Mielipide

Tappara janoaa mestaruutta

LIIGA / Kolumni
Kahden edelliskauden hopeajoukkue Tappara tavoittelee tälläkin kaudella tosissaan mestaruutta. Tamperelaisjoukkue ei ole kuitenkaan lähtenyt mukaan kilpavarusteluun, vaan luottaa edelleen omaan pitkäjänteiseen työhön.

Kauteen 2001-02 Tappara lähtikin ennakkosuosikkina vahvistuneen
materiaalin voimin. Nyt materiaali on kuitenkin pysynyt entisellään tai
jopa hieman heikentynyt - ainakin paperilla. Toisaalta monet joukkueet
ovat tehneet suuria panostuksia kauteen. "Kärpät, Jokerit ja HIFK ovat
satsanneet tähän kauteen, Blues on hankkinut Ylösen ja Tuomaisen, eiköhän
ne siitä löydy"
, kertoo Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen
kysyttäessä SM-liigan tulevan kauden suosikeista ja jatkaa: "Ehkä me
olemme TPS:n kanssa sellaisia haastajia, jotka menevät omalla tuotannolla
eivätkä hanki valmiita pelaajia. Odotettavissa on kovin sarja pitkään
aikaan ainakin kahdeksan ensimmäisen joukkueen kohdalla. Yhtä suosikkia ei
ole tänä vuonna."

Leinosen kommentit ovat linjassa Tapparan hankintojen kanssa. Joukkue
menetti kaksi kovaa nimimiestä, Thomas Draperin maalin suulta ja
maalitykki Jani Hassisen. Suoranaisesti yhtä kovia korvaajia ei olla
hankittu, vaikka Mika Lehdolta, Kimmo Koskenkorvalta, Toni Mäkiaholta ja
Ville Hämäläiseltä on lupa odottaa hyviä otteita ja kehittymistä
pelaajina.

Puolustus Tapparan kivijalka, maalin suulla nuoret lupaukset

Kirvesrintojen menestyksen takana on pitkälti raudanluja puolustuskalusto.
Maajoukkuemiehiä vilisevä peräpää on ehdottomasti SM-liigan kärkeä. Vielä
kun Mikko Luoma jäi tamperelaisjoukkueeseen NHL-reissun sijaan, pysyi
pelaava puolustusseitsikko entisellään. Toisaalta myöskään Tapparan
puolustuksen heikkouksiin ei tullut parannuksia. Hämäläisjoukkueen
puolustajilta puuttuu ehkä hieman taitoa ja liikkuvuutta. Joukkueessa ei
ole myöskään yhtään oikea käsi alhaalla pelaavaa puolustajaa, ellei vasta
17-vuotiasta Ville Mäntymaata oteta lukuun.

Heikkouksien takia olisi alakerran materiaaliin voinut toivoa muutoksia.
Alain Coteen tasoiselle tai kovemmallekin ylivoimapyssylle olisi
erityisesti käyttöä. Yleisestikin puolustus kaipaisi ripauksen lisää
taitoa. Viime kaudella avauspeli tökki turhan usein, myöskin kriittisillä
hetkillä. Toisaalta puolustajien avauksien kanssa on varmasti tehty töitä,
ja parannusta onkin ollut huomattavissa kesän harjoitusotteluissa.
Kokonaisuutena muuttumattomuus on huomattavasti parempi kuin täydellinen
remontti, vaikka uusi oikealta ampuva kiekollinen puolustaja olisi voinut
tuoda tarvittavan piristysruiskeen joukkueeseen. "Aina on hyvä olla
oikealta ampuvia puolustajia, mutta se ei ole suoranainen heikkous, jos
pelaaja ampuu vasemmalta. Puolustajillamme on mielestäni riittävästi
taitoa ja nopeutta eikä avauspelissäkään ole moittimista. Voitimmehan
runkosarjankin viime kaudella. Toki aina löytyy kehitettäviä osa-alueita,
puolustuspelaamisessammekin"
, vastaa Leinonen toimittajan esittämään
kritiikkiin.

Maalivahtiosastolla on tapahtunut edelliskauteen nähden suuri muutos.
Viime kaudella Draper kantoi torjuntavastuun lähes kokonaisuudessaan. Sasu
Hovi paikkaili kokenutta kanadalaista ainoastaan muutamaan otteeseen
sarjan heikompia joukkueita vastaan. Draper siirtyi kuitenkin HIFK:n
riveihin, ja tilalle tuli Mika Lehto Jyväskylästä. Samanaikaisesti Hovi on
valmis astumaan suurempiin saappaisiin. "Lehto on nuori, kehittyvä
pelaaja, ja Draper on jo pelaajauransa loppupuolella oleva varsin kokenut
maalivahti, joten suoraa korvaavuutta ei ole. Hovi ja Lehto kilpailevat
ykkösmaalivahdin paikasta, ja katsotaan kuinka heidän rahkeet
riittävät"
, valotti Leinonen Tapparan maalivahtitilannetta.

Selvästi tasaisempaa peluutusta kuin viime kaudella onkin odotettavissa.
Etenkin kun huomioidaan harjoitusotteluiden otteet. Sasu Hovi on
muutamassa harjoitusottelussa esittänyt erinomaisia otteita. Viime
kaudellakin kovin lukemin torjuneen Tappara-kasvatin kehitys onkin ollut
Jaakko Sirenin opissa huimaavaa. Toisaalta Hovin rasitteena on tulevan
kauden aikana suoritettava varusmiespalvelus. Lehdon työskentely
harjoitusotteluissa on myös ollut mallikasta, vaikka todelliset
huippuottelut puuttuvatkin hänen tililtään. Toisaalta Lehdolla menee
varmasti aikansa Sirenien oppien sisäistämiseen - pääsihän Markkanenkin
nollapeliennätykseen vaadittavaan vireeseen vasta lähempänä joulukuuta.

Hassisen kokoinen kolo

Hyökkäyspäähän jäi luonnollisesti Hassisen lähdön jälkeen iso aukko.
"Hassisen tilalle ei ole hankittu siinä mielessä ketään, sillä kukaan
hyökkäyspään hankinnoista ei ole varsinainen maalinsylkijä. Käynnissä on
selkeä kehitysprosessi, jossa halutaan antaa mahdollisuus sekä omille
nuorille että uusille tulokkaille ottaa Hassisen paikka"
, kommentoi
toimitusjohtaja Leinonen Hassisen jättämää aukkoa pelaajamateriaalissa.

Tapparan hyökkäysmateriaalin vahvuutena on sen laajuus. Joukkue kestää
hyvin muutaman pelaajan loukkaantumisen, jos kyse ei ole aivan kovimmista
nimistä, kuten Aleksander Barkovista tai Janne Ojasesta. Näiden kahden
keskushyökkääjän ympärille rakentuukin vahvasti Tapparan hyökkäyspeli.
Kokeneiden senttereiden takana onkin varsin tasainen ryhmä erityyppisiä
pelaajia. On nopeutta, fyysisyyttä ja myös taitoa. Kauden hankinnoillakin
onnistuttiin vahvistamaan näistä osa-alueista kaikkia. "Koskenkorva on
nopea pelaaja, Mäkiaho on taas enemmän fyysinen pelaaja, joka pystyy
pelaamaan paikkaa kuin paikkaa, ja Hämäläinen on kehittyvä pelaaja"
,
kertasi Leinonen uusia hankintoja.

Jokaiselta hankitulta pelaajalta odotetaan kehitystä, ja
harjoitusotteluiden perusteella odotukset ovat varsin realistisia.
Koskenkorva on pelannut parhaimmillaan loistavasti hakeutuen
maalipaikkoihin ja järjestellen paikkoja myös ketjukavereille.
Viimeistelytarkkuudessa on vielä oululaislaiturilla parantamisen varaa,
vaikka Koskenkorva onkin osunut tolppien väliin vähintään kohtuullisesti.
Mäkiahon kohdalla kehitys tarkoittaa enemmänkin paluuta maajoukkueajan
tasolle. Mäkiaholla on tulinen laukaus, joka voi saada aikaan suurtakin
tuhoa, jos luistin saadaan liikkumaan entiseen malliin. Taklauspelissä
Mäkiaho on nykyiselläänkin SM-liigan parhaimmistoa. Hämäläisen Villen
otteet ovat harjoituspeleissä olleet vielä vaisuhkoja, vaikka taitoa ja
potentiaalia löytyy. Potentiaalin saaminen esiin onkin suuri haaste, sillä
harjoituspelien otteiden perusteella näyttää Hämäläisen kohdalla olevan
haastetta löytää paikka edes pelaavasta kokoonpanosta.

Junioreilta lupaavia otteita, mahdollisuus myös lisähankintoihin

Harjoitusotteluissa ovat myös Tapparan omat kesäringissä mukana olleet
juniorit päässeet näyttämään osaamistaan. Kaikki pelaamaan päässeet ovat
esiintyneet edukseen. Puolustajista Ville Mäntymaa on osoittanut
rauhallisia ja kypsiä otteita, ja Antti Uitto sähäkkyyttä ja rohkeaa
taklauspeliä. Hyökkääjistä Tomi Laurila on kunnostautunut fyysisellä
puolella, ja Petri Koskinen on antanut kokonaisuudessaan erinomaisen kuvan
itsestään. Mäntymaan kanssa samaan ikäluokkaan (1985 syntyneet) kuuluva
Teemu Nurmi on taasen esittänyt ennakkoluulottomia harhautuksia ja
röyhkeitä ratkaisuja kiekon kanssa.

"Nurmi, Koskinen, Mäntymaa ja Uitto ovat kaikki pärjänneet hyvin.
Uskon, että he pelaavat sekä A:ssa ja edustuksessa. Luulen, että näistä
yksi saa enemmän peliaikaa tällä kaudella ja toinen ehkä seuraavalla
kaudella."
, ennustaa Leinonen junioripelaajien kohtaloksi ja
muistuttaa: "Nurmi ja Mäntymaa ovat -85 syntyneitä pelaajia eli hyvin
nuoria, joten heidän kanssaan vaaditaan kärsivällisyyttä."

Tapparan joukkue koostuu Barkovia lukuun ottamatta kotimaisista
pelaajista. Tämä linja on selkeä tietoinen valinta. "Me olemme
kotimainen joukkue ja haluamme olla kotimainen joukkue. Kotimaisten
pelaajien kanssa on hyvä elää ja heitä on hyvä kehittää. Ulkomaalaisten
pelaajien kohdalla toivotaan, että he ovat selkeitä vahvistuksia"
,
kertoo Leinonen Tapparan suhtautumisesta ulkomaalaisiin pelaajiin.

Vahvistuksia saatetaan Tapparan leirissä kuitenkin hankkia myös kesken
kauden, jos joukkueessa havaitaan puutteita. Näissä tapauksissa juuri
ulkomaalaisten pelaajien saatavuus on parempi kuin kotimaisten. Kesken
kauden hankittaviin pelaajiin liittyy myös omat riskinsä. "Meillä on
parin vuoden kokemukset siitä, että uudetkaan miehet eivät aina pysty
joukkueen tasoa nostamaan. Löfström, Muzzatti ja Meluzin nostivat kaudella
1999-00 joukkueen tasoa, mutta viime kaudella ei Meluzinkaan pystynyt
nostamaan joukkueen tasoa, eikä myöskään Williams tai Sjögren. Tällä
osa-alueella Tapparalla onkin vielä parantamisen varaa"
, kuvailee
Tapparan toimitusjohtaja joukkueen viime vuosien ulkomaalaishankinnoista.

Taloudellinen ja pelillinen menestys kulkevat käsi kädessä

Tapparan viime kausien menestyminen on ollut kannattajille mukavaa
seurattavaa. Yhdeksänkymmentäluvun lopussa tehdyt muutokset Tapparan
organisaatiossa, ja toiminnan muuttaminen osakeyhtiömäiseksi on luonut
menestysmahdollisuudet yhdessä pätevän valmennuksen kanssa. Organisaation
toimintaa muutettiin ja joukkuetta alettiin rakentaa eri linjalla.
"Rahaa on pistetty ehkä oikeaan paikkaan eli valmennukseen. Menestys on
kuitenkin vaatinut, että myös muu henkilökunta on tehnyt arvokasta työtä.
Volyymit on saatu nousemaan, ja me olemme olleet aktiivisesti
markkinoilla"
, muistuttaa Leinonen kaikkien osa-alueiden tärkeydestä.

Pelillinen menestys on helpottanut myös taloudellista puolta. Yleisö on
saatu innostumaan uudelleen, ja menestys helpottaa yhteistyökumppanien
etsimistä. Tappara onkin onnistunut tekemään kahtena edellisenä kautena
positiivisen taloudellisen tuloksen. Positiiviseen tulokseen pyritään myös
tulevalla kaudella. Yleisötavoitteeksi on asetettu 5700-6000. Kohentunut
taloudellinen tilanne helpottaa edelleen joukkueen rakentamista ja lisää
vakautta organisaatiossa. Tällä tavalla hyvä taloudellinen tilanne
edesauttaa jälleen pelillistä menestystä. Positiivinen kulku ei kuitenkaan
pysy itsestään raiteilla, vaan vaatii jatkuvasti oman toiminnan
kehittämistä kilpailun kiristyessä.

Leinonen haluaa korostaa myös fanitoiminnan merkitystä: "Fanitoiminta
on kasvanut Tapparassa kiitettävästi, ja on mukava nähdä, että on palattu
80-luvun meininkiin. Fanikatsomot ovat mittavat, siellä on iloista
meininkiä ja nuoria sekä vanhoja. Joukkue on ottanut kasvaneen
fanitoiminnan hyvin vastaan, ja uskon että se myös kestää, jos joukkueelle
tulee vähän notkahduksia, niin fanit kannustaa ja paluu voittoputkeen on
helpompaa."

» Lähetä palautetta toimitukselle