Mielipide

Tampa suosikkina pudotuspelisarjaan

NHL / Kolumni
Tampa lähtee kolmannen kerran organisaationsa aikana pudotuspeleihin. Ja vasta ensimmäisen kerran suosikkina. 14 vuotta pystyssä ollut seura on nyt ottamassa ensimmäisiä askeleitaan NHL:n huippua kohti.

Tampan kausi oli kolmijakoinen: Huippualku, alamäki ja taas huipulla. Ja huipulla Tampa runkosarjan päättikin. Joukkue voitti ensimmäistä kertaa Itäisen konferenssin sekä samalla Prince Of Wales Trophyn ja toista kertaa peräkkäin Southeast-divisioonan. Toiseksi jäänyt Atlanta jäi Tampasta 28 pistettä. Joukkue pelasi hyvin, vaikka välillä peli ei luistanut ollenkaan. “Slumpin” aikana joukkue voitti vain 4 peliä 20:sta. Runkosarjan viimeisistä 36 ottelusta 23 voittoa ja vain 5 tappiota varsinaisella peliajalla. Joukkue on viritetty Joukkueeksi viimeisten pelien aikana ja odotettavissa on vähintään yhtä hyvää tulosta kuin viime kaudella. Silloin joukkue putosi konferenssin välierissä tulevalle mestarille, Devilsille, voitoin 4-1. Otteluista kaksi päättyi jatkoajalla, joten tiukille Bolts pisti mestarin. Tällä kaudella nälkää on oltava vielä enemmän.

Tampan valmentaja John Tortorellan on syytä koputtaa puuta, tai hieroa onnea tuottavaa jäniksenkäpälää. Joukkue on selvinnyt ilman kovia loukkaantumisia runkosarjan aikana. Kaikki pelaajat ovat terveitä ja pudotuspeleihin lähdetään parhaalla kokoonpanolla.

Vastaan ensimmäisellä kierroksella asettuu New Yorkin ykkösseura Islanders. Islanders pääsee pienemmällä budjetilla useimmin pudotuspeleihin, kuin liigan kalleimmalla budjetilla pelaava Rangers. Islanders oli tämän kauden otteluissa niskan päällä, voittojen mennessä Saarilaisille 3-1.
Runkosarjapelit ovat mitä ovat ja nyt alkavat todelliset ottelut. Joukkueiden materiaali painottuu hieman Tampan puolelle. Joukkueella on peräti kuusi yli kahdenkymmen maalintekijää. Usealla joukkueella oli neljä. Leveyttä siis löytyy Tampalta, ainakin runkosarjassa. Pudotuspelit ovat aina oma maailmansa, joten mielenkiintoista nähdä pystyykö joukkue pitämään tasonsa.
Ensimmäisellä kierroksella vastaan tulevasta Islandersin joukkueesta löytyi 4 yli kahdenkymmenen maalin tekijää. Ensimmäisellä kierroksella jatkoonmenijä selviää sillä, kummalla joukkueella maalinteko sujuu paremmin. Myöhemmillä kierroksilla alkaa puolustus sekä maalinteko olemaan tärkeämmässä asemassa.

Tampan vahvuudet ovat joukkuepelissä ja pelitavassa. Joukkue luottaa systeemiinsä ja pelaa sitä orjallisen tarkasti. Taikasana ei ole trap, vaan aktiivinen luistelu ja sen kautta maalitilanteiden luominen. Heikkouksia ei juuri joukkueella ole. Pahin on ehkä se, että miten joukkue pystyy käsittelemään suosikkiasemansa pudotuspeleissä? Tampa ei ollut viime vuonna suosikki vaan yllätti kaikki pääsemällä välieriin. Nyt joukkueelta odotetaan jotain, ja varmasti joukkuekin haluaa päästä pitemmälle kuin viime vuonna. Joukkue ei ole kuitenkaan muuttunut kuin 3 pelaajan osalta viime kaudesta, joten tutut pelaajat ovat edelleen samassa vaihtoaitiossa.

Tampan maalivahtitandemi Nikolai Khabibulin – John Grahame on hyvin luotettava ja kumman maalivahdin tahansa voi pistää koska tahansa maalin suulle. Pää ei jäädy ja pelaajat luottavat maalivahtiinsa. Khabibulin aloittanee ykkösenä, mutta häntä ei vaihdeta heti ensimmäisen tappiopelin jälkeen Grahameen.
Runkosarjan pistepörssin voittanut Martin St.Louis on nyt tapetilla. Art Ross Trophy kotiin kirjahyllyyn vuodeksi ja kunnioitusta muilta. St.Louis otetaankin tiukasti kiinni ja tila vähenee selkeästi pudotuspeleissä. Tampalla riittää onneksi leveyttä: kahdessa ensimmäisessä kentässä on 6 kappaletta yli 20 maalintekijää runkosarjassa. Mutta miten käy playoffseissa…?
Myöskin Brad Richards ja Fredrik Modin ovat kuumat pelaajat juuri nyt. Koko joukkueessa ei juuri heikkoa lenkkiä ole. Pelitapa on hanskassa, pelaajat ovat valmiina, valmennusjohto on valmiina. Kaksi ensimmäistä peliä näyttää suunnan. Jos Tampa voittaa toisen tai molemmat, on se vahvoilla. Omalla pelillään se pystyy dominoimaan ottelusarjaa ja menemään siitä jatkoon.
Veikkauksena: Tampa jatkoon voitoin 4-1.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös