HIFK otti täyden pistepotin Nokia-areenalta − Auroraliigassa
HIFK ei ole juuri Nokia-areenan visiiteillään pisteillä juhlinut, mutta tänään Stadin Gimmat nappasivat täyden pistepotin. Auroraliiga ja Ilves oli tullut vierailemaan keskustassa kotihallinsa Tesoman sijaan. HIFK vei voiton lukemin 5−3 siistissä ja fyysisessä ottelussa.

Tuomaristo salli areenalla kohtuullisen kovaa ja fyysistä peliä.

HIFK aloitti ottelun kovalla vauhdilla.

Ilves siirtyi 1−0-johtoon Matilda Nilssonin soolosuorituksella.

Maalia kelpasi tuuletella silti pelikavereiden kanssa.

Nelli Nieminen piti IFK:ta pelissä mukana Ilveksen pahimpien painostusjaksojen aikana.

Ilves-HIFK, Naisten liigan ottelu 25.1.2025, Nokia-areena

Vieraiden tasoitettua ottelun hienoisella onnenkantamoisella, Aleksandra Nurminen vei kotijoukkueen 2−1-johtoon.

Heidi Holmberg laukoi vieraat jälleen tasoihin 2−2.

Tunnetta riitti myös jälkipeleihin maalien edustoilla.

Holmbergin käsialaa oli myös IFK:n 2−4-maali.

Linnea Melotindosin luistin liikkui liukkaasti myös areenalla.

Tilanteet pelattiin loppuun saakka taistellen.

Pieniä koiruuksia nähtiin puolin ja toisin, mutta tuomaristo ei kokenut aiheelliseksi puuttua niihin.
Kaikki kuvakoosteet
Suomi-sarjan PEPOn Pirkanmaan viikonloppu päättyi pisteittä
Suomi-sarja | 5.2.2025 11:01
Hattutemppu kruunasi Kingsin voiton Jetsistä
Muut Sarjat | 2.2.2025 12:00
HPK otti niin pisteet kuin Hämeen Herruudenkin
LIIGA | 1.2.2025 22:48
- 1 / 1387
- ››
Muut timanttikuvat
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
Go Canada Go!
MAAJOUKKUE | 12.1.2025 22:50
Kiitos ja kumarrus
MAAJOUKKUE | 11.1.2025 14:42
Luukku kiinni − ei ihan normipäivä
LIIGA | 30.12.2024 22:23
Pleksin läpi ja laidan yli
LIIGA | 13.12.2024 20:19
- 1 / 132
- ››
Lue myös
Artikkeli
HIFK ja HPK mittelivät Nordiksella ennätysyleisön edessä − Ella Välikangas esitti vuolaat kiitokset joukkueen tukipilarille
Auroraliiga | 1.2.2025 20:15
Uutinen
HPK palasi voittokantaan Auroraliigassa, Ilveksen johto suli dramaattisesti − "Oli vähän hakemista molemmilta joukkueilta"
Auroraliiga | 19.1.2025 17:44
Artikkeli
"Annamme paineen ja otamme tilan pois" − Auroraliiga palasi pitkältä tauolta tiukalla ottelukattauksella
Auroraliiga | 18.1.2025 17:37
Artikkeli
Auroraliiga siirtyi joulutauolle Kiekko-Espoon komennossa − pudotuspelipaikoista vääntöä, pohjakerroksessa yksinäistä
Auroraliiga | 22.12.2024 15:58
Artikkeli
Sunnuntai täynnä kärkijoukkueiden välienselvittelyjä − HIFK ajoi Kiekko-Espoon ahtaalle, HPK jatkoi Ilveksen kotitappioputkea Auroraliigassa
Auroraliiga | 8.12.2024 17:28