Mielipide

Testimeininkiä

LIIGA / Kolumni
Testimeininki on komiaa meininkiä! On se!

Kotijoukkue Tapparan pelillinen ilme on kirkastunut kuuden viimeisimmän kierroksen aikana huomattavasti. Alkukauden tahmaiset esitykset ja niillä kerätyt selkäsaunat näyttäisivät olevan tältä erää historiaa. Pisteitä on ropissut tasaista tahtia, viimeisimpänä vakuutena 5-1 voitto Jyp:istä keskiviikko-illalta. Lukemat mairittelevat tamperelaisia hiukan, mutta vahvasta ja ennen kaikkea ehjästä suorituksesta ne silti kertovat. Tapparan alkukauden perisynti, lepsu puolustuspelaaminen on saatu parempiin uomiin. Jyp-hyökkääjät painettiin enimmäkseen kulmiin, eikä heitä päästetty suoraan runnomaan Lehdon nokan alle. Maalinteossa onnistujia oli laajalla rintamalla, tosin V. Niemisen piti jälleen näyttää esimerkkiä.

Väliotsikko

Silmiinpistävää Tapparan viimeisimmissä peleissä on ollut tehokas hyökkäyspään maalineduspelaaminen. Suurin osa maaleista on tehty maksimissaan kahden metrin etäisyydeltä ja reboundeista. Tällaiseen tyyliin Tapparan hyökkäyskalusto onkin hyvin soveltuvaa, hartioita ja räväkkyyttä löytyy esimerkiksi Niemiseltä, Laineelta, Öhmanilta ja Viinaselta. Tällaiset maalit eivät välttämättä hivele raffinoituneimpien kiekko-esteetikkojen aisteja mutta sytyttävät usein sekä pelaajia että yleisöä.

» Lähetä palautetta toimitukselle