HPK Akatemia vahvisti asemiaan Naisten Mestiksen karsintasarjassa

Muut Sarjat / Yleinen kuvakooste
HPK:n naisten akatemiajoukkue voitti TPS:n akatemiajoukkueen maalein 1–2 Naisten Mestiksen karsintasarjassa, vahvistaen asemiaan kauden jatkoa ajatellen. Ensimmäinen tilastomerkintä nähtiin vasta toisen erän puolivälissä, kun HPK:n Tuulia Svärd karkasi maalintekoon. TPS kiri tasoihin kolmannen erän loppupuolella, mutta hämeenlinnalaiset pääsivät juhlimaan voittoa viimeisen minuutin ylivoimaosumallaan.
Kuva © Timo Savela
Toimitsijat jutustelivat ennen ottelua liiton kamerajärjestelmän valvovien silmien alla.
Kuva © Timo Savela
Tuomarikaksikkona hääri Riku Nyman ja Belmin Sinanbegovic.
Kuva © Timo Savela
HPK:n akatemiajoukkue saapui Varissuolle TPS:n akatemiajoukkueen vieraaksi.
Kuva © Timo Savela
Ottelu oli tasaväkistä puurtamista.
Kuva © Timo Savela
Tavallisesti TPS:n liigajoukkueen kokoonpanossa pelaava Kiia Kangas vahvisti akatemiajoukkuetta.
Kuva © Timo Savela
HPK loi painetta TPS-päätyyn.
Kuva © Timo Savela
Hämeenlinnalaiset saivat maalipaikkoja.
Kuva © Timo Savela
Mila Houni vartioi TPS-maalia varmaotteisesti.
Kuva © Timo Savela
Myös HPK:n päätyyn luotiin painetta.
Kuva © Timo Savela
Myös Ada Sipola esti maaliaikeet maalillaan.
Kuva © Timo Savela
Maalia odotettiin pitkään. Tuulia Svärd pääsi juhlimaan maalia ajassa 31:45.
Kuva © Timo Savela
Tauolla laitettiin mailat kuntoon.
Kuva © Timo Savela
Huoltajat häärivät penkin takana myös ottelun aikana.
Kuva © Timo Savela
TPS paransi otteitaan loppua kohti.
Kuva © Timo Savela
Lopulta tulosta syntyi. Eerika Nurminen tasoitti pelin ajassa 54:26.
Kuva © Timo Savela
HPK:n vaihtoaitiossa lohdutettiin tilanteen raskaasti ottanutta pelaajaa.
Kuva © Timo Savela
TPS:n tasoitus ei kuitenkaan kestänyt loppuun saakka. Alisa Skog pääsi iskemään voittomaalin ylivoimalla ottelun viimeisen minuutin aikana.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös