Mielipide

Voimahyökkääjän alku

NHL / Kolumni
Los Angeles Kings on varannut hyvin viime vuosina lupaavia pelaajia ja vakiokokoonpanosta löytyy useampi nuori tähti. Anze Kopitarin, Drew Doughtyn ja kumppaneiden takaa löytyy kuitenkin vähemmän parrasvaloissa viihtyviä pelaajia.

Los Angeles Kings varasi kesän 2009 varaustilaisuudessa kymmenen pelaajaa, joista monet ovat osoittaneet olevansa kovia lupauksia. Kanadalainen laituri Kyle Clifford varattiin toisella kierroksella, mikä oli korkeammalla kuin moni odotti.

Clifford kuitenkin osoitti epäilijöille mitä Kings-johto hänessä näki, tuplatessaan seuraavalla kaudella OHL:ssä pistesaldonsa ja päästessä vielä pelaamaan AHL:n playoffeja. Hänen periksiantamaton asenteensa keräsi kehuja jo tuolloin AHL-joukkue Manchester Monarchsien joukkueenjohtaja Ron Hextallilta.

Murtautuminen kokoonpanoon

Viime kauden LA Kingsin nuoret pelaajat ottivat odotettuja kehitysaskelia, ja jo edellisvuonna hyvän harjoitusleirin pelannut Clifford ei halunnut jäädä muita huonommaksi. Jos erinomaiset otteet Kanadan nuorten maajoukkueen leirillä eivät olisi riittäneet, vuonna 1991 syntynyt Clifford osoitti armotonta asennetta treenileirillä siihen malliin, ettei valmennusjohdolle jäänyt muita vaihtoehtoja kuin pitää mies ylhäällä.

Junioreihin tiputtamisen yhdeksän pelin raja oli ja meni, mutta Clifford säilyi kokoonpanossa, organisaation tuolloisen ykköslupauksen Brayden Schennin päätyessä takaisin WHL:ään.

Alkukaudesta Clifford keräili jääaikaa lähinnä nelosketjussa, tapellen aktiivisesti vastustajien koviakin pelaajia vastaan. Maalitili aukesi joulukuussa ja peliaika nousi ajoittain lähes viiteentoista minuuttiin. Cliffordin pelistä näkyi kuitenkin nuori ikä, eikä hänelle yritetty antaa väkisin liian isoa roolia. Ylempien ketjujen stunttaus tapahtui lähinnä loukkaantumisten aikaan.

Playoffien tultua hän otti askeleen eteenpäin ja oli joukkueensa parhaimmistoa, tehden kuudessa pelissä kolme maalia ja antaen kaksi syöttöä. Tuolloinen ketju Clifford–Brad RichardsonWayne Simmonds sai aikaan painetta pitkiksikin ajoiksi San Josen puolustuspäähän, mutta ketjun kokemattomuus näkyi lopulta loppupään peleissä huolimattomuutena omaan päähän.

Tärkeintä oli kuitenkin lupauksia herättävät otteet varsinkin Cliffordin osalta. Hän on joukkueensa sisällä arvostettu pelaaja. Joukkuetoveri Jarret Stoll kommentoi Cliffordia ESPN:än haastattelussa huhtikuussa näin:

– Hän on parantanut otteitaan kauden edetessä ja pelien tullessa yhä tärkeämmäksi. On mahtavaa nähdä, kuinka ensimmäisen vuoden pelaaja nousee näin esiin.

Jatkuuko kehitys?

Ensi kaudella Clifford on uuden haasteen alla – nyt pitäisi ottaa kokonaisvaltaisena pelaajana askel eteenpäin. Hänessä nähdään potentiaalia aina kakkosketjun kovaa pelaavaksi laituriksi asti, jolta olisi lupa odottaa pisteitäkin. Viime kauden tehot 7+7 menevät varmastikin rikki.

Tappeluissa piilee Cliffordin vaara; viime kaudella hän tappeli peräti 18 kertaa, mikä on varsin suuri määrä pelaajalle, jonka rooli voisi olla muutakin kuin alempien kenttien agitaattori.

Jäähyboksissa istumalla harvemmin kehitytään pelaajana, mahdollisista tappeluiden aiheuttamista loukkaantumisista puhumattakaan. Viime kauden tyrmäystappio St. Louis Bluesin Ryan Reavesia vastaan olisi voinut päättyä pahemminkin, nyt Clifford selvisi pienillä vammoilla. Cliffordin luonteeseen kuuluu käydä pelottomasti tappeluun aina tilaisuuden tarttuessa, mutta ehkä aina ei tarvitsisi "lähteä".

Viime kaudella tappeluiden määrään kuitenkin vaikutti ensimmäisen kauden rookie-pelaajan näyttämisen halu, joten ehkä ensi kaudella hänellä ei ole samalla lailla tarvetta osoittaa tarpeellisuuttaan joukkueelle tappelemalla. Kings-rosterista kun löytyy muitakin tappelemaan kykeneviä pelaajia, juuri jatkosopimuksen saanut Kevin Westgarth etunenässä.

Kingsin vahvojen kärkiketjujen takia Cliffordin peliaika tuskin tulee paljoa nousemaan, mutta kolmoskentässä häneltä voidaan odottaa kovaa peliä ja periksiantamattomuutta aina tulokassopimuksensa loppuun asti kevääseen 2013.
Tällöin Losilla saattaa olla käsissään todellinen kultakimpale, josta on syytä pitää tiukasti kiinni.

Mestaruusjoukkueet tarvitsevat pelaajia, jotka ottavat ohjat käsiinsä kärkihyökkääjien ollessa pimennossa. Periksiantamattomia rymistelijöitä, jotka antavat illasta toiseen kaikkensa. Kyle Clifford on juuri tälläinen pelaaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös