Mielipide

Tuukka Mäntylän hankinnan yllä leijailee uhkakuvia

LIIGA / Kolumni
Tapparan ja Tuukka Mäntylän menestys ei ole kirkossa kuulutettua.

Tappara uutisoi keskiviikkona tehneensä loppukauden mittaisen sopimuksen luottopuolustajansa Tuukka Mäntylän kanssa. Uutinen aiheutti jopa niin suuren vyöryn tamperelaisjoukkueen nettisivuille, että ne kaatuivat joksikin aikaa kokonaan.

Tappara-fanien innostus on ymmärrettävää. KHL- ja maajoukkuestatusta kantava Mäntylä on parhaimmallaan erinomainen vahvistus kotoiseen Liigaan.

Se, miten kova vahvistus Mäntylä todella on, selviää kuitenkin vasta kun mies on pelannut ensimmäiset paluuottelunsa.

Mäntylän ja Tapparan yhteinen historia ulottuu kauas.

Tapparassa jo kaudella 1999-2000 debytoinut, seuran oma kasvatti Mäntylä on pelannut urallaan yhteensä yli 500 ottelua kirvesrinnoissa ollen mukana muun muassa kultaa vuonna 2003 voittaneessa ryhmässä.

Koko liigauransa ajan vain Tapparaa edustanut puolustaja kuuluu katoavaa kansanperinnettä eli seurauskollisuutta edustavien pelaajien alati harvenevaan ryhmään.

"On julkinen salaisuus, että Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola ja Tuukka Mäntylä eivät ole ylimpiä ystävyksiä."

Tapparan ja Mäntylän urheiluromantiikkaa pursuavaan tarinaan saatiin kuitenkin särö viime vuonna kun toimitusjohtaja Mikko Leinonen kertoi, että vuonna 2010 solmittu kymmenen vuoden megasopimus oli purettu kaikessa hiljaisuudessa.

Alun alkaenkin erikoisen ja Tapparan kannalta epäedullisia ulkomaanoptioita sisältäneen sopimuksen purkautuminen ei sinällään ollut suuri yllätys. Sen sijaan Mäntylän paluu vain reilun vuoden ulkomailla pelaamisen jälkeen on.

Etenkin kun on julkinen salaisuus, etteivät Mäntylä ja Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola ole ylimpiä ystävyksiä.

Auttaakseen tamperelaisjoukkuetta yltämään historiallisten kolmen hopeamitalin jälkeen mestaruuteen Mäntylänkin on kuitenkin noudatettava Tapolan pelisysteemiä.

Kun Mäntylä edellisen kerran esiintyi Tapparan takalinjoilla syksyllä 2014, oli miehen kaikesta tekemisestä aistittavissa pyrkimys rahakkaammissa liigoissa pelaamiseen. Nytkin on liikkeellä tietoja, että mies olisi suuntaamassa ensi kaudeksi takaisin itään, joten Tappara-visiitti jäänee lyhyeksi.

Pätkäpestin vaikutusta Mäntylän motivaatioon sisäistää Tapolan pelitapa voi vain arvailla.

Mäntylä aiheuttaa Tapolalle ylimääräistä päänvaivaa myös kokoonpanojen osalta. On mielenkiintoista nähdä kuka kuusikosta Pekka Saravo, Teemu Aalto, Markus Kankaanperä, Nick Plastino, Alexander Bonsaksen ja Aleksi Elorinne tekee tilaa ja ajautuu seitsemänneksi puolustajaksi.

Alkukauden kauniit puheet omien nuorten, kuten Atte Mäkisen ja Jere Rouhiaisen peluuttamisesta voidaan ainakin unohtaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös