Hockey Hall of Famen valintakomitea on jälleen puhunut. Pelaajista aateloitiin tänä vuonna Eric Lindros, Sergei Makarov ja Rogie Vachon. Rannalle jäivät ruikuttamaan muun muassa kolminkertainen Stanley Cup -voittaja Mark Recchi sekä 90-luvun Calgary Flamesin sielu Theoren Fleury.
Ensin mainittu valitaan kunniagalleriaan varmasti, ehkä jo ensi kesänä, mutta jälkimmäisen osalta en ole aivan varma.
Pelkästään meriittejä tarkastelemalla asian pitäisi olla selviö: 1084 NHL-ottelua, 1088 tehopistettä. Nuorten MM-kultaa 1988, Stanley Cup 1989, Kanada-cup 1991 ja uran ehtoopuolella vielä kultaa Salt Lake Cityn olympialaisista 2002.
viinalla läträys tai kovemmatkaan päihteet eivät estäneet esimerkiksi Grant Fuhrin tai Terry Sawchukin valintoja
Alle 170-senttisen pelaajan NHL-uran ennuste ei tänäkään päivänä ole häävi, varsinkaan, jos tämä sattuu sairastamaan suolistosairautta. Vaikeuksista ja pienestä koostaan huolimatta tai juuri sen vuoksi Fleury oli 90-luvun NHL:n räiskyvimpiä supertähtiä. Siitä kertoo myös uralla kertyneet 1840 jäähyminuuttia.
Räiske ei valitettavasti jäänyt pelkästään kaukaloon ja nyt tullaankin siihen, miksi suhtaudun Fleuryn mahdolliseen Hall of Fame -valintaan skeptisesti.
Päihdeongelmat pakottivat Fleuryn lopettamaan NHL-uransa 35-vuotiaana. Hän ei noudattanut NHL:n päihdeohjelmaa, joten hänet asetettiin pelikieltoon.
Vuonna 2009 hän sai kuitenkin kunniakkaan päätöksen uralleen. Itsensä kuntoon laittanut entinen tähtihyökkääjä sai armahduksen NHL:n komissaari Gary Bettmanilta ja pääsi try-outille rakkaseen Calgary Flamesiinsa. Neljä harjoitusottelua ja neljä tehopistettä myöhemmin Flames vapautti legendansa sopimuksesta.
Tätäkin pidettiin luonnollisesti markkinointitempauksena. Betoni- ja vaatebisnekset eivät olleet sujuneet hyvin ja elatusmaksujenkin kanssa oli vaikeuksia. Fleuryn elämäkerta oli juuri sopivasti tuloillaan kauppojen hyllyille.
Kirjassaan hän vahvisti pitkään kiertäneet huhut siitä, kuinka hänen junioriaikojen valmentajansa käytti häntä seksuaalisesti hyväkseen. Se on myös suurin syy hänen aikuisiän ongelmiinsa.
Päihdeongelmaa on yleisesti pidetty syynä sille, etteivät Hall of Famen ovet ole auenneet hänelle. Eniten vaakakupissa on tainnut lopulta painaa se, että hän ei noudattanut NHL:n päihdeohjelmaa, sillä viinalla läträys tai kovemmatkaan päihteet eivät estäneet esimerkiksi Grant Fuhrin tai Terry Sawchukin valintoja.
Ilman NHL:n päihdeohjelmaakin reilu kymmenen vuotta sitten täysin raitistunut Fleury on tehnyt niin paljon hyvää kaukalon ulkopuolella, että niiden luulisi hyvittävän aiemmat törttöilyt jääräpäisimmänkin valitsijan papereissa.
Hänen hyväntekeväisyystyönsä merkitystä niin Pohjois-Amerikan aboriginaalien, Crohnin sairaudesta kärsivien kuin seksuaalisen hyväksikäytön uhrienkin parissa ei voida vähätellä.
Parahin valintakomitea, Fleury selätti demoninsa ja nyt on teidän vuoronne. Yhden miehen synnit on sovitettu korkojen kera, joten hänelle on annettava se tunnustus, joka hänelle olisi kuulunut jo vuosia sitten.
