CHL-ottelu kuumensi tunteet kaukalossa, katsomossa ja parkkipaikalla
Eisbären Berlinin ja Mountfield HK:n välinen ottelutapahtuma oli vauhdikasta ja fyysistä niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin. Vierasjoukkue vei ottelun vahvalla kolmannen erän suorituksellaan luvuin 7−3.

Eisbären pelasi CHL-ottelunsa vanhassa Wellblechpalastiksi nimetyssä hallissa. Suora käännös tälle on aaltopeltipalatsi.

Eisbärenin kannattajajoukon huudattaja ei ääntään säästellyt ennen ottelun alkua.

Poliisi oli valmistautunut useiden kymmenten ellei yli sadan jäsenen voimin pitämään järjestystä hallilla.

SaiPasta maailmalle ponnistanut Juho Markkanen torjui kotijoukkueen maalilla. Myös Mountfieldillä on lappeenrantalaislähtöinen maalivahti, Henri Kiviaho, joka kuitenkin istui ottelun vaihtopenkillä.

Tuomareilla oli täysi työ pitää pelaajat erillään katkoilla.

Ottelun edetessä kannattajaryhmien huudot ja eleet toisilleen muuttuivat aggressiivisemmiksi.

Kenttä vaati paljon huoltoa alusta asti, sillä muun muassa maalitolpat pomppasivat useasti pois paikaltaan.

Turvakaukalosta ei myöskään ollut tietoa.

SaiPassa viime kaudella käväissyt Oliver Okuliar nappasi tolppaan osuneen kiekon käteensä ja heitti sen epähuomiossa maaliin.

Eisbärenin heikko puolustus tuotti Markkaselle paljon töitä läpi ottelun.

Noin viidensadan hengen kannattajaoukko oli matkannut Hradec Královésta Berliiniin.

Kolmas erä oli Mountfieldin näytöstä, kun vieraat laittoivat erän aikana tauluun viisi maalia.

Tappiosta huolimatta laulu raikasi kotikannattajien katsomossa.

Loppusummerin lähestyessä tunnelma alkoi jännittyä väärällä tavalla, kun Mountfieldin kannattaja meni kuvaamaan Eisbärenin kannattajakulmausta.

Samassa yhteydessä mellakkapoliisit marssivat katsomo-osioiden väliin.

Poliisit asettuivat riveihin Mountfieldin fanikatsomon sivuille ja kaukalon väliin.

Mountfieldin joukkue jäi kaukaloon pitkäksi aikaa ottelun jälkeen kiittämään saamastaan tuesta.

Suomessakin useita kausia (2011−2015) pelannut Radek Smoleňák kävi vielä hauskuuttamassa muun joukkueen astellessa koppiin.

Poliisit saivat yleisön pihalle melko rauhallisin elkein, mutta hallin ulkopuolella katsojien tunteet kuumenivat erittäin uhkaaviksi, jolloin kuvaaja näki parhaaksi pitää kameransa repussa. Tapahtumista voi lukea lisää juttuun linkatusta artikkelista.
Kaikki kuvakoosteet
SaiPa ryösti voiton Helsingistä kotijoukkueen sorruttua jäähyilyyn ratkaisevilla hetkillä
LIIGA | 26.3.2025 22:23
Ilves vyöryi voittoon Tampereen paikallisessa
LIIGA | 26.3.2025 21:49
Hallitseva mestari lähetti sarjanousijan lomille – Kiekko-Espoo suli karusti kotikaukalossa
LIIGA | 25.3.2025 6:30
Lappeenrannassa kello ei lyönyt vielä puoltayötä ja SaiPan tuhkimotarina jatkuu
LIIGA | 24.3.2025 22:20
- 1 / 1400
- ››
Muut timanttikuvat
Timanttikuva: Arvostusta yli seurarajojen
LIIGA | 12.3.2025 21:21
Timanttikuva: Voi ei, nyt tulee rankkari!
LIIGA | 5.3.2025 19:31
Kyllä hätä keinot keksii!
Suomi-sarja | 27.2.2025 7:16
Timanttikuva: Ei senttiäkään periksi
LIIGA | 25.2.2025 20:53
Kiitettävää uhrautumista
Muut Sarjat | 2.2.2025 14:00
- 1 / 133
- ››
Lue myös
Uutinen
Gabriel Fontaine siirtyy DEL-liigaan – ” Hän on erittäin hyvä luistelija”
LIIGA | 4.6.2024 14:37
Uutinen
Pelicansista lähtenyt Michael Vukojevic siirtyi siirtotakarajalla Tšekkiin
Muut Sarjat | 31.1.2025 15:12
Uutinen
Saksan MM-kisakiekkoilija Tobias Eder kuoli syöpään
MAAJOUKKUE | Muut Sarjat | 29.1.2025 16:55
Uutinen
Färjestad BK eteni ensimmäistä kertaa historiassaan CHL-finaaliin, kohtaa Genève-Servetten kaataneen ZSC Lionsin
CHL | 21.1.2025 23:20