Kauden avaustilaisuus maalasi Nordiksen parkkipaikan punaiseksi

LIIGA / Yleinen kuvakooste
Mahdollisuus joukkueen tapaamiseen juuri ennen kauden alkua sai HIFK-fanit liikkeelle torstaina. Aurinkoisessa säässä tarjoiltiin grilliruokaa, järjestettiin koko perheen aktiviteetteja ja kuunneltiin hyvää musiikkia.
Kuva © jkaarenoja
Kauden avaustilaisuuteen Helsingin jäähallille alkoi kerääntyä kannattajia jo alkuminuuteilla.
Kuva © jkaarenoja
HIFK-valmentaja Ari-Pekka Selin huomasi itseään kuvattavan.
Kuva © jkaarenoja
Kauppa kävi kuumana fanipisteellä.
Kuva © jkaarenoja
Teemu Tallberg signeerasi paitoja.
Kuva © jkaarenoja
Nimikirjoituksia odotellessa oli aikaa kysellä kaverien kuulumisia.
Kuva © jkaarenoja
Johan Motin jakoi ajatuksiaan tulevasta kaudesta.
Kuva © jkaarenoja
Lucas Lessio puolestaan kertoi kotiutuneensa Helsinkiin hyvin.
Kuva © jkaarenoja
Lennart Petrellin ja Micke-Max Åstenin grillaamaa possua jonotettiin joukolla.
Kuva © jkaarenoja
Markus Kankaanperä oli sonnustautunut aurinkolasein iltaan.
Kuva © jkaarenoja
Ennen illan huipentanutta Teflon Brothersin keikkaa musiikista vastasi Mikke Stenberg.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös