Mielipide

Vääpeli Kaunismäki nousemassa Mestis-pakkien eliittiin

MESTIS / Kolumni
Juha Kaunismäki löi viime kaudella itsensä läpi Mestiksessä oltuaan Ahmojen kenties paras puolustaja. Täksi kaudeksi monipuolinen 23-vuotias "Vääpeli" lähtee edelleen parantamaan suoritustaan, vaikka luottopelaajan valmistautuminen kauteen ei aivan parhaalla mahdollisella tavalla ole sujunutkaan.

Juniorivuosinaan Juha Kaunismäki on edustanut suurimmaksi osaksi Jokereita. Menestystäkin tuli, kun B-junioreissa Kaunismäki voitti SM-hopeaa ja A-nuorissa
mitali kirkastui kultaiseksi kaudella 1998-99. Pelillinen panos jäi jälkimmäisellä kaudella kuitenkin vaatimattomaksi, ja tilastoihin merkittiin tehopisteiksi 1+1=2.

- Menin tammikuussa inttiin, joten senhän arvasi, miten siinä käy. Penkillä istumiseksihan se meni. Mestaruus oli silti mukava voittaa.

Jokereiden jälkeen Kaunismäen ura jatkui Kiekko-Vantaassa. Kaudella 1999-2000 Kiekko-Vantaan miesten joukkue nousi Suomi-sarjasta Mestikseen ja pudotti samalla karsinnoissa Ahmat hetkeksi alemmalle sarjatasolle. Kaunismäen kausi kului kuitenkin vielä tuolloin A-nuorissa ja hän puki vain neljään miesten peliin.

Seuraavalla kaudella Mestiksessä peliaika jäi Vantaalla vähäiseksi, mutta siirtyminen Hyvinkäälle ja Ahmoihin toi uralle uutta vauhtia.

- Ahmoista olivat silloin yhteydessä Kiekko-Vantaaseen. Siirron jälkeen kaikki meni loistavasti, ja pääsin täällä loppukaudesta pelaamaan jopa ykköspakkipariin. Hyvin olen viihtynyt.

Mikäpä on ollut Hyvinkäällä viihtyessä, sillä viime kaudella Kaunismäki oli Ahmojen puolustuksen ehdotonta eliittiä, kenties jopa joukkueen paras puolustaja. Tehopisteillä 5+13 "Vääpeli" oli sarjan 13. tehokkain puolustaja. Myös teholukema +12 oli komea saavutus sarjan kolmanneksi viimeiseksi jääneessä
joukkueessa. Kaunismäen arvostuksesta kertoo myös paidassa komeillut A-kirjain
joukkueen varakapteenin tehtävien merkkinä.

- Viime kauteen olen erittäin tyytyväinen, pisteitä tuli mukavasti. Sellainen tunne kuitenkin jäi, että mestistasolla on paukkuja vielä parempaankin. Kuitenkin oli niitä vaikeitakin hetkiä.

Pienet loukkaantumiset kiusana

Uuteen kauteen valmistautuminen ei ole sujunut täysin toiveiden mukaisesti.

- Varvas murtui kolme viikkoa sitten, ja nyt oli nivelsiteissä pieni venähdys. Olen ehtinyt olla yhteensä vain noin puolitoista viikkoa jäillä, Kaunismäki kertoi viime viikon torstaina joukkueen jääharjoituksen jälkeen. Puolustaja oli ollut muun joukkueen mukana jäällä, mutta ei pystynyt täysipainoiseen luisteluun. Täyteen pelikuntoon pääsemisestä sarja-avaukseen ei
ollut vielä varmuutta.

Ahmojen maalivahtiosaston Kaunismäki uskoo olevan kunnossa, vaikka hänen kanssaan samoihin aikoihin Vantaalta Hyvinkäälle siirtyneen ja täksi kaudeksi HPK:hon jatkaneen Sami Heinosen jättämä aukko ei niitä pienimpiä olekaan. Kaunismäki luottaa hyvin motivoituneeksi kuvailemaansa itävaltalaisvahti Patrick Machreichiin.

- Isot ovat saappaat täytettäviksi, mutta uskon, että Patrickilla on mahdollisuudet ne täyttää. Lisäksi toinen maalivahti Joonas Lindberg on pelannut harjoitusotteluissa todella hyvin.

Ahmojen puolustuspäässä muutokset ovat olleet huomattavasti edelliskausia vähäisempiä. Uuden kauden aloittavista seitsemästä puolustajasta kuusi pelasi joukkueessa jo viime kaudella. Ainoa uusi kasvo ahmapuolustuksessa on KooKoon kautta Hyvinkäälle kulkenut pääkaupunkiseudun kasvatti Marko From, eikä hänkään ole Kaunismäelle mikään uusi tuttavuus.

- Uskon, että vähäisestä vaihtuvuudesta on paljonkin hyötyä, kun tunnetaan omat miehet jo valmiiksi. Lisäksi tunnen Fromin Markon jo juniorivuosilta, ja mielellään hänen pakkiparinaan pelaisin, mutta saa nähdä, kun en jäällä ole liiemmin päässyt harjoittelemaan, Kaunismäki kertoo.

Ahmat välietappina

Yhdeksi parhaaksi puolekseen jääkiekkoilijana Kaunismäki mainitsee pienen harkinnan jälkeen pelinlukutaidon ja jatkaa kiekollisena puolustajana pitävänsä
hyökkäämisestä. Viime kaudella Kaunismäki pääsi kokeilemaan hyökkääjän tontillakin, kun Ahmat kärsi hyökkääjäpulasta ottelussa Jukureita vastaan ja hänet asetettiin keskushyökkääjän tontille.

- Luistelua tahtoisin saada paremmaksi, jos sitä nyt enää on mahdollista kehittää, ahmapuolustaja toteaa kysyttäessä kiekkoilun osa-alueista, joilla olisi eniten parannettavaa.

Kaunismäki on jo pitkään tunnettu myös nimellä "Vääpeli". Mistä lempinimi sitten on peräisin?

- Sen taisi keksiä Matti Luoma pelatessamme Jokereiden B-junioreissa. Faija piti aina meteliä katsomossa, ja Matti kutsui aluksi "Vääpelin pojaksi", Kaunismäki muistelee.

Kaunismäki on varmistanut selustansa myös kiekkouran päättyessä, sillä lukion jälkeen hän on valmistunut datanomiksi ja käy ammattikorkeakoulua. Tavoitteita
on toki vielä jääkiekon puolellakin.

- Ehjän kauden jos saisi pelata. Sellainen tunne jäi, että annettavaa on tällä sarjatasolla vielä viime kautta enemmän. Tärkeintä on tietysti joukkueen
etu, sillä kun joukkue menestyy, huomataan pelaajatkin.

- Selkeä tavoite olisi päästä SM-liigaan pelaamaan, ja ehkä ulkomaillekin, Kaunismäki jatkaa pidemmän tähtäimen suunnitelmistaan.

Sitä ennen olisi tarkoitus pelata Ahmoissa vielä pitkälle kevääseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle