Mielipide

Taakse, poistu!

MAAJOUKKUE / Kolumni
Jääkiekkoliitto tiedotti ratkaisustaan päävalmentajan suhteen. Se ei ollut sellainen ratkaisu, mitä kiekkokansa odotti. Joka puolella tiedettiin, että Summanen otti World Cupin tapahtumat raskaasti, mutta että oikein potkut?

Kaksi kuukautta on pitkä aika. Siinä ajassa ehtii tapahtua yhtä ja toista. Raimo Summasen viimeiseen kahteen kuukauteen kuuluu räksytystä, panettelua, vittuilua ja ainiin, World Cupin hopeatila. Matka kansan sylkykupista kaikkien kaveriksi on edelleen aika lyhyt.

Oltiinko tähän todella valmiita ?

Summanen uudisti suomalaisen edustusjääkiekon totaalisesti lyhyen kautensa aikana. Kaikki vanhat johtamisopit ja hyväveli-järjestelmät siivottiin roskakoriin. Oli alkanut uusi aika, Summasen aika. Loppujen lopuksi Summasen ajamat uudet systeemit veivät miehen kohti uusia haasteita, työttömyyskortistoon.

Oliko jääkiekkoliitossa mietitty tämä riski loppuun asti? Jo sopimusta sorvatessa Kalervo Kummola totesi, että Summasen palkkaaminen on riski. Miehen räiskyvä luonne tiedettiin ja tiedettiin myös, että ylilyöntejä saattaa tulla. Nyt lienee syytä kysyä, oliko Jääkiekkoliiton johto valmis hyväksymään Summasen sellaisena kuin hän oikeasti on?

Summanen joutui ensimmäisen kerran törmäyskurssille elo-syyskuun vaihteessa, kun tilanne Janne Niinimaan kanssa ajautui väärille urille. Ärräpäät lensivät ja käsirysykään ei ollut kaukana. Niinimaa lähti, mutta ”Rami” jäi. Kansan ja lehdistön mielipide kääntyi Summasta vastaan, eikä tilannetta helpottanut umpisurkea Saksa-kamppailu.

Tässä vaiheessa ilmeni ensimmäisen kerran se, ettei päävalmentaja asema ollutkaan niin vahva kuin monet olettivat. Jääkiekkoliiton johto kääntyi päävalmentajaansa vastaan. Annettiin lausuntoja, joita jouduttiin myöhemmin selittelemään. Tuossa vaiheessa olisi ollut syytä pitää suunsa kiinni ja luoda selkeä strategia siitä, miten nousseeseen kohuun suhtaudutaan.

Hyvä seuravalmentaja, huono maajoukkuevalmentaja?

Summanen on saavuttanut lyhyessä ajassa paljon. Hän loi kannuksensa taisteluparinsa Erkka Westerlundin kanssa IFK:ssa ja Jokereissa. Menestystä tuli ja Summanen nousi nopeasti kotimaisen valmentajapörssin kärkisijoille.

Summanen on parhaimmillaan pelaajien kehittäjänä. Hän vaatii jokaiselta täydellistä sitoutumista yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Jos hän havaitsee, että joku luistaa sovituista asioista, tulee palaute heti. Siinä vaiheessa ei kierrellä, vaan asiat lyödään tiskiin suoraan. Summasen voisi sanoa olevan parhaimmillaan seurajoukkueen valmentajana, pitkän prosessin vetäjänä. Mikäli Summasesta pyrkii saamaan maksimaalisen hyödyn irti, on hänelle annettava aikaa ja tukea täydelliseen muutokseen.

Valitettavasti maajoukkueen päävalmentajan tehtävä on kaikkea muuta kuin edellä on mainittu. Maajoukkueessa on kyettävä nopeisiin ratkaisuihin, sillä tilanteet vaihtuvat huomattavasti kovemmalla syklillä. Maajoukkuetta ei voi valmentaa samalla tavalla kuin seurajoukkuetta. Suurin osa pelaajista on NHL-ammattilaisia, joille Summasen lanseeraama ”totaalikiekko” ei välttämättä maistu. Pelaajia on kyettävä käsittelemään eri tavalla kuin seurajoukkueessa, roolien ja yksilöiden yhteensovittaminen vaatii suuremman työn.

Summasen johtajantaidot eivät ole edeltäjiensä tasolla. Paineenhallinnassa, yksilöiden käsittelemisessä ja kohtelussa on parantamisen varaa. Sosiaalisestikaan Summanen ei ole yhtä lahjakas kuin edeltäjänsä. Koituiko tuo lopulta Summasen kohtaloksi?

Jokaisesta hyvästä pelaajasta ei tule hyvää valmentajaa

Lopulliseksi välirikon aiheeksi muodostui Summasen johtama valmennustiimi. Summanen huomasi, ettei yhteistyö kaikkien tiimin jäsenten kanssa tule onnistumaan. Törmäyskurssille jouduttiin eritoten Timo Jutilan, mutta myös Jari Kurrin kanssa. Luottomies Erkka Westerlund pysyi edelleen luottomiehenä ja pysyy varmasti jatkossakin.

Jälkikäteen ajateltuna maajoukkueessa oli liian monta kokkia yhtä soppaa hämmentämässä. Hannu Virta tajusi roolinsa ja jättäytyi hyvissä ajoin taistelutantereelta sivuun. Summanen ei ollut missään vaiheessa varma Kurrin ja Jutilan roolista tiimin jäsenenä, vaikka pysyikin vielä tuolloin vaiti.

Pelaajaurallaan urotekoihin yltäneet Kurri ja Jutila ovat täysin ilman valmentajakoulutusta. Kovin kokeneiksikaan heitä ei voi sanoa. Uroteot on tehty kaukalon sisäpuolella, mistä heille suuri kiitos. Päästään siihen ikuisuuskysymykseen, että tuleeko jokaisesta kokeneesta ja menestyneestä pelaajasta automaattisesti hyvää valmentajaa? Tämä yleinen olettamus on pesiytynyt etenkin suomalaiseen palloilukulttuuriin. Tulokset eivät ole vielä kovinkaan rohkaisevat.

Jutilan rooli oli aluksi joukkueenjohtaja-tiedottaja, sitten palkattiin erillinen tiedottaja ja Jutilasta tuli joukkueenjohtaja. Helppo olisi arvata ”Jutin” heiluttaneen kauhaansa myös pelillisten asioiden sopassa. Olivatko kaikki valmennustiimin jäsenet valmiita näin vastuulliseen tehtävään?

Minne menet, oi Suomi-kiekko?

Suomalainen edustusjääkiekko on vedenjakajalla. Tämän sotkun selvitettyään liiton tulee miettiä tarkkaan seuraavaa peliliikettä. Mitä ominaisuuksia se haluaa maajoukkueen päävalmentajalta? Mihin suuntaan maajoukkuetoimintaa halutaan viedä? Muutamat Eurohockey-tourin höntsäturnaukset sujuvat aina tilapäisvalmentajallakin. Kyse on siitä, millaiseksi yleiskuva ja idea jatkosta muodostuu.

Ilmassa leijuu sata ja yksi kysymystä. Hyppäys Hannu Aravirran kaudelta Raimo Summasen kauteen oli sittenkin ehkä liian suuri. World Cupin hopea oli kaikkien aikojen kiekkosuoritus, mutta se uhkaa jäädä sen varjoon, että kulisseissa kuohui koko turnauksen ajan. Kummasta saavutuksesta haluamme maajoukkueen kymmenen vuoden päästä muistaa?

Farssi on kokonaisuutena sitä luokkaa, ettei paremmasta väliä. Vikaa oli takuulla niin Niinimaassa, Summasessa kuin Jääkiekkoliiton johdossakin. Toivoa sopii, että näistä asioista opitaan jotain. Mielellään sieltä kantapään kautta.

» Lähetä palautetta toimitukselle