Joukkueen viime kausi meni vuoden vaihteeseen asti keskinkertaisen tyydyttävästi, mutta sen jälkeen avainpelaajien loukkaantumiset alkoivat vaikuttaa menestykseen. Kapteeni ja seuraikoni Joe Sakic pystyi selkävaivojen vuoksi pelaamaan vain ensimmäiset 15 ottelua ja joukkueen toinen huippusentteri, Paul Stastny, pelasi käsi- ja jalkavammojen vuoksi vain 45 ottelua. Kahden hyökkäyksen avainpelaajan pitkäaikainen poissaolo rampautti hyökkäyksen ja joukkue teki vähiten maaleja liigassa.
Myös puolustuksen johtohahmo Adam Foote oli sivussa lähes puolesta kauden otteluista. Nuorista pelaajista ei ollut tähtikolmikon korvaajiksi ja Avalanchen loppukausi olikin todella surkea. Entinen mahtiseura hävisi kolmestatoista viimeistä ottelustaan kaksitoista ja valui lopulta Läntisen konferenssin viimeiseksi.
Kiireinen alkukesä – hiljainen loppukesä
Kauden päätyttyä organisaatiossa tehtiin isoja muutoksia. Toimitusjohtaja Francois Giguere sai kenkää ja tilalle seuran presidentti ja todellinen vallankäyttäjä Pierre Lacroix nosti organisaation sisältä Greg Shermanin. Maalivahtilegendaa Patrick Royta yritettiin houkutella uudeksi päävalmentajaksi, mutta hän kieltäytyi kunniasta. Hetken tuumailun jälkeen Sherman ja Lacroix päättivät erottaa koko valmennusjohdon. Vanhan valmennusryhmän tilalle nostettiin seuran farmijoukkuetta johtaneet Joe Sacco ja Sylvain Lefebvre täydennettynä entisillä Avs-pelaajilla Adam Deadmarshilla, Steve Konowalchukilla ja maalivahtikoutsi Jocelyn Thibaultilla.
Uusi johtoporras osoitti selvästi kesän aikana mihin suuntaan seuraa ollaan viemässä. Perinteisesti Coloradossa oli solmittu joukkueen omien kasvattien kanssa jatkosopimuksia ennen kuin nämä heinäkuun koittaessa siirtyivät vapaiksi agenteiksi. Nyt harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta pelaajien annettiin mennä muualle.
Joukkueen uudistamisen – siis nuorentamisen ja palkkabudjetin leikkaamisen – näkyvin esimerkki oli veteraanilaituri Ryan Smythen kauppaaminen Los Angelesiin. Menetettyjen miesten tilalle ei hankittu ykkösmaalivahdiksi värvättyä Craig Andersonia lukuun ottamatta uusia pelaajia. Ei ollutkaan ihme, että selkävaivojen piinaama Joe Sakic ilmoitti heinäkuun 9. päivänä jäävänsä hyvin ansaitulle eläkkeelle kiekkoilun parista.
Anderson vahvuus vai Akilleen kantapää?
Patrick Royn lopetettua uransa Colorado Avalanchella ei ole ollut selkeää ykkösmaalivahtia. David Aebischer, Jose Theodore, Andrew Raycroft, Peter Budaj – kaikki ovat olleet suurempia tai pienempi floppeja. Viime kauden kaksikko Budaj - Raycroft ei pystynyt lunastamaan edes suhteellisen alhaisia ennakko-odotuksia. Kesällä seura päätti kuitenkin yllättäen antaa Budajlle palkankorotuksen ja jatkaa hänen sopimustaan yhdellä vuodella. Raycroftin sentään annettiin mennä muualle.
Ykkösvahdin paikkaa slovakille ei ole luvassa, vaan siihen tehtävään värvättiin vapailta markkinoilta Floridassa mainioita otteita esittänyt Craig Anderson. 28-vuotias yhdysvaltalainen on väläyksittäin esittänyt ykkösmaalivahdin elkeitä, mutta ei sen paremmin Chicagossa kuin Floridassakaan pystynyt vakuuttamaan valmentajaansa olevansa aloittavan veskarin paikan arvoinen.
Nyt Andersonilla on elämänsä tilaisuus todistaa että hän pystyy pelaamaan NHL:ssä vakiomiehenä eikä ole vain luotettava kakkosvahti. Tehtävä on haastava, sillä Anderson ei ole viimeisen viiden kauden aikana pelannut yhdelläkään kaudella edes 40 ottelua eikä hän ole sitten juniorivuosiensa kantanut ykkösvahdin vastuuta. Jos Anderson floppaa, niin ykkösvahdin paikka lankeaa Budajn harteille – mikä ei ole Avalanchen kannalta kovinkaan hyvä uutinen.
Puolustuksessa ylitarjontaa veteraaneista
Puolustus on joukkueen ainoa syvä ja jossakin mielessä jopa laadukas osa-alue. Organisaatiossa on seitsemän runsaasti NHL-kokemusta omaavaa puolustajaa ja heidät haastaa hienosti luisteleva Kyle Cumiskey. Ongelmana on pakiston ikärakenne, sillä suurin osa pelaajista on jo kolmenkympin huonommalla puolella. Ikääntyminen tuo tietenkin mukaan kokemusta ja rauhallisuutta, mutta samalla loukkaantumisalttius kasvaa ja vammoista toipuminen hidastuu.
Esimakua kauden painajaisnäkymästä tuli jo ennen ensimmäistä runkosarjan ottelua, kun Ryan Smyth -kaupassa Kalliovuorille siirtynyt Tom Preissingin ilmoitettiin olevan kauden alusta kuukauden verran sivussa polvileikkauksen vuoksi. Hänen poissaolonsa ei vahingoita joukkuetta, jos jäljelle jäänyt kuusikko pysyy terveenä.
John-Michael Lilesin ja Smyth-kaupan toisen tuliaisen, Kyle Quinceyn ansioista, joukkueessa on riittävästi kiekollista osaamista. Heidän toivotaan pyörittävän joukkueen ylivoimapeliä ja keräävän kauden aikana nelisenkymmentä pistettä. Varsinkin ryhmän kuopukseen, Red Wings-kasvatti Quinceyhyn kohdistuu suhteellisen suuret odotukset, sillä hän pystyy kiekollisen pelin lisäksi selvästi fyysisempään peliin kuin pienikokoinen Liles.
Puolustuspään vakaudesta vastuun kantavat joukkueen uudeksi kapteeniksi nimetty Adam Foote ja luotettavat Ruslan Salei ja Scott Hannan. Parina viime vuonna loukkaantumisista ja pelinsä taantumisesta kärsinyt Brett Clark on joukkueen seitsemäs NHL-veteraani.
Ei Avalanchen pakkijoukko mikään Magnificent Seven ole, mutta palkkakaton piinamassa NHL:ssä Average Sevenkin riittää ihan hyvin. Lisää liikkuvuutta, kovuutta ja nuoruutta olisi tarpeen, mutta toistaiseksi Sacco-Lefebvre kaksikko joutuu tyytymään tähän. Viimeistään kauden päätyttyä ryhmä hajoaa, sillä Foote, Clark ja Salei ovat ensi kesänä vapaita agentteja. Tosin todennäköisesti pari pakkia myydään jo kauden aikana, viimeistään siirtoajan umpeutuessa.
Kokematon hyökkäys kärsii sentteripulaa
Sakic, Ian Laperriere, Ryan Smyth, Tyler Arnason, Cody McCormick, Ben Guite - kesän aika joukkueesta poistui mahtava määrä kokemusta ja johtajuutta. Ja kun ainoa tilalle hankittu hyökkääjä oli tappelija David Koci, niin nuorilla pelaajilla tulee olemaan paljon mahdollisuuksia näyttää osaamistaan, asennettaan ja kovuuttaan.
Hyökkäyksen päävastuun kantaa kaksikko Paul Stastny ja Milan Hejduk ja taustatukea antavat lunastamattomat lupaukset Wojtek Wolski ja Marek Svatos. Nelikon jälkeensä pisteodotuksissa tulee selvä pudotus, sillä loput hyökkäyksestä koostuu duunarilaitureista a la Darcy Tucker ja Cody McLeod ja nuorista, NHL:ssä rooliaan etsivistä kokemattomista lupauksista.
Jos Stastny kärsii tulevalla kaudella yhtä paljon loukkaantumisia kuin kahdella edellisellä kaudella, niin Avalanchen sentteritilanne on katastrofaalisen huono. Ennakkoarvioiden mukaan kakkos- ja kolmossentterin paikan miehittävät 18-vuotias, kesän ensimmäisen kierroksen varaus, Matt Duchene ja 21-vuotias, viime kauden lopulla 11 ottelua NHL:ssä pelannut, T.J. Galiardi. Hyökkäyspään tulevaisuuden potentiaalia tässä kaksikossaon vaikka kuinka paljon, mutta yhteenlaskettua NHL-kokemusta yhdentoista ottelun verran. Ja kyseessä on siis ennakoidut kakkos- ja kolmossentterit... .
Yksi mahdollisuus on siirtää pääosan NHL-urastaan laidassa viilettänyt Wojtek Wolski mielipaikalleen sentteriksi, mutta tämä siirto jättäisi puolestaan muutenkin heikkoon vasempaan sivustoon ammottavan aukon. Eikä Wolskin viime kauden lopussa keskushyökkääjän paikalta antamat näytöt ole siirtoa puoltavia, sillä ailahtelevasti pelaavan nuorukaisen pistesaldo laski jo toista kautta peräkkäin.
Avalanchen hyökkäyksen keskusta ja vasen sivusta ovat täynnä aukkoja ja kysymysmerkkejä, mutta oikea laita on tyydyttävässä kuosissa. Hejduk, Svatos, vahva Chris Stewart ja loukkaantumisherkkyydestä kärsivä David Jones kestävät vertailun muiden alemman kolmanneksen joukkueiden rightin miesten kanssa. Ainakin terveenä olleessaan.
Saccon mahdoton urakka
Pitkän uran duunarisentterinä NHL:ssä tehnyttä Joe Saccoa käy sääliksi. Ennen ylennystään NHL-joukkueen päävalmentajaksi Sacco ehti koutsata neljä kautta AHL:ssä - ensin kaksi kautta apuvalmentajana ja sitten kaksi kautta Avalanchen farmijoukkueen Lake Erien päävalmentajana. Kummallakaan Saccon päävalmentajakaudella Monsters ei selvinnyt AHL:n pudotuspeleihin. Hänellä ei ole siis yhtään kokemusta NHL-joukkueen valmentamisesta, eikä ole sen paremmin hänen apulaisillaan Lefevbrellä, Deadmarshilla tai Konowalchukilla. Itse asiassa kahdella viime mainitulla ei ole edes aikaisempaa kokemusta valmentamisesta ylipäänsä.
Kaudella 2008-09 Avalanchen pelaajat tekivät vähiten maaleja NHL:ssä, 199 osumaa. Jos uusi toimitusjohtaja Sherman – tai hänen narujaan vetelevä Lacroix – ei hanki joukkueen hyökkäykseen vahvistuksia, niin denveriläiset jäävät tälläkin kaudella alle kahdensadan maalin. Matt Duchene voi olla uusi Joe Sakic tai Steve Yzerman, mutta kuten Steve Stamkos viime kauden alussa todisti, niin NHL ei ole teini-ikäisten koulutuspaikka.
Puolustuspää on paremmassa kuosissa kuin hyökkäys, mutta todella kaukana niistä ajoista, jolloin joukkueen peräpään miehitti lähes parhaassa peli-iässä olleet Ray Bourque, Rob Blake ja Adam Foote viimeisenä lukkonaan Patrick Roy!
Hall tai Kabanov tai joku muu superlupaus
Kun kokemattoman valmennusryhmän tehtäväksi annetaan valmentaa suhteellisen kokematonta ja monin paikoin puutteellista ryhmää, niin tuloksena voi olla hienoja venymisiä ja positiivisia yllätyksiä. Jos näin käy, niin Colorado voi yltää Läntisessä konferenssissa neljänneksi tai jopa viidenneksi viimeiseksi ja kerätä reilut kahdeksankymmentä pistettä.
Todennäköisemmin Avalanchen kausi etenee viime vuoden malliin. Alussa nuoret ja innokkaat pelaajat jaksavat painaa satakymmenen lasissa ja ottavat yllätyspisteitä sieltä ja täältä. Kauden puolivälin jälkeen paukut ovat loppu ja rutinoidut joukkueet vievät pisteet ottelu toisensa jälkeen. Hyvän alun ansiosta plakkariin kertyy seitsemisenkymmentä pistettä ja se on Phoenixista ja Islandersista kiinni oikeuttavatko nuo pisteet liigassa viimeiseen, toiseksi viimeiseen vai kolmanneksi viimeiseen sijaan.
Eli Avalanchen uudistusprosessi etenee suunnitellun mukaisesti. Jos Lacroix ja Sherman olisivat toisissaan halunneet välttää viimeiset sijat, niin he olisivat pitäneet Ryan Smythin joukkueessa, hankkineet kokeneen kolmossentterin ja vasemman laiturin sekä Matt Duchenen annettaisiin kaikessa rauhassa kasvaa ja kehittyä OHL:ssä.
Nyt valitulla tiellä tuloksena on hyvä varausvuoro ja siten erinomaiset mahdollisuudet saada ensi kesän draftissa huippulupaava, maaleja mättävä laituri Taylor Hall tai huonomassakin tapauksessa Ilja Kovaltshukiin verrattu venäläistykki Kiril Kabanov. Kun pohjalla on ennestään sentterit Stastny, Duchene ja Ryan O'Reilly, niin vuosina 2011 ja 2012 voidaankin keskittyä lupaaviin puolustajiin ja maalivahteihin. Sitten voidaankin aloittaa haaveilemaan pudotuspelipaikasta ja jopa Stanley Cupista... .
