Hyvä meno hallilla: TUTOn kotiavaus houkutteli runsaasti yleisöä Kupittaalle

MESTIS / Yleinen kuvakooste
Mestiskausi avattiin Kupittaalla 1572 katsojan silmien edessä. Vaikka kotijoukkue joutui taipumaan vieraaksi saapuneelle KOOVEElle, yleisö näytti viihtyvän ottelussa. Erätauoilla kioskien jonot venyivät pitkiksi, vaikka lisäpisteitä oli otettu käyttöön.
Kuva © Timo Savela
TUTOn kotiavaus veti paikalle runsaasti yleisöä.
Kuva © Timo Savela
Kotiavaukseen Kupittaalle vieraaksi saapui KOOVEE.
Kuva © Timo Savela
Paikallisen sähköyhtiön edustaja kävi ottamassa hallin haltuun.
Kuva © Timo Savela
Vauhdikasta ottelua seurasi 1572 katsojaa.
Kuva © Timo Savela
Hallin käytävillä kävi kuhina erätaukojen aikana.
Kuva © Timo Savela
Molemmissa päädyissä riitti vilskettä.
Kuva © Timo Savela
Peliuransa viime kauteen lopettanut ja nykyään TUTOn toimistolla vaikuttava Kristian Tuohilampi kertoi yleisölle kuulumisiaan.
Kuva © Timo Savela
Tauolla tehtiin myös hyvää.
Kuva © Timo Savela
TUTO ja sen kannattajaryhmä kävivät pokkaamassa Veripalvelun tunnustuspalkinnot edelliskauden saavutuksista.
Kuva © Timo Savela
Kaukalossa ei läpsytelty.
Kuva © Timo Savela
Tunnelmaa välitettiin myös kotikatsomoihin.
Kuva © Timo Savela
Erätaukohaastatteluissa pohdittiin alkanutta kautta.
Kuva © Timo Savela
Kioskeilla riitti asiakkaita.
Kuva © Timo Savela
Uusi kausi. Tutut eväät.
Kuva © Timo Savela
Myös päätyravintoloissa oli ruuhkaa.
Kuva © Timo Savela
Toinen pääty oli rajatummassa käytössä.
Kuva © Timo Savela
Juomaa kului läpi ottelun.
Kuva © Timo Savela
Myös nuoremmille oli tarjolla juotavaa...
Kuva © Timo Savela
...ja syötävää.
Kuva © Timo Savela
Paikalla olikin runsaasti lapsia ja nuoria.
Kuva © Timo Savela
Joukossa oli myös yksi tunnetumpi nimi.
Kuva © Timo Savela
Kotijoukkueen tappiosta huolimatta tunnelma oli hallissa hyvä.
Kuva © Timo Savela
Hymy ei hyytynyt.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös