Mielipide

Tappara-fanin aapinen: pitääkö nyt huolestua?

LIIGA / Kolumni
Ennen kauden alkua moni olisi varmasti sanonut olevansa tyytyväinen siihen, että neljän pelin jälkeen Tapparalla on kasassa neljä pistettä ja voitot IFK:sta ja Ilveksestä. Ne tulivat kuitenkin kahdesta ensimmäisestä ottelusta, ja kaksi seuraavaa ovatkin sitten menneet melko lailla täysin penkin alle. Mitenkäs nyt suu pannaan?

Neljä ottelua, neljä pistettä. Täysin tyydyttävä tahti varsinkin niille, jotka seurasivat myös joukkueen räpiköintiä harjoituspeleissä. Nyt on kuitenkin niin, että kaksi viimeisintä ottelua ovat sujuneet samaan malliin kuin ennen kautta. Pessimistisimmät näkevät enää rotkon ja vapaata pudotusta. Tähän sielunhätään Jatkoajan Tappara-toimitus päätti listata joukon selkeimpiä plussia ja miinuksia. Peritamperelaiseen tapaan aloitamme miinuksista.

- Puolustuspeli

Tapparan puolustus ei toden totta ole ollut uomissaan. Sitä se ei ollut edes kahdessa ensimmäisessä ottelussa, mutta niissä maalivahdin huippuotteet ja toisaalta joukkueen onnistuminen hyökkäyspäässä paikkasivat puolustuksen ajoittaiset sekoilut. Lukko- ja JYP-peleissä (joista jälkimmäistä allekirjoittanut ei ole nähnyt) sitten puolustus oli hukassa oikein toden teolla. Täytyy painottaa, että hukassa on nimenomaan koko viisikon puolustuspeli, syytä ei millään voi vyöryttää pelkästään pakkien niskoille.

Ennen kautta allekirjoittanut tuhersi kieli poskessa pakinan, jossa muun vääntelyn lomassa irvailtiin Tapparan puolustustyöskentelylle omassa päässä lähinnä parin katastrofaalisen Tampere cupin ottelun perusteella. Valitettavasti ainakin Lukko-pelissä tuo kolmen fläppitaulukuvan sarja oman pään "miesvartioinnista" oli pelottavan totta. Lukko iski tosin maalinsa etupäässä Tapparan muista selvistä virheistä. Maalintekopaikat syntyivät kuitenkin usein juuri sillä tavoin, että maalinedusta tyhjeni Tappara-pakeista näiden lähtiessä

pitämään omaa miestään jonnekin. Sitten hävittiin kaksinkamppailu ja siinä sitä oltiin. Silloinkaan, kun jokainen piti oman miehensä, ei oikein päästy minnekään - kukaan ei ollut ottamassa irtokiekkoa, ja kun "roiskiminen" on kielletty, niin omalla alueella vietettiin järkyttävän pitkiä jaksoja.

Asiaa ei helpota se, että Descoteaux on keskenkuntoinen - vaikka onkin parantanut peli peliltä - ja Pukka ei oikein tunnu pärjäävän liigavauhdissa. Kaksikko on koko joukkueesta eniten miinuksilla, ja noteerata täytyy sekin, että erinomaiset harjoituspelit pelannut Juha Gustafsson on pakeista heti seuraavana. Hyökkääjistä eniten miinuksella on Kimmo Koskenkorva, jonka kyllä pitäisi saada maalijyvä pikku hiljaa kohdalleen, kun ei kerran tehopörssissäkään loista.

Mitään taktiikkamuutosta tuskin Lukko-peliin oli tehty. Samasta systeemistä näkyi jälkiä myös voitollisissa peleissä, mutta niissä systeemi toimi paremmin ja varsinaista paniikkia oli vain ajoittain. Lukko-pelistä toki puuttui pelaajia vatsataudin takia, ja voi olla että ihan täyskuntoinen ei joukkue vielä Jyväskylässäkään ollut. Mutta sitä helpompi on tehdä puolustuspelistä yksi johtopäätös. Miesvartiointisysteemi näyttäisi toimivan jotenkin, kun joukkueella on tarvittavaa raivoa ja intohimoa, ja ne kaksinkamppailut pystytään enimmäkseen kääntämään omille. Sen sijaan se ei toimi mitenkään, jos joukkue pelailee rutiinitasolla tai sen alle. Pitkässä sarjassa tämä on kovasti huolestuttavaa, sillä on mahdoton kuvitella että joukkue pystyisi pelaamaan aivan hurjalla raivolla joka ikisen pimeän syysillan.

On mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan Tapparan puolustuspeli kehittyy. Onko nyt jo todella nähtävissä jotain sellaista, mitä Saarinen peliin hakee, vai ovatko kuviot yhä aivan levällään? Luulisi, että joitakin perustotuuksia - kuten sitä, ettei maalinedustaa jätetä tyhjäksi pelin pyöriessä omassa päässä - ei uusista systeemeistä huolimatta ole varaa unohtaa.

- Liigajyräosasto

Pappaosasto on vastannut Tapparan tehoista tähän mennessä. Kysymys kuuluu: missä ovat Öhman, Alanen, Kuki, Koskenkorva, Venäläinen ja niin edelleen. Kentällä tietysti, mutta eivät juuri tehotilastoissa. Ratkaisijoita on pakko alkaa löytyä laajemmalta rintamalta. Jos ajatellaan pitkäjänteistä projektia, ei liene ihanteellista, että ykkösratkaisijoina toimivat veteraani-ikäiset Barkov ja Janne Ojanen sekä yhden kauden sopimuksella joukkueessa liitelevä Petri Varis.

- Dylan Gyori

Tapparaan kehittymään tulleen kanukin hyvät hetket ovat lisääntymisen sijasta vähentyneet. Harjoituspeleissä mies ajoittain väläytteli, ja joitakin hyviä hetkiä on toki ollut liigapeleissäkin. Yksi selitys voi toki olla joutuminen pois Ojasen laidalta outoon seuraan, mutta ei voi mitään: mies näyttää aivan liian pehmeältä liigaan. Karvauspeli on olematonta ja kaksinkamppailut mies häviää lähes järjestään. Kiekollinen peli sujuisi, mutta kun mies siirretään sivuun kuin märkä rätti. Täytyy tapahtua jotain todella ihmeellistä, että kaverissa olisi vahvistus joukkueelle. Pisteenä iin päälle sitten se ainoa fyysisyyden osoitus, joka tuli täysin väärään aikaan ja väärään paikkaan ja tuhosi Tapparan kirimahdollisuudet ulosajoon Lukko-ottelussa.

- Mustat hetket

Kahdessa ensimmäisessä kamppailussa Tappara väläytteli henkistä kanttiaan ja nousi pahoista paikoista, kuten Ilveksen shokkialusta ja Ojasen Jannen ulosajosta. Sen sijaan Lukko- ja Jyp-matseissa on molemmissa tullut todellinen musta hetki, jolloin lyhyen ajan sisään vastustaja pääsee rokottamaan monta kertaa. Jostain täytyisi pian kaivaa esiin se henki, joka ei lannistu vaan pikemminkin ammentaa voimaa siitä, kun oma pelaaja lahjoittaa yhden helpon maalin vastustajalle.

Mutta hei, plussiakin löytyy!

Miinuksia on paljon, mutta kyllä Tapparan pelissä liigan alun jälkeen on paljon positiivistakin ollut. Ihmiset toki muistavat päällimmäisenä nimenomaan edellisen ottelun, mutta koittakaapa nyt palauttaa mieliin ne viisi ensimmäistä liigaerää.

+ Hyökkäyspeli

Kuka olisi uskonut harjoituspelien jälkeen, että Tapparan hyökkäys pelaa noin valmiin ja iloisen oloista peliä kahdessa ensimmäisessä ottelussaan? Joukkue kontrolloi kiekkoa hyvin, oli löytänyt lääkkeet vastustajan siniviivan ylittämiseen ja hyökkäyspäässä ajettiin vastustajan maalille kaukalon kulmien sijasta. Kaiken lisäksi moni maali oli vieläpä silmiä hivelevän kaunista katsottavaa. Koska tällaista peliä sentään viisi erää nähtiin, on Tapparalla pakko olla potentiaalia sellaista pelata. Ei se ole jäljettömiin voinut kadota, ja jostakin se täytyisi nyt kaivaa esiin. Muistaa täytyy, että parissa ensimmäisessä pelissä myös muut kuin ykkösketju pelasivat hyökkäyspäässä hyvin, joten pelkästään Janne Ojasen poissaolosta tai pelivireestä ei tämän homman pitäisi kiinni olla.

+ Maalivahtipeli

Jyväskylässä taisi tämäkin osasto hieman pettää, ja Lehdon kommunikaatio pakkien kanssa on muutenkin tökkinyt pariin otteeseen kohtalokkaasti. Mutta kokonaisuutena maalivahtipeli on toiminut. Haamupelastuksia, läpiajojen torjuntoja, järkeviä pelinavauksia... Torjuntamäärät per peli ovat olleet viime vuosien Tapparaan verrattuna aivan huimia, ja tämä ei tosiaankaan ole johtunut siitä, että vastustaja olisi päästetty laukomaan kaukaa huonoista paikoista - ei, se on päästetty laukomaan läheltä hyvistä paikoista. Näyttää selvältä, ettei Tappara tähän osastoon kaadu. Hovikin pelasi Jyväskylässä ilmeisesti erinomaisen erän ennen sitä koko joukkueen mustaa hetkeä.

+ Pappaosasto

Janne Ojanen, Petri Varis ja Aleksander Barkov ovat olleet kovassa iskussa. Etenkin Variksen kova tuloskunto on ollut positiivinen yllätys. Ennen ulosajoaan ja vatsatautiaan Ojanen näytti elkeitä siitä, että nyt on vaihteeksi mieheltä tulossa huippukausi jo runkosarjassa. Sama pätee Barkoviin, joka ei ole vuosiin ollut tähän aikaan kaudesta näin kovassa iskussa.

+ Junnuosasto

Tapparan junioriosasto on yllättänyt täydellisen positiivisesti ainakin allekirjoittaneen. Pyymäki on todellinen löytö nelosketjun keskelle. Nurmi pelasi ensimmäisen liigaottelunsa ennakkoluulottomasti ja pääsi tälläämään maalin. Myös Koskinen on esittänyt aivan kelvollisia otteita liigaan. Puolustuksessa Mäntymaa pelaa kovalla itseluottamuksella, ja vaikka virheitäkin välillä tulee, niin päällimmäinen vaikutelma on kuitenkin myönteinen. Pentikäinen on pelannut vasta Jyväskylässä ja loukkaantui siellä ainakin lievästi, joten hänestä on paha sanoa mitään. Lupaavien harjoituspelien jälkeen sopii toivoa, että mies on pian taas rivissä - pakkeja ei tosiaankaan ole liikaa.

+ Pekka Saravo

Kun yksi nimi nostettiin erikseen miinuslistallekin, on pakko erikseen kehua Saravon Pekseä, joka on nousemassa joukkueen ykköspakiksi. Mies on suvereenisti joukkueen plusmiinustilaston kärjessä viidellä plusmaalillaan, ja on jo onnistunut tekemään myös pakille hyvät tehot 1+1. Parhaimmillaan miehen peli on ollut upeaa katseltavaa, ja rohkeat nousut hyökkäystä tukemaan tuovat iskukykyä koko joukkueen hyökkäyspeliin.

Entä mitä jää viivan alle?

Mikä sitten on laskutoimituksen tulos, mitä jää niin sanotusti viivan alle? (Toivottavasti ei ainakaan Tappara.) Neljä peliä on todella vähän, joten mitään lopullista ei voi sanoa oikeastaan mistään, mikä tietysti herättää kysymyksen siitä, miksi tällaisia asioita sitten pitää jauhaa. No, ainakin se on hyvää terapiaa.

Harjoituspeleihin nähden on liigaotteluissa ollut erittäin paljon yllättävänkin positiivisia elementtejä. Mikäli alussa nähty hyvä hyökkäyspeli saadaan kaivettua esiin, paikkaa se puolustuspään virheitä. Mutta onhan se selvää, että puolustuspelille on tehtävä jotain, sen on kerta kaikkiaan parannuttava. Lukko-pelissä se ei yksinkertaisesti ollut liigatasoa, ja on Lukon huonon viimeistelyn ja Mika Lehdon ansiota etteivät taululla komeilleet todella rumat lukemat ottelun päätteeksi.

Yksi asia on myös selvää. Tähän asti joukkue on sekä voittanut että etenkin hävinnyt lähinnä yksilöinä. Kun yksilöt voittavat kaksinkamppailunsa, niin peli toimii. Kun niin ei käy, jälki on rumaa. Tappara olisi saatava pelaamaan selvästi enemmän joukkueena. On toki luonnollista, että sekä joukkueen että pelitavan uusiutumisen takia näin ei vielä tässä vaiheessa kautta ole, ja suoritustaso ailahtelee. Joukkueen toivoisi kuitenkin hitsautuvan yhteen pikku hiljaa. Tässä auttaisi pysyvämpien koostumusten löytäminen, mutta sitä ovat toki haitanneet suihkukomennukset ja sairastumiset.

Niin, arvon Tappara-fani: onko syytä painaa paniikkinappulaa? Täytyykö kiipeillä seinille? Pitääkö vaatia valmennukselle kenkää?

Pitääkö nyt huolestua toden teolla?

Ei pidä.

Oli jo etukäteen selvää, että alkukausi tulee olemaan vaikea, ja tähän asti se on oikeastaan ollut vähemmän vaikea kuin mitä olisi voinut odottaa. On pakko myös todeta, että Tapparalla on käynyt monessa asiassa ihan oikeasti suorastaan huono tuuri. Ainoa todella selvä ongelmakohta pelissä on puolustus. Kaikki muut osa-alueet ovat osoittaneet ainakin pystyvänsä toimimaan. Valopilkkuja löytyy, ja myös ituja sellaisiksi tehopareiksi jotka eivät vielä taululla ole näkyneet. Vaikka huolenaiheita on, niin ne eivät suinkaan ole sellaisia että pitäisi tässä vaiheessa kirota koko kausi jorpakkoon.

Etenkin Lukko-pelin kaikista huolestuttavimman asian voi todeta yhdellä sanalla: asenne. Minne oli kadonnut se taisteleva ilme joka nähtiin kahdessa ensimmäisessä pelissä? Asennepuolikin on kuitenkin joukkueella tällä kaudella ollut kunnossa, ja sen kuntoon saamiseksi jatkossa ei tarvitse vaihtaa valmennusta tai puolta joukkuetta. Tärkeintä tällä hetkellä olisikin löytää taas se intohimo pelaamiseen. Taisteleva joukkue saa fanit puolelleen, vaikka välillä häviäisikin. Jos ja kun se intohimo sieltä löytyy, niin pisteitäkin tulee aivan varmasti, vaikkeivät kaikki pelitapa- ja kokoonpanoasiat lähellekään kuosissa vielä olisikaan.

Mutta ei tässä nyt ole varaa laakereillakaan levätä, nimittäin sen asenteen on löydyttävä suhteellisen pian. Sarjaohjelma ei anna armoa, ottelutahti on kova ja epäonnistumisilla näyttää selvästi olevan astetta isompi taipumus kertautua kuin onnistumisilla. Tiistaista alkaen joukkueella on neljä ottelua, joista kolme ensimmäistä kivikovia HPK:ta, TPS:ää ja Bluesia vastaan. Jotta edes tyydyttävä piste per peli -tahti jatkuisi, on näihin otteluihin saatava sydän ja aivot mukaan aivan eri tavalla kuin pariin edelliseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle