IFK - LUK
HPK - SAI
ILV - KÄR
ÄSS - JUK
OTT - COL 2.00
PHI - BOS 2.30
CGY - BUF 4.30
VAN - EDM 5.00
ARI - SJS 5.00
Mielipide

Wallinheimolla tunteikas päätös uralle

LIIGA / Kolumni
JYPin ja KalPan pronssiottelu oli myös samalla yhden jyväskyläläislegendan uran viimeinen ottelu. Kaudella 1989–1990 ensiesiintymisensä jyväskyläläisryhmän edustusjoukkueessa tehnyt Sinuhe Wallinheimo kruunasi iltansa nollapeliin.

Kaikki loppuu aikanaan. Useammassa maassa uransa aikana ihastusta ja vihastusta aiheuttaneen Sinuhe Wallinheimon ura jääkiekkoilijana päättyi huhtikuun 23. päivän iltaan. Päätös tuli iloisissa merkeissä, sillä maalivahdille oli juuri ripustettu pronssimitali kaulaan.

Uransa aikana Wallinheimo ehti pelata Pohjois-Amerikassa yliopistosarjaa sekä farmiliigoja. Reissulta tuomisina oli yksi AHL:n mestaruus sekä tutkinto Denverin yliopistosta. Ulkomailla mies ehti pelata myös Saksan, Ruotsin ja Venäjän pääsarjoissa. SM-liigassa hän edusti JYPin lisäksi sekä Rauman Lukkoa että HIFK:ta.

Päätös koko uralle tuli komealla tavalla. Mitali irtosi nollapelillä ja 29 torjunnalla. JYPin esitys pelissä oli kokonaisuudessaan hyvä ja veräjänvartijan ilta kohtuullisen helppo. Hurrikaanilauma oli repinyt kahteen erään kolmen maalin johdon ja pronssisija näytti olevan jo pedattuna jyväskyläläisille

– Nollapeli tuli ekstrakruununa. Ei sitä voi toisella erätauolla lähteä miettimään. Päällimäisenä oli mielessä, että hyökkäisimme ja olisimme aktiivisia. Se onnistui hyvin, Wallinheimo analysoi viimeistä 20 minuuttiaan SM-liigamaalivahtina.

Vaikka montaa pahaa paikkaa ei tullutkaan eteen, niin muutama potentiaalinen tekopaikka sentään. Tolppien sanotaan olevan maalivahdin parhaita kavereita, mutta KalPaa vastaan torjuntatalkoisiin osallistui koko joukkue, ja puolustajista Kalle Kaijomaa ehti kertaalleen kiekon tielle maaliviivalle.

– Apuja on tullut koko kauden. Kaikkina viimeisinä kausina. Olemme puolustaneet hienosti. En tiedä oliko tänään ylimääräistä latausta. Toivottavasti, Wallinheimo tuumaili.

Viimeiseen otteluun lähtemisen luulisi olevan vaikeaa jo senkin puoleen, että alla on välierätappion tuoma pettymys. Wallinheimon ajatus pysyi kuitenkin hyvin kasassa, mutta aivan täyttä 60 minuutin keskittymistä ei silti tullut.

– Sen jälkeen kun päätös lopettamisesta tehtiin, taisin pelata nollapelin heti seuraavassa pelissä. Olen ollut hyvässä kunnossa ja tänään sitten lopussa muutamat minuutit olivat vaikeita. Kyynel oli pari minuuttia silmässä.

Lenkissä on voimaa

Lopullinen keskittyminen ja torjuntavire syntyi jo päivällä. Wallinheimo kertoi omista rutiineistaan pelipäivinä, jotka tällä kertaa olivat tavanomaista vaikeampia suorittaa.

– Päivällä kävellessä oli oikeastaan vaikeinta. Käyn yleensä kotona kävelemässä iltapäivällä. Siinä tehtiin työ iltaa varten. Hyvin pääsin lataamaan peliin siinä.

Laakereilleen Wallinheimo ei aio jäädä lepäämään. Tulevaisuuteen on jo katsottu ja uusia mahdollisuuksia kartoitettu. Työ Jyväskylän kaupunginvaltuustossa ottaa oman aikansa, eikä muiltakaan työmahdollisuuksilta ole suljettu ovia.

– Tässä on kaikenlaisia suunnitelmia. Katsotaan mitä kaikkea. Pari päivää nautitaan tästä railakkaasti. Maanantaina on koko päivä kaikkea. Liikuntalautakunnan puheenjohtajan rooli luultavasti iskee paluun arkeen.

Wallinheimo on ehtinyt urallaan aiheuttaa monia mielipiteitä ympäri maita ja mantuja. Erityisesti Kuopiossa torjuja on ollut erityisessä suosiossa. Ottelun päättymisen jälkeen myös KalPa-kannattajat antoivat aplodit vastustajan maalivahdille.

– Meillä on ollut aina viha-rakkaussuhde. Hieno kunnianosoitus heiltä, Wallinheimo kiitteli.

Pitkään uraan on mahtunut yhtä jos toista. Sanavalmiilla torjujalla löytyi nopeasti kuvaus pelivuosistaan.

– Vaiherikas ja loppua kohden parempi. Vähän kuin hyvä viini. Jossain vaiheessa sekin on juotava pois, hän virnuili.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös