Mielipide

Tasainen KalPa - Sport

MESTIS / Kolumni
Ennalta pudotuspelipareista tasaisin lienee runkosarjan neljännen ja viidennen, KalPan ja Sportin kohtaaminen. Aiemmin kaudella voitot ovat menneet tasan, joista molemmat ovat kerran voittaneet vieraissa, joten kotietu ei välttämättä ole tässä tapauksessa yhtä tärkeä kuin muissa playoff-pareissa.

Kotijoukkue KalPan maalinsuulla työt jakoivat runkosarjassa Ari Luostarinen sekä Juha Kauhanen. Nyt kuitenkin Mika Pieniniemi on jo hyvän aikaa sitten kertonut Luostarisen oleva selkeä ykkösvahti pudotuspeleihin lähdettäessä. Luostarinen on hyvänä päivään uskomaton, mutta Luostarisen suurin ongelma lienee hieman heittelevä suoritustaso. Sikäli olisi voinut kuvitella Pieniniemen antavan myös hyvin runkosarjassa torjuneelle Kauhaselle mahdollisuuden, sillä Kauhanen lienee kaksikosta tasaisempi pitkässä juoksussa, vaikkakaan ei ole aivan yhtä häikäisevä kuin Luostarinen parhaimmillaan.

Kalakukkopuolustuksessa ehdoton liideri on Samuli Suhonen, joka mätti runkosarjassa peräti 28 tehopistettä sijoittuen joukkueen sisäisessä pistepörssissä kolmanneksi. Kiekollisesti taitavaa Suhosta säestää varsinkin playoff-otteluissa tärkeä Veli-Pekka Pekkarinen. Joukkueen isähahmo Pekkarisen kokemus korostuu, kun joukkueesta ei muita yli kolmekymppisiä kavereita kentältä löydy.

KalPan suurin ase löytyy totuttuun tapaan hyökkäyksestä. Tappavan tehokas Marko Ahosillalla lienee Mestiksen nopeimmat kädet ja hyvänä päivänä Ahosilta tekee vastustajan pakiston kanssa mitä lystää. Ahosillalla on kuitenkin tapana olla hieman taiteilijaluonne, eikä suoritustaso oikein tahdo pysyä illasta toiseen.

Ahosilta saattaa kuitenkin muodostua KalPa-hyökkäyksen heikoimmaksi lenkiksi, mikäli pelit eivät lähde sujumaan totutulla tavalla. Kuopiolaisilla löytyy Jukureiden jälkeen ehkä Mestiksen laajin hyökkäyskalusto, josta ratkaisijoita riittää vaikka kaverillekin jakaa. Ratkaisijoita riittää neljään kenttään ja tarpeen tullen vähän ylikin, mikäli loukkaantumisia ilmenee.

Runkosarjan viimeisessä ottelussa TuToa vastaan KalPa lepuuttii parhaimmistoaan pääasiassa "loukkaantumisiin" vedoten ja yllättäen poissa olleesta viisikosta neljä voidaan lukea KalPan maalipörssin viiden parhaan joukosta. Tuloskin tosin oli sen mukainen ja kenraaliharjoitus päättyi 0-3-tappioon Kupittaalla, mutta jos poissaolleista voi jotakin päätellä niin enemmän tai vähemmän kieli poskella Turussa oltiin liikkeellä.

Westerbackien johdolla

Sportilla on varaa vastata kuopiolaisten maalivahtiarsenaaliin vastaavalla, ellei vielä paremmalla kaksikolla. Myös vaasalaisten vahdit Håkan Danielsson ja Marko Härkönen ovat pelanneet kauden jakaen pelit, mutta selkeää playoff-vahtia Sportilta ei ole nimetty. Danielsson on pelannut loistavan kauden ja käynyt siinä sivussa Mestis-maajoukkueenkin mukana torjumassa, mutta playoff-kokemusta Danielssonilta ei löydy vielä kuin Tapparan A-junnuista. Härkösen kokemuksella lienee ratkaiseva rooli koutsi Kenneth Westerbackin tehdessä maalivahtivalintaa.

Vaasalaisten puolustuksesta ei löydy Suhosen kaltaista pelillistä liideriä saatika Pekkarisen laista henkistä johtajaa, joten tällä osastolla KalPa vie kaksikosta kohtuullisen selkeästi pidemmän korren. Puolustuksen nestori Miika Jämsä on nostanut profiiliaan huomattavasti kauden aikana ja edustaa yhdessä Pasi Kuusiston kanssa Sport-puolustuksen selkärankaa. Sportin takalinjoilta puuttuu

KalPan tavoin hyökkäyksestä löytyy joukkueen suurin tähti. Valmentaja Kennethin pikkuveli Patrick Westerback on kentällä joukkueen selvä johtaja ja näyttää esimerkkiä nuoremmilleen. Westerbackin takana myös Sportilla on laaja hyökkäysarsenaali, jonka terävin kärki näyttää paperilla kovemmalta mitä KalPan vastaava. Vesa Myllyaho, Tatu Backman, Antti Hilden, Markus Jämsä... eikä tässä ollut vielä kuin vähän alusta.

Sportin hyökkäyksestä Kalle Mattilan rehelliseen kusipääkiekkoon ei taida kuopiolaisilta löytyä vastaajaa. Fyysiselle Mattilalle saatetaankin antaa tehtäväksi hukata KalPa-tähti Ahosillan pelihuumori ja näin nostaa Sportin osakkeita huomattavasti.

Viidenteen mennään

Kuten jo edellä todettu, niin ottelusarja tulee olemaan äärimmäisen tasainen. Kotietu ei nouse yhtä tärkeään asemaan tässä tapauksessa aiempien tulosten pohjalta, joten yksi kotitappio ei vielä maailmoja kaada.

Runkosarjassa joukkueet pelasivat varsin vähämaalisia otteluita, eikä laajoista hyökkäysmateriaaleista huolimatta nytkään ole odotettavissa maalijuhlia. Entistä tarkemmissa playoff-otteluissa totuttuun tapaan puolustuspeli korostuu.

Kolmessa matsissa nämä joukkueet eivät saa toisistaan selvää, tuskin neljässäkään. Allekirjoittanut veikkaa, että 15.3. lauantaina Niiralan montussa pelataan viides ottelu ja tuossa matsissa onkin sitten kaikki auki.

» Lähetä palautetta toimitukselle