Tappara pelasi kolmannessa finaalissa parasta peliään joukkueena. Ainoa kirvesrinta, joka ei ollut muun joukkueen tasolla oli maalivahti Dominik Hrachovina. Normaalissa runkosarjakamppailussa nuoren veskarin nykytaso riittäisi varmasti, mutta ei Liigan finaaleissa.

Vastassa on Eero Kilpeläinen, jolle ei yli kahta maalia yhteen otteluun tehdä.

Hrachovinan selän taakse on kolmeen otteluun uponnut muutama helppo laukaus. Kolmannessa finaalissa kuopiolaisten ainut osuma meni Hrachovinan piikkiin, sillä Jesse Mankisen siniviivalta lähtenyt löysä suupaisu olisi ollut otettavissa − vaikka maalin tuntumassa liikennettä olikin.

Myöskään toisessa finaalissa, vaikka osumaa kovasti kehuttiinkin, Hrachovina ei ollut riittävän hereillä, kun Matias Myttynen kiepsahti Tapparan puolustaja Aleksi Salosen etupuolella, ja vippasi kiekon rystyllä Tappara-vahdin hanskan puolelta yläkulmaan.

Vaikka Myttysen laukaus oli normaalitilanteesta poikkeava, olisi laukaus pitänyt ottaa kiinni. Hrachovina jäi ratkaisevaksi sekunnin murto-osaksi ihailemaan Ilves-kasvatin temppua.

Finaalisarjan maaleista liki puolet on syntynyt suorista hyökkäyksistä ja joukkueiden yhteisten suoritusten kautta. Hrachovinan on joko tilkittävä tonttinsa tiukemmin tai Tapparan virtuoosien on räpättävä Kilpeläisen ohi enemmän maaleja.

Ja sitä ei tule tapahtumaan.

Kuten jo aiemmin totesin, kuopiolaisten maalivahti on ollut sellaisessa vireessä, ettei häntä kolmea kertaa yhden ottelun aikana ohiteta − ellei Tappara avaa kenttäpeliään riskien kautta paljon enemmän. Silloin myös KalPalle avautuisi enemmän paikkoja.

Avoimempikaan peli ei olisi siis ratkaisu maalivahtiedun kääntämiseen tamperelaisille.

KalPa palaa voittokantaan, ellei tšekkimaalivahti löydä itsestään ratkaisijaa. Tavallinen Hrachovina ei finaalisarjaa Tapparalle käännä − päinvastoin.