Viime kauden päätteeksi Lukon johto otti tietoisen valinnan. Lähteviä pelaajia ei pyritty korvaamaan, vaan tilalle hankittiin erityylisiä pelaajia, joiden uskottiin nuorten pelaajien esiinmarssin myötä riittävän vähintään samoihin tuloksiin tai jopa kirkastamaan viime kauden pronssia. Syysjakson muutaman profiilipelaajan loukkaantumien osoitti kuitenkin karun totuuden – materiaali ei yksinkertaisesti riitä.
Kausi lähti optimistisesti käyntiin, kun Lukko sai ensimmäisissä peleissä voittoja voittojen perään. Raumalaiset olivatkin alkukierrokset hyvällä puolustuksella pelissä mukana, mutta sen jälkeen tapahtui jotain. Muut joukkueet saivat peliään eteenpäin ja Lukko jäi paikoilleen. Lukon alkukauden pelillinen tuska kulminoituu pitkälti joukkueen vieraspelaamiseen. Rauli Uraman johtama raumalaisryhmä on ollut liigan huonoin vierasjoukkue.
Vieraskentillä pelin ongelmat ovatkin nousseet korostetusti esille. Kun kamppailutilanteista puuttuu henkinen lisälataus, on se paljastanut Lukon pelilliset ongelmat karulla tavalla. Kun luotto omaan pelitapaan on hiipunut, on vieraspelaamisesta kadonnut järki. Joukkueen selkäranka on taipunut nopeasti jo muutamasta takaiskusta.
Yksi alkukauden suurimpia murheita on ollut selkeän pelitavan puute. Varsinkaan joukkueen pelinavaus ei missään vaiheessa ole päässyt viime kausien tasolle, ja omasta päästä lähdettäessä punainen lanka tuntuu usein olevan hukassa. Tämä on näkynyt monien profiilipuolustajien vaikeuksina. Tässä mielessä valmennuksen pelisysteemin yksinkertaistaminen on mennyt liian pitkälle ja liiallinen puolustaminen ja passiivisuus ovat vieneet hyökkäyspelistä suurimman terän.
Yksinäinen taistelija
Maalin suulla tällä kaudella ovat olleet torjuntavastuussa Mika Noronen sekä yhden pelin torjumaan päässyt Simon Nielsen. Kuten ennen kautta oli oletus, ei Lukko ole maalivahtiinsa kaatunut, päinvastoin. Maalivahtiosasto on alkukaudesta ollut raumalaisten ainoita valopilkkuja.
Noronen on ollut jälleen loistava, ja torjunut Lukolle monta voittoa. Joukkueen heikko viisikkopeli on saanut paljon anteeksi loistavan maalivahtipelin ansiosta. Tamperelainen onkin alkukaudesta ollut yksin suurin tekijä voittojen takana.
Norosen rooli on näkynyt myös negatiivisessa mielessä. Kun joukkue joutuu luottamaan liikaa pelkästään maalivahtipeliin, ei Nielsenille ole löytynyt peliaikaa. Onkin kummallista, kuinka Tanskasta asti on jouduttu hakeman torjuja avaamaan luukkua. Juutin ainoa komennus maalin suulle nähtiin jo alkukierroksilla Lappeenrannassa, sen jälkeen miestä ei ole Lukon maalilla nähty kuin alkuverryttelyissä.
Loppukautta ajatellen olisi kuitenkin hyvä, jos Nielseniäkin pystyttäisiin ajamaan paremmin liigavauhtiin mukaan. Mikäli Noronen joutuu torjumaan joka ikisessä pelissä, alkaa se jossain vaiheessa näkyä otteissa. Kevättä ajatellen tanskalaisen pelivireen ylläpito ja liigavauhtiin totutteleminen olisikin tärkeää. Potentiaalia nuorukaisessa kuitenkin on.
Kiekollinen johtaja puuttuu
Alkukauden suurimpia murheenkryynejä on ollut puolustuspelaaminen. Jo ennen kautta huudeltiin kiekollisen puolustajan perään, tuloksetta. Kiekollisen pelin rajallisuus onkin tullut syksystä nopeasti vastaan muutaman loukkaantumisen myötä. Tähän kun lisätään vielä muutaman profiilipuolustajan heikko syksy, on sopan ainekset olleet jo pitkään kasassa.
Kuvaavaa syksystä onkin Otto Honkaheimon nouseminen joukkueen selkeäksi ykköspuolustajaksi niin omassa kuin hyökkäyspäässä. Tuore kapteeni on ollut molemmissa päissä kenttää alkukauden harvoja valopilkkuja, ja jatkanut otteitaan siitä mihin viime keväänä jäi. Honkaheimo onkin ollut joukkueen ylivoimaisesti paras puolustaja syksystä ja kapteeni on ottanut omassa päässä johtajan viittaa harteilleen.
Muuten puolustajien pelaaminen on ollut vaikeaa, ja monen kiekollisen puolustajan pelistä on paistanut epävarmuus. Parhaimpana esimerkkinä toimii Harri Tikkasen tuskainen alkukausi. Kun joukkueen pelitapa ei ole missään vaiheessa löytynyt, on totutusti erittäin kiekkovarmankin puolustajan peli ailahdellut alkukaudesta kuin vuoristoradalla.
Kun myös Teemu Aalto on kärsinyt pikkuvammoista, on puolustuksesta kaikki kiekollisuus ja hyökkäyspään osaaminen jäänyt perin vaisuksi. Matt Generous on pelannut läpi kauden omaa varmaa peruspeliään, mutta syksyn viimeisissä peleissä liian suuri rooli alkoi näkyä myös 26-vuotiaan jenkin peliotteissa.
Kun puolustuksesta putosi pitkin syksyä pois Mikko Kuukka, Jesse Virtanen, Tomi Pettinen sekä Anssi Rantanen, tarkoitti se, että raumalaisseura joutui käymään vapaiden pelaajien kaupassa muutamaankin otteeseen.
Syyskaudella Lukon paitaa onkin ehtinyt kantaa 11 eri puolustajaa. Loukkaantumisilla on ollut toki oma vaikutuksensa, mutta taustalla painavat myös kyseenalaiset paikkailuhankinnat Slovakian ja Itävallan liigoista. Kolmikosta Mitja Robar, Johan Björk ja Esa Lehikoinen ei lähtökohtaisesti ole voinut liikoja odotella ja vain Lehikoinen onkin onnistunut edes kohtuullisesti pysymään SM-liigan vauhdissa mukana.
Joulutauolla hankittu Richard Lintner olikin ensimmäinen oikean profiilin hankinta, ja palanen millä on mahdollisuus myös vahvistaa joukkuetta muuten kuin lukumääräisesti. Onkin mielenkiintoista nähdä, mitä kiekon kanssa taitava slovakki tuo Lukon pelinavaukseen ja kiekolliseen peliin. Myös ylivoimalle puolustaja tuo kaivatun pelotteen siniviivalle.
Tasaisuutta metsästämässä
Lukko menetti viime kauden tulivoimastaan suuren osan, kun pois kauden jälkeen lähti kova ulkomaalaistrio. Maisemaa vaihtoivat Kurtis McLean, Justin Morrison sekä Jakub Petruzalek. Koville pelimiehille ei kuitenkaan haluttu hakea suoraa korvaajaa ja tilalle hankittiinkin melko erityyppisiä pelaajia.
Kunnianhimoisena tavoitteena oli paikata lähtijöiden ja loukkaantuneiden aukot uusilla vastuunkantajilla ja nuorella osastolla. Alkuun näyttikin hyvältä, mutta kun pidemmälle syksyä mentiin, sitä selvemmäksi tuli etteivät uudet hankinnat ja nuorisokaarti pysty korvaamaan lähtenyttä osastoa. Tähän kun lisätään hyökkäyksen moottorin, Perttu Lindgrenin loukkaantuminen alkukierrosten jälkeen, nousivat monien roolit liian suuriksi.
Hyökkäyspäähän hankittiin kovin odotuksin kanadalaiset Kris Beech sekä Mark Bomersback. Beech varsinkin on ollut jopa odotettua parempi ja pystynyt hyökkäyspäässä ratkaisuihin. Tasaisuuden puute kanadalaisten ja erityisesti Bomersbackin pelissä on kuvannut hyvin Lukon hyökkäyksen alkukautta.
Kun kolmas tuore hankinta Jussi Pesonen ei ole missään vaiheessa tuntunut pääsevän joukkueen pelitapaan kiinni, jäivät vastuut liikaa yksittäisten miesten selkään. BBB-ketju vahvistettuna nuorella ranskalaisella Charles Bertrandilla muodostikin alkukaudesta Lukon vaarallisimman vitjan ollen illasta toiseen pisteillä.
Marraskuun maajoukkuetauon jälkeen Lukko sai tärkeitä pelaajia kokoonpanoon, kun sekä Lindgren että Lauri Tukonen palasivat joukkueen vahvuuteen. Tämä piristikin Lukon hyökkäyspeliä, ja joukkue sai ensi kertaa kaksi vahvaa hyökkäysketjua kasaan. Kaksikko muodostikin Lukon vaarallisimman ketjun yhdessä kesken kauden hankitun Björn Melinin kanssa.
Kun kaksi ensimmäistä ketjua ovat eläneet läpi alkukauden, ei tasaisuudesta ole voitu puhua. Pelipaikat ovat vaihtuneet läpi kauden, ja viimeisissä peleissä ykkösketjun muodostivatkin energisestä pelistään tunnetut Janne Keränen sekä Teemu Nurmi yhdessä Beechin kanssa.
Syksyn suurimpia valopilkkuja on ollut alemmista ketjuista tutun Juhani Jasun vire. Maajoukkuekutsulla palkitun sentterin peli on mennyt huomattavasti eteenpäin ja vaikka alkukauden pistetehtailu onkin hieman hiipunut, on raumalaisen peli ollut syksyn parasta antia. Jasu on alkukaudesta ollut Norosen ohella suurin tekijä Lukon loistavaan alivoimaan.
Kun sairastupa tyhjenee entisestään Samuli Kivimäen palatessa kokoonpanoon, on mielenkiintoista nähdä, miten Lukon ketjukoostumukset lähtevät joulun jälkeen elämään. Bertrand ja Jasu ovat hyvillä otteillaan ansainneet enemmän näyttöpaikkoja ja olisikin kiehtovaa nähdä alkukauden BBB-ketju jälleen yhdessä. Kysymys kuuluukin, onko valmennuksella rohkeutta laittaa kovapalkkaisia ja heikosti suorittaneita pelaajia sivuun?
