HIFK voittoon TPS:stä kuumassa Naisten Liigan ottelussa

Muut Sarjat / Yleinen kuvakooste
HIFK voitti TPS:n maalein 1–4 Kupittaalla pelatussa Naisten Liigan ottelussa. Joukkueet painoivat päästä päähän tasaväkisesti, mutta HIFK onnistui paremmin sille tarjoutuneista maalipaikoista. Maaleilta huomion kuitenkin varasti pelin intensiteetti. Tunteet kuumenivat varsinkin ensimmäisessä erässä.
Kuva © Timo Savela
HIFK kohtasi TPS:n toistamiseen kahden päivän sisään.
Kuva © Timo Savela
Joukkueet painoivat tasaväkisesti päädystä päätyyn.
Kuva © Timo Savela
Aikaa ei ollut kiekon kanssa näpräämiseen.
Kuva © Timo Savela
Helsinkiläiset pääsivät maukkaisiin maalipaikkoihin.
Kuva © Timo Savela
Riikka Oinonen venyi kuitenkin kiekkojen tielle.
Kuva © Timo Savela
Myös TPS:llä oli paikkansa, mutta Sanni Ahola oli maalillaan tarkkana.
Kuva © Timo Savela
Lopulta päästiin maalien makuun. HIFK osui neljästi.
Kuva © Timo Savela
TPS onnistui maalinteossa vain kerran.
Kuva © Timo Savela
Karoliina Rantamäki tuuletti ylivoimaosumaa.
Kuva © Timo Savela
Myös Elina Heikkinen pääsi juhlimaan ylivoimalla.
Kuva © Timo Savela
Maalien sijaan ottelun keskeisintä antia oli pelaajien fyysisyys.
Kuva © Timo Savela
Vastustajaa otettiin surutta. Caroline Shaunessy laittoi kroppaa likoon.
Kuva © Timo Savela
Maalin edessä tarjottiin mailaa.
Kuva © Timo Savela
Mustelmilta ei vältytty toisessakaan päädyssä.
Kuva © Timo Savela
Laidoista ei ollut ystäväksi...
Kuva © Timo Savela
...vaikka niitä halailtiin useampaankin otteeseen.
Kuva © Timo Savela
Kentällä sattui ja tapahtui.
Kuva © Timo Savela
Välejä selviteltiin porukalla.
Kuva © Timo Savela
Maija Otamo kävi kuittaamassa eilisen joukkuetoverinsa telomisen.
Kuva © Timo Savela
Silkkisistä käsistä tunnettu pelaaja antoi täyslaidallisen.
Kuva © Timo Savela
Krista Parkkonen oli merkitty pelaaja. Oman käden oikeutta jaettiin kuitenkin vain kerran.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Kolppasella keitti yli
MESTIS | 21.2.2020 20:17
"VAIHTO!"
LIIGA | 15.2.2020 20:04
Heikki Liedekseltä lunta tupaan
LIIGA | 13.2.2020 21:11
Terveisiä Tallinnasta! osa 1
LIIGA | 26.1.2020 7:35
Terveisiä Tallinnasta! osa 2
LIIGA | 26.1.2020 7:29

Lue myös