseen, ja edettiin jatkoajalle.
Kuva © Topi Lainio
PEPOn Sami Naukkarinen iski toistamiseen tärkeässä paikassa, ja PEPO vei juhlaottelun nimiinsä lukemin 5−6.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös