Mielipide

Vuoristorata johti jyrkkään ylämäkeen

MESTIS / Kolumni
Lukuisia nousuja ja laskuja sisältänyt vuoristorata jäi jyrkkään nousuvaiheeseen, kun Mestiksen viime kevään hopeamitalisti Jokipojat rauhoittui joulun viettoon. Huipulla ja montussa käytiin Joensuussa syksyn ja alkutalven aikana monesti, mutta lopulta asetelmasta muodostui kutkuttavan lupaava.

Syyskausi päättyi kuuden ottelun voittoputkeen, kun Jokipojat sai ailahdelleen pelinsä pitkän uurastuksen jälkeen kasaan. Jos viimeisimmistä peleistä uskaltaa jotain päätellä, viime kevään ihmeen toistaminenkin on mahdollisuuksien rajoissa.

Nelosena majailevalla joukkueella matkaa kärkisijaankin on vain viisi pistettä, joten runkosarjan voittokaan ei ole lainkaan tavoittamattomissa. Kaikki viittaa muutenkin siihen, että alkukaudella rämpinyt ärjylauma on taas mukana mitalitaistelussa.

Kasvuprosessi

Siihen nähden tilanteesta muokkautui yllättävänkin mainio, että Jarno Pikkaraisen luotsaamana jatkaneen ryhmän kärsivällisyys oli vakavasti koetuksella heti kauden alkajaisiksi. Sarja käynnistyi nimittäin viidellä peräkkäisellä tappiolla.

Usko paremmasta voitti kuitenkin vaikeudet, joten palaset alkoivat pikku hiljaa loksahdella kohdalleen. Ei yhdessä yössä, mutta yksi palanen kerrallaan.

Suurimmat harppaukset joensuulaisjoukkue otti marraskuun alun maaottelutauolla. Lähes kahden viikon tauko otteluista teki nannaa, vaikka siinä vaiheessa kuume-epidemiat ja sairastelut harjoittelua hitusen häiritsivätkin.

Viime kaudelta tuttu pelinopeus alkoi entistä paremmin erottua ärjypaitojen pelissä, joten vastustajien puolustukset joutuivat ahtaalle liikkuvan joensuulaisjoukkueen edessä.

Kesällä ja syksyllä tehty kova työ kantoi kuin kantoikin hedelmää, joten tauon jälkeisistä yhdestätoista ottelustaan Jokipojat voitti yhdeksän. Erityisen vahvoilla Jokipojat oli pelissä silloin, kun se pääsi pyörittämään kiekkoa vastustajan päädyssä.

Murheenkryynit

Suorissa hyökkäyksissä sen sijaan on vielä parannettavaa: joensuulaiset joutuivat pääosin heittämään vain pelivälineen päätyyn, jos vastustaja ehti ryhmittyä ohjauspeliinsä.

Väkevän kamppailupelaamisen ansiosta maalipaikkoja syntyi kohtuullisia määriä niilläkin eväillä, mutta kevään ratkaisupelejä ajatellen myös hitaat, koko viisikon hyökkäykset olisi saatava kuntoon.

Toiseksi murheenkryyniksi osoittautui puolustuspelaaminen. Kaksinkamppailut omassa päässä olivat välillä täyttä tuskaa, kun vastustajia ei millään meinattu saada aisoihin. Erityisesti tilaa löytyi maalintekosektorilta, jossa häntäpäänkin vastustajat pääsivät huseeraamaan käsittämättömän vaivattomasti.

Kovaan ja ilkeään puolustamiseen kykenevän pelaajan puute näkyi – isäntä omalta maalilta uupui. Osin pakiston kuvioita sotkivat loukkaantumiset, kun alakerran avainmiehiin lukeutuvat Jussi Savolainen ja Tomi Tuomainen huilasivat olkapäävaivaisina lähes koko syksyn eivätkä kaikki muutkaan saaneet terveenä viilettää.

Puolustuksen kokoonpano myös muuttui alkusyksystä, kun kovin odotuksin kaupunkiin saapunut Mike Clarke sai koeajan päättyessä kenkää ja tilalle tuli heti suureen kiekolliseen roolin noussut Tero Konttinen. Vaikka puolustuspelaaminenkin petraantui joulua kohti mentäessä, iso ja kovaotteinen pakki lienee edelleen joensuulaisten lahjalistan kärkipäässä.

Ohuen langan varassa

Toiveita voi aina esittää, mutta hyökkäyksen tai puolustuksen paletti ei kuitenkaan yksittäisiin poissaoloihin leviä. Toisin voi olla tilanne maalivahtiosastolla, joka on joensuulaisittain pelottavan ohuen langan varassa.

Kakkosvahti Juuso Oinonen ei ole osoittanut sellaisia elkeitä, että hänen varaansa ratkaisupeleissä voisi mitään rakentaa. Tuuraustehtävissä nuori joensuulaiskasvatti hoitaa kyllä ruutunsa, mutta päävastuu olisi todennäköisesti liian raskas taakka kannettavaksi.

Näin ollen leijonanosassa syksynkin otteluista torjuneen Mikko Rämön varassa on valtava siivu menestystoiveista. Syksyn aikana oireilleen selän on kestettävä, muuten Jokipojat joutuu pahaan pulaan.

Paras terävyys Rämön otteista on toistaiseksi puuttunut, mutta Suomen, Ruotsin ja Venäjän pääsarjoissa pelannut konkari tietää kyllä, mitä menestyminen ratkaisupeleissä vaatii – jos vaan fysiikka kestää. Pakko kestää, muuta ei joensuulaisleirissä uskallettane edes ajatella.

Kaikkiaan syksy oli Jokipojille vaikea, mutta joukkue selvisi ongelmistakin voittajana. Kun heikommatkaan hetket eivät viime kauden yllätysmenestyjää hetkauttaneet, joensuulaiset lienevät jatkossa entistä vahvempia. Tulevakin kevät lienee susirajalla toivoa täynnä. Tie on taas auki taivasta myöten.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös