Mielipide

Tupsukorvien toivelista

LIIGA / Kolumni
Tampereen Ilves on alkusyksyn huiman lennon jälkeen vakiinnuttanut paikkansa keskikastissa. Tilanne on kuitenkin joukkueessa kaikkea muuta kuin stabiili. Miika Arponen kokosi viiden kohdan toivelistan, mitä Ilveksessä tulisi tapahtua.

Ilveksellä on urheilullisesti mitattuna menossa paras kausi vuosiin. Kautta on pelattu kaksi kolmasosaa ja joukkue on edelleen pudotuspelisijalla, mihin seura on viimeisen viiden vuoden aikana yltänyt vain kertaalleen.

Sijoitus on tällä hetkellä kymmenes, ja viime viikkoina suunta on ollut alaspäin pääasiassa lukuisten loukkaantumisten siivittämänä. Päävalmentaja Tuomas Tuokkola onkin julkisesti kertonut toivoneensa uusia vahvistuksia jo joulukuussa.

Ilves hankkikin hyökkääjä Toni Kallelan Tapparasta keskiviikkona paikallispelin alla, mutta mitä muuta Ilves tarvitsee? Keräsin tupsukorville viiden kohdan toivelistan.

1. Roope Hintzin jatkosopimus

Urheilutoimenjohtaja Juha Pajuojan pitäisi mitä pikimmin istua neuvottelupöytään Roope Hintzin agentin, hyvin tuntemansa Juha Hautamaan kanssa ja sorvata 18-vuotiaalle hyökkääjälle mielellään useamman vuoden jatkosopimus.

Tämän tason hyökkääjiä nousee suomalaisesta juniorikiekkoilusta yksi-kaksi vuodessa, eikä Ilveksellä ole varaa hukata omaa kultakimpalettaan niin urheilullisesti kuin imagollisestikaan ajateltuna.

2. Eero Savilahden jatkosopimus

Varmaan monille hieman yllättäenkin nostan listan toiselle sijalle 22-vuotiaan laitahyökkääjä Eero Savilahden jatkosopimuksen. Ensimmäistä täyttä kauttaan liigaympyröissä pyörivä Savilahti on seuran oma kasvatti ja osoittanut potentiaalia aina kärkiketjujen pelaajaksi asti.

Absoluuttiselta tasoltaan Savilahti ei vielä ole Ilvekselle elintärkeä pelaaja, mutta kehityskäyrä osoittaa hyvässä kulmassa ylöspäin. Ilveksen vakiokokoonpanossa ei muutenkaan ole liikaa omia kasvatteja, joten Savilahden pitäminen osoittaisi seuran arvostavan myös juniorityötään.

3. Oikealta laukova hyökkääjä

Ilveksen vakiokokoonpanon ainoa oikea käsi alhaalla pelaava pelaaja tällä kaudella on Jiri Veistola. Kaikki kunnia vantaalaisduunarille, mutta hänestä ei ole tuomaan ylivoimaan tarvittavaa variaatiota. 19-vuotias Ville Meskanen on päässyt yrittämään tällä tontilla, mutta aika ei taida olla vielä aivan kypsä hänellekään.

Jos tupsukorvat haluavat olla kymmenen joukossa runkosarjan päätyttyä ja pystyä haastamaan vastustajansa ensimmäisellä pudotuspelikierroksella, on uskottava ylivoima avainasemassa. Ja se vaatii oikealta puolelta tehokkaasti laukovaa hyökkääjää, jollaiselle olisi käyttöä myös tasakentällisin.

4. Itseluottamus

Alkusyksystä nuorisoketjuksi nimetty vitja Hintz - Aleksi Mustonen - Teemu Rautiainen oli lennossa. Maaleja syntyi lähes liukuhihnalta ja ketju oli Liigan pelätyimpiä. Sitten tapahtui jotain.

Sekä Hintzin että Mustosen pistetahti on hyytynyt totaalisesti, eikä Rautiainenkaan enää onnistu samaan tahtiin kuin nuorisoketjun kulta-aikaan. Erityisesti kahden ensiksimainitun pelissä näkyy mailan puristamista ja hermoilua, kun peli ei kulje. Jos nuorten herrojen itseluottamus palaisi alkusyksyn tasolle, nousisi Ilves varteenotettavaksi kandidaatiksi jopa suoralle pudotuspelipaikalle.

5. Ensi kauden ykkösvahti

Pelaajien kanssa ei saa neuvotella ennen kauden päättymistä. Sopimuksia aletaan sorvata, kun joukkueen pelit ovat päättyn... Ei tällä ketään huijata. Ensi kauden ykkösmaalivahti pitäisi olla pikku hiljaa selvillä.

Joonas Korpisalolla on sopimus Ilvekseen ensi kaudeksi, mutta hän lähtee hyvin todennäköisesti rapakon taa Columbus Blue Jacketsin organisaatioon, joten hänen varaansa ei kannata liikoja laskea.

Oli ensi kauden ykkösvahti sitten Juha Järvenpää tai kuka muu tahansa, kohta pitäisi olla nimeä paperissa. Ja voihan siellä ollakin, mistäpä sitä tietää.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös