Tarina alkaa Quebecissä, ranskankielisen Kanadan sydämessä. Vuosia NHL-liigan pohjalla riutunut Nordiques haki epätoivoisesti profiilinsa nostoa. Siihen tuli erinomainen tilaisuus kesällä 1991. Nordiques pääsi käyttämään draftin 1.varausvuoron. Valinta kohdistui Eric Lindrosiin, koko varaustilaisuuden kohutuimpaan pelaajaan.
Nordiques kuvitteli osuneensa kultasuoneen. Lindros oli suurlupaus. Kivitalon kokoinen nuorukainen oli takonut OHL-liigan Oshawa Generalsissa kovat tehot. 95 ottelussa syntyi 216 pistettä. Ontariolaisen nuorukaisen nimi oli NHL-scouttien papereissa isoin kirjaimin. Hänestä odotettiin seuraavaa suurpelaajaa. Monet vertasivat häntä Wayne Gretzkyyn. Lindros sai kannettavakseen velvoittavan lempinimen, "The Next One".
Lindrosin varaamiseen liittyi uhkapeli, josta oltiin tietoisia. Keskushyökkääjä oli näyttänyt egonsa jo aiemmin. Lindrosin oli tarkoitus pelata OHL-liigaa Sault Ste.Marie Greyhoundsissa, mutta seuran julkisuuskuva ei ollut riittävän kiihottava. Lindros halusi kruunata junioriuransa omalla tavallaan. Oshawa oli tuohon tarkoitukseen sopiva paikka.
Nordiquesin unelma mureni pirstaleiksi. Lindros kieltäytyi pelaamasta Quebecissä. Kaupunki oli pieni, liian syrjässä ja ranskankielinen. Lindros halusi salamavalojen loisteeseen. Median etukäteishypetys haluttiin maksimoida. Markkina-arvosta pyrittiin repimään irti kaikki mahdollinen. Kuvaan astui Philadelphia Flyers. Seuran ja pelaajan intressit kohtasivat. Nähtiin 1990-luvun merkittävin pelaajakauppa. Flyers sai haluamansa, mutta hinta oli kova. 6 pelaajaa, 2 varausoikeutta ja 15 miljoonaa dollaria. Eric Lindros oli saanut hintalapun, jonka varjoa hän joutui kantamaan koko uransa ajan.
Philadelphiassa ei jääty suremaan menetettyjä pelaajia. Eric Lindrosissa nähtiin seuran tulevaisuus. Odotukset olivat katossa. Tunteen ja järjen rajasta tuli veteen piirretty viiva. 19-vuotias kiekkoilija sai painolastin, jonka suuruus oli ylimitoitettu. Täydellisen kiekkoilijan leiman saanut Lindros oli lopulta vain tavallinen kuolevainen, ei yliluonnollinen reinkarnaatio.
Eric Lindros teki parhaansa. Tulosta tuli vastustajien tarkasta merkkauspelistä huolimatta. 195 cm ja 108 kg antoivat toimintaraamit. Massiivisesta koostaan huolimatta Lindros luisteli hyvin. Hänen kätensä olivat pehmeät ja laukaisutaitonsa korkealuokkainen. Taklauspelin kestokyvystä ei tarvinnut kantaa huolta.
Eric Lindrosin aika Philadelphiassa kulminoitui vuosiin 1994–1997. Tuolloin elettiin Tuomiopäivän legioonan aikaa. Lindros sai vierelleen John LeClairin ja Mikael Renbergin. Kaukalossa nähtiin osaamista, joka herätti kauhua kautta liigan. Tuomiopäivän legioona pelasi omaa peliään pelin sisällä. Se oli dominointia sanan varsinaisessa merkityksessä. Fyysinen jääkiekko sai uuden ulkoasun.
John LeClair teki itsensä tunnetuksi keväällä 1993. Pelattiin Stanley Cup-finaaleja Montreal Canadiensin ja Los Angeles Kingsin välillä. Yhdysvaltalaishyökkääjä teki finaalisarjassa kaksi voittomaalia jatkoajalla. Syksyllä 1994 Canadiens kauppasi LeClairin Philadelphiaan yhdessä Eric Desjardinsin ja Gilbert Dionnen kanssa. Toiseen suuntaan liikkui Mark Recchi.
Mikael Renberg oli Flyersin varaus kesältä 1990. Luleån kasvatti siirtyi NHL:ään syksyllä 1993. Hän pelasi vahvan tulokaskauden tehden 83 ottelussa 82 pistettä. Ruotsalainen taisteli vahvasti Calder Trophysta, mutta sen nappasi lopulta oman läpilyöntinsä New Jerseyssä tehnyt Martin Brodeur.
Tuomiopäivän legioona siivitti Flyersin Stanley Cup-finaaleihin keväällä 1997. Philadelphiassa odotettiin paluuta vallan kahvaan. Vastaan asettui kivikovan läntisen konferenssin voittanut Detroit Red Wings. Nähtiin mielenkiintoinen ennakkoasetelma – liigan paras hyökkäysketju vastaan liigan tasapainoisin joukkue. NHL-historian meritoitunein valmentaja Scotty Bowman, 9 Stanley Cupia valmentajana ja 3 Stanley Cupia organisaation jäsenenä, näytti neroutensa. Red Wings pimensi Tuomiopäivän legioonan, ja samalla Flyersin unelma hiipui. Detroit voitti finaalisarjan puhtaasti 4-0.
Tuomiopäivän legioonan peliä oli kiinnostava seurata. Kolme isokoista pelaajaa, joilla oli ruumiinrakenteestaan huolimatta kykyä nopeisiin ratkaisuihin. Lindrosin mitat tulikin mainittua jo edellä. LeClair oli 191-senttinen ja 107-kiloinen. Renbergin vastaavat mitat olivat 188 cm ja 100 kg. Numerot luovat kattavan pohjan kolmikon pelitapaan. Iso koko toi toimintavapautta kaukalossa. Muutama ylimääräinen sekunti pelin kriittisillä hetkillä. Vastustajat pyrkivät pelaamaan Lindrosin ketjua vastaan tietyllä tavalla - kovaa. Se oli ainoa käytettävissä ollut mahdollisuus. Fyysistä ylivaltaa oli mahdollista horjuttaa vain fyysisin eväin.
Lindrosin ketju toi kaukaloon uuden ulottuvuuden. Viimeistään heidän myötään joutui häpeään teoria, jonka mukaan iso koko tarkoitti kankeutta. Tuomiopäivän legioonan pelinopeus oli riittävällä tasolla. Ketju oli vaarallinen päästessään myllyttämään kiekkoa vastustajan alueella. Pitkät kulmamyllyt uuvuttivat vastustajat. Tilanteet pelattiin loppuun väellä ja voimalla. Matematiikan lainalaisuuksiin kuuluva massan maksimointi sai kiekolliset kasvonsa kaukalossa.
Tuomiopäivän legioonan työnjako oli selvä. Lindros oli ketjun johtaja. Hän piti eniten kiekkoa ja pyrki luovuuteen. LeClair oli sniper-tyyppinen pelaaja. Hänellä oli laadukas ja nopea laukaus, jota pyrittiin hyödyntämään. Renberg pelasi vahvasti kahteen suuntaan huolehtien puolustusvelvoitteista. Roolit eivät olleet kuitenkaan kiveen hakattuja. Pelaajilla oli monipuolisuutta laajentaa osaamistaan moneen suuntaan. Jokainen vaihto toi esille uusia ulottuvuuksia. Tuomiopäivän legioonalla ei ollut tapana syyllistyä tylsyyteen.
Mikä on Tuomiopäivän legioonan perintö? Mistä ketju tulisi muistaa? Kolmen NHL-kauden aikana, vuosina 1994–1997, Eric Lindros, John LeClair ja Mikael Renberg kokosivat 666 tehopistettä. Kolmen lahjakkaan pelaajan kemiat kohtasivat upealla tavalla. Ketjun roolitus toimii malliesimerkkinä siitä, mihin kapasiteetin maksimointi voi parhaimmillaan johtaa. Kiekkofanit saivat kokea elämyksiä, joita muistellaan vielä vuosien ajan Molson-tuopillisten äärellä.
