Mielipide

Surkeaa syksyä seurasi erinomainen kevät - Vancouver Canucksin kausi 2001-2002

NHL / Kolumni
Vancouver Canucksin syksy oli täysi katastrofi. Keväällä joukkue oli kuitenkin tehnyt omia ennätyksiään ja pääsi lopulta hurjan taistelun jälkeen playoffeihin. Miten tähän lopulta päädyttiin? Mikä sai joukkueen nousemaan? Miksi Canucks oli yksi kevään kuumimmista joukkueista? Yhtä ainoata vastausta tähän ei ole, mutta joitakin kuitenkin löytyy.

Pimeä syksy

Kaikki alkoi oikeastaan jo viime keväänä. Canucks meni tuolloin playoffeihin kovan taistelun jälkeen. Se voitti Phoenixin runkosarjan kovassa playoff taistelussa yhdellä voitolla ( 36-35 ) ja pääsi pelaamaan Coloradoa vastaan playoffeihin. Joukkueesta puuttui kuitenkin tuolloin kaksi tärkeintä hyökkääjää Markus Näslund ja Andrew Cassels, eikä sillä ollut realistisia mahdollisuuksia yhtä kovinta mestarisuosikkia ja lopulta mestaruuden voittanutta joukkuetta vastaan.

Canucks tippui jatkosta suoraan 0-4 voitoin, mutta sai hyvän kauden jälkeen luottamusta tätä kautta kohtaan. Joukkue oli liigan nuorimpia ja ydinryhmän kehityssuunta näytti olevan ylöspäin. Pöytä oli katettu tätä kautta varten ja joukkueelle tarjottiin playoff paikkaa. Ei tarvinnut kuin pelata ja odottaa playoffeja. Helppoa.

Kesä meni, eikä joukkueeseen hankittu uusia vahvistuksia. Lähtöpuolella olivat kokenut maalivahti Bob Essensa Buffaloon ja TPS:ään matkannut laituri Peter Schaefer. Eihän hyvä ja koko ajan kehittyvä joukkue välttämättä uusia pelaajia tarvitse, ajateltiin. Osasyynsä kesän passiiviseen toimintaan oli myös vapaiden agenttien älyttömällä hinnoilla, jotka pudottivat kiinnostusta. Eric Weinrichista ja Mike Keanesta oltiin toki kiinnostuneita, mutta he valitsivat mielummin seuransa todellisista Stanley Cupista taistelevista seuroista St. Louisista ja Philadelphiasta ( kesällä nämä kaksi olivat vielä vahvoja mestarisuosikkeja, vaikka lopulta eivät juuri Canucksia paremmin pelanneet ).

Kakkosmaalivahdin hankinta tuli ajankohtaiseksi vasta harjoitusleirin aikana. Kokenut Mark Fitzpatrick luisteli joukkueen mukana. Lisäksi kakkosmaalivahdin roolista kisasivat nuori lupaus Alex Auld ja entinen yliopistosarjan tähti Alfie Michaud. Kukaan heistä ei suuremmin vakuuttanut ja kakkosmaalivahti piti etsiä muualta.

Tässä asiassa alkoi tulla kiire. Lopulta seura otti Waiver Draftista Martin Brochun. Brochulla oli hyvät tilastot ja meriitit farmista, mutta ei kokemusta NHL:stä. Brochuun kuitenkin uskottiin ja entinen Canucks maalivahti ja kakkosvalmentaja Glen Hanlon vielä suositteli Brochua Vancouverin managerille Brian Burkelle. Brochussa olisi kuulemma ainesta.

Harjoitusleirille osallistui ennätyssuuri osallistuja joukko, 42 pelaajaa. Canucks käytti harjoituspeleissä paljon nuoria lupauksiaan ja istutti kokeneita vakimiehiään katsomossa. Ketjukokoonpanot olivat auki. Kunhan pelailtiin. Joukkue pelasi seitsemän harjoituspeliä, voittaen yhden. No, ei tässä hätää. Pelkkiä harjoituspelejä. Ei niillä väliä, tosipelit alkavat vasta viikon kuluttua, Canucksin fanit kirjoittivat netin keskustelupalstoilla.

Tosipelit alkoivat NHL:n alkaessa lokakuun alussa. Ensimmäinen ottelu oli Chicagoa vastaan ja Canucks otti turpiinsa. Seuraavan ottelun se hävisi Detroitille, sitten Coloradolle... Joukkue hävisi kuusi ottelua ensimmäisten yhdeksän joukossa. Uusi kakkosmaalivahti Martin Brochu osoittautui surkeaksi. Kaamein Brochusta jäänyt muisto oli San Josea vastaan käyty ottelu 3. marraskuuta, jolloin tämä Andre Racicota muistuttanut "maalivahti" päästi kolme maalia minuutissa!

Coloradoa vastaan käydyssä ottelussa sarjan alussa joukkueen paras voimahyökkääjä Todd Bertuzzi lähti tappelemaan Avsien Scott Parkerin kanssa vaihtoaitiosta ja sai 10:n ottelun pelikiellon. Canucksin ongelmat alkoivat olla todellisia. Bertuzzin pelikiellon lisäksi joukkue haki edelleen ketjukokoonpanojaan, tuskaili maalivahtiensa kanssa, puolustus vuosi, hyökkäys oli tehoton ja joukkue pysyi sarjan häntäpäässä. Kakkosketjun sentteriksi kaavailtu Brendan Morrison pelasi heikosti, samoin hänen uhkaajakseen ennen kautta veikattu Harold Druken.

Läntisen konferenssin kärjessä vilisti Calgary tehokkaan Jarome Iginlan ja uuden maalivahtinsa Roman Turekin johdolla. Canucksin ei todellakaan pitänyt olla Calgarya heikompi joukkue. Jotain oli pahasti pielessä. Joukkuehenki rapisi tappioiden seuratessa toisiaan ja tästä taas aiheutui uusia tappiota. Playoff paikanhan piti olla alkukaudella selvä. Nyt sinne olivat menossa hurjassa vireessä olevat Calgary ja Chicago. Kausi oli vielä pahasti kesken, mutta jotain piti tehdä ja pian.

Canucks nosti pelaajia farmista, mutta nämä osoittautuivat Artem Chubarovia lukuunottamatta vain pieneksi avuksi, eikä joukkueen suuntaa pystytty näillä muuttamaan. Seuraava liike oli parantaa joukkuetta pelaajasiirroilla. Brian Burke oli luvannut pitää joukkueen kasassa kesällä mahdollisimman pitkään, mutta nyt jotain oli pakko tehdä. Joukkue tulisi taistelemaan tällä menolla Jay Bouwmeesterista kesällä.

Seura teki marraskuussa Canucks faneja ilahduttaneen ensimmäisen siirron vaihtamalla kaupungin entisen suosikkipelaajan Trevor Lindenin Washingtonista. Toiseen suuntaan meni tämän kesän ykköskierroksen varaus. Canucks teki marraskuun alussa myös toisen kaupan hankkimalla Peter Skudran kakkosmaalivahdikseen. Myös Skudralla oli suuri vaikutus myöhemmin kaudella joukkueen playoff paikan suhteen.

Lindenin siirrolla oli heti välitön vaikutus joukkueen otteisiin. Canucks voitti ensimmäisen ottelun, jossa Linden oli mukana, vieraissa Minnesotaa vastaan 0-5 ja joukkue sai Lindenistä uutta nostetta. Lindenin ensimmäinen ottelu näytti heti tulevan suunnan. Hän voitti aloitukset 16/25 ja pelasi samalla Minnesotan ykkösen tehottomaksi. Linden toi Canucksiin kokemusta, johtajuutta ja paransi lisäksi joukkueen heikkoja osa-alueita, alivoimaa ja aloituksia.

Linden pelasi kakkosketjussa keskushyökkääjänä yhdessä Matt Cooken ja kauden alun alisuorittajan Brendan Morrisonin kanssa. Ketju oli alusta saakka toimiva ja pelasi yleensä vastustajan tehokkainta ketjua vastaan. Ainoastaan Morrison näytti kärsivän oudosta pelipaikastaan ja siksi Brendan oli jatkuvien siirtohuhujen keskipisteenä. Pitkään huhuttiin Morrisonin vaihtoa Tampa Bayn nuoreen lupaukseen Vincent Lecavalieriin, jolla oli menossa myös raskas kausi.

Joulukuussa Canucks oli kuitenkin vielä - huolimatta Lindenin tulosta - seitsemän ottelua alle .500 ja playoff paikka näytti olevan todella kaukana. Liian kaukana. Joukkueen ylivoimapeli tökki pahasti ja oli NHL:n viidenneksi huonointa. Puolustus vuoti edelleen ja maalinteko-ongelmat näkyivät joulukuun alussa turhautumisina. Huhuttiin, että joukkueen yhteishenki olisi rapisemassa. Huhuille saatiin myös katetta kun "enforcer" Donald Brashear treidattin joulukuussa Philadelphiaan.

Brashear ilmoitti heti siirron jälkeen medialle, että Canucksin pelaajat eivät luota enää valmentaja Marc Crawfordin pelisysteemiin ja että joukkueen henki ei ole kunnossa. Brashearin väitteistä syntyi suuri kohu ja Canucksin johtavat pelaajat Markus Näslund, Trevor Linden ja Ed Jovanovski kumosivat väitteet perättöminä. Oli miten oli, "kasipallon" lähdettyä joukkuehenki parani ja joukkue aloitti nousunsa, joka loppui vasta neljä ottelua ennen kauden päättymistä.

Vancouverissa asuva Canucksin entinen valmentaja, nykyisin Detroitin kykyjenetsijänä toimiva Bob McCammon näki lähes kaikki Canucksin kotipelit tällä kaudella. McCammonin mukaan Brashearin siirrolla oli suuri merkitys Canucksin peliin ( Vancouver Sun 17/4 );

"Mielestäni yksi asia, joka todella auttoi Vancouverin joukkuetta, oli kun Brashear lähti. He lopettivat ryntäilyn ympäriinsä ja tyhmien jäähyjen ottamisen. Ilman häntä joukkue ei enää ota tyhmiä kostojäähyjä ja tämä tekee heistä paremman jääkiekkojoukkueen. Hlavacin ja Letowskin siirroilla oli myös suuri merkitys. He toivat joukkueeseen nopeutta ja Linden toi puolestaan suuren pelaajan ja sankarin".

Brasheariin vaihdettu Jan Hlavac teki viime kaudella 28 maalia New York Rangersissa, mutta oli siirtynyt kesällä Philadelphiaan Eric Lindrosin siirron yhteydessä ja kärsi Flyersin hyvän laituritarjonnan vuoksi pienestä peliajasta. Canucksissa hänen odotettiin saavan enemmän peliaikaa ja tehoja. Hlavac pelasi alkuun kakkosessa Trevor Lindenin ja Brendan Morrisonin kanssa ja toi joukkueeseen paljon nopeutta ja offensiivista taitoa.

Pudotuspeliviiva näytti kuitenkin olevan liian kaukana. Monet laskivat jo etukäteen, että vaikka Canucks saisikin pelinsä kulkemaan, niin ottelut ehtisivät loppumaan, ennen kuin viiva saavutettaisiin. Ennen joulua Canucksin saldo oli surkea 14 voittoa, 21 tappiota ja neljä tasapeliä. Loppukaudesta tarvittaisiin muiden läntisen konferenssin playoff viivasta taistelevien joukkueiden pelaamista ristiin ja oman pelin kulkemista ennätystahtiin, jotta viiva saavutettaisiin. Ennen kauden alkua näyttänyt helppo tehtävä näytti mahdottomalta.

Joulupukki toi West Coast Expressin

Joulu tuli ja joukkue vetäytyi kinkkutauolle. Se oli saanut kaksi uutta pelaajaa, eikä ollut menettänyt pelaajistaan kuin Brashearin, jolla ei isoa roolia pelillisellä puolella ollut. Molemmat uudet pelaajat, Linden ja Hlavac pelasivat sen sijaan kakkosketjussa. Manageri Burken mielestä Canucks tarvitsi silti edelleen lisäapua. Niinpä Burke teki joulukuun lopussa Phoenixin kanssa suuren viiden pelaajan treidin, jossa Vancouveriin saapuivat Trevor Letowski, Todd Warriner ja Tyler Bouck. Phoenixiin lähtivät puolestaan kaksi ylipalkattua alisuorittajaa, Drake Berehowsky ja Denis Pederson. Joukkue oli vihdoin valmis. Tällä mentäisiin loppuun.

Canucks aloitti joulun jälkeen uskomattoman nousun. Tammikuun 9. päivänä Joe Louis Arenalla Detroitia vastaan käydystä ottelusta tuli seuran historian kannalta merkittävä. Canucks hävisi pelin jatkoajalla 5-4, mutta mikä tärkeintä, kevään paras ketju, West Coast Express oli syntynyt. Sen muodostivat Brendan Morrison, Markus Näslund ja Todd Bertuzzi. Ketju teki heti ensimmäisestä ottelustaan lähtien suurta tuhoa ja oli vastustajan kauhuna kauden loppuun, eli 36 ottelua. Näiden aikana se ampui 58 maalia ja todella kovat 143 pistettä.

West Coast Express ( WCE ) oli kevään paras kolmikko koko NHL:ssä ja sen laitahyökkääjät Markus Näslund ja Todd Bertuzzi tekivät historiaa sijoittumalla NHL:n pistepörssissä toiseksi ja kolmanneksi. Kukaan pelaaja Canucksin historiassa ei ole koskaan sijoittunut Näslundin tavoin kahden parhaan pistemiehen joukkoon pistepörssissä. Pavel Bure oli aikanaan ( kaudella 1997-1998 ) pistepörssin kolmonen, joten Bertuzzi pääsi jakamaan Buren vanhaa ennätystä. Bertuzzi oli NHL:n tehokkain pelaaja joulun jälkeen. Tämä lopullisen läpimurron NHL:n voimahyökkääjien eliittiin tehnyt laituri iski joulun jälkeisissä 37:ssä ottelussa huimat 27 maalia ja 57 pistettä.

Ketjun koostumus on erittäin hyvä ja vielä paremmaksi ketjun tekee se, että sen laitahyökkääjä Bertuzzi puhkesi lopulliseen läpimurtoonsa vasta tällä kaudella ja Morrisonillakin on parhaat vuodet vasta edessä. Toinen laitahyökkääjä Näslund on puolestaan pelannut jo muutaman vuoden NHL:n huipulla, mutta hänenkin kehityksensä oli aikanaan hidasta ja nyt Näslundillakin on edessään vielä parhaat vuotensa.

Keskushyökkääjä Morrison on erittäin taitava ja nopea pelaaja. Morrisonin rooli tässä ketjussa on hyvä ja luotettava kahteen suuntaan pelaaminen. Hän on ketjun näkymättömin lenkki, mutta pitkälle hänen ansiostaan Näslund ja Bertuzzi pääsevät toteuttamaan itseään hyökkäyspäässä. Toki Morrison osaa muutakin kuin pelata kahteen suuntaan. Hän on entinen yliopistosarjan supertähti, joka voitti arvostetun Hobey Bakerin vuonna 1997. Viime kaudella Brendan tehtaili Canucksin kakkosketjusta 54 ( 16+38 ) pistettä ja jäi näin esimerkiksi selvästi enemmän peliaikaa saaneesta Sami Kapasesta kolme pistettä. Tällä kaudella Morrison teki oman piste-ennätyksensä 67 pistettä.

Ketjun laitahyökkääjä Näslund omaa NHL:n tarkimman rannelaukauksen ( voitti all-stars kisassa tarkkuuslaukaus kilpailun ), loistavan luistelun ja erittäin hyvät kädet. Hän on kehittänyt ominaisuuksiaan tasaisesti kausi kaudelta ja joka vuonna on menty eteenpäin edellisestä. Tämä tekee Näslundin tulevaisuuden erittäin mielenkiintoiseksi. Bertuzzi puhkesi puolestaan vihdoin lopulliseen läpimurtoon tällä kaudella ja pelasi uskomattoman kevään - siis ajan, jolloin miehet erotetaan pojista. Bertuzzi on erittäin suurikokoinen voimahyökkääjä ja hän on uskomattoman taitava niin isoksi ja vahvaksi mieheksi. Näslund on eurooppalainen taitokiekkoilija, Bertuzzi perikanadalainen puhtaan fyysisen tyylin edustaja. Näillä kahdella on täysin erilaiset taustat, mutta yhteispeli toimii. He täydentävät toisiaan loistavasti.

Paitsi ykkösketju, myös muut pelaajat loistavat joulun jälkeen. Joulun aikaan tapahtui nuoren Canucks puolustajan Brent Sopelin elämässä jotain ihmeellistä. Ehkä syynä oli Drake Berehowskyn lähtö ja pelipaikan aukeaminen vakimiehistöstä, ehkä painon pudotus tai ehkä joulukinkusta saatu energia, joka hajotessaan antoi Sopelin peliin lisää energiaa.

Joka tapauksessa, oli syy mikä tahansa, Sopel oli "Mr. January". Sopel istui ennen tammikuuta peräti 16 ottelua lehdistökatsomossa katsomassa Canucksin tuskaista peliä, mutta saadessaan paikan joukkueesta, hän löi itsensä lopullisesti liigan tietoisuuteen. Sopelin tehot tammikuussa olivat uskomattomat 14 ottelua, 8+7=15 pistettä. Tämän lisäksi hänen +/- saldonsa oli huikea +19. Sopel nousi Vancouverin pakkihierarkiassa joukkueen seitsemännestä puolustajasta kolmanneksi. Yhden kuukauden aikana. Ei huonosti.

Eikä tässä vielä kaikki. Tammikuun lopussa Sopel sivusi seuran historiaa saaden Carolinaa vastaan pelatussa voittopelissä +/- saldokseen komean +6. Lisäksi hän teki samassa ottelussa 2+1 pistettä, taklasi seitsemän ( ! ) kertaa ja blokkasi kiekon kerran. Sopel nimitettiin NHL:n viikon pelaajaksi tammikuun lopussa. Tämän lisäksi hänet valittiin kahdesti tammikuun aikana laajalevikkisen USA Today lehden viikon pelaajaksi.

Kovan taistelun jälkeen playoffeihin

Helmi- ja maaliskuussa Canucks jatkoi hyviä esityksiään. Se oli NHL:n kuumimpia joukkueita. Seura ei tehnyt yhtään muutosta joukkueeseen Trading Deadlinen yhteydessä. Manageri Burke lupasi jälleen pitää joukkueen kasassa, mikäli se jatkaa hyviä otteitaan. Joukkue oli löytänyt vihdoin oikeat ketjukokoonpanot.

Ykkösen muodosti West Coast Express, kakkosessa pelasivat Cassels, Linden ja Hlavac, kolmosessa oli yksi NHL:n parhaista energiaketjuista Cooke, Letowski ja Chubarov ja nelosessa pelasivat Sedinin kaksoset ja usein Bertuzzi, mutta myös Jarkko Ruutu tai Todd Warriner. Ykkönen ja kakkonen vastasivat pitkälle maalinteosta ja energiaketju pelasi usein vastustajan parasta ketjua vastaan.

Sedineiden ketju pelasi vähän ja he saivat kritiikkiä heikosta kaudesta. Tosi asiassa kaksoset ( varsinkin Henrik ) pelasivat vähäiset vaihtonsa keväällä vähintäänkin tyydyttävästi, mutta heidän pelityylinsä olisi sopinut vain kahteen ensimmäiseen hyökkäävään ketjuun. Nyt ykköseen oli mahdotonta päästä, niin hyvin se pelasi ja kakkosessa Lindenin ja Casselsin kokemus antoi peliaikaa heille. Canucks oli lisäksi pakkovoittojen tarpeessa, joten oli luonnollista, että kokeneet pelaajat pelasivat paljon. Sedinien "heikossa kaudessa" kyse oli siis enemmän sopivan roolin puuttumisesta, kuin heikosta pelillisestä annista.

Puolustuksen tukijalan muodosti nelikko Jovanovski, Mattias Öhlund, Sopel ja Scott Lachance. Kolmantena pakkiparina käytettiin Murray Baronia ja Bryan Helmeria, joka oli kauden yksi positiivisimpia yllätyksiä. Erikoista Helmerin kaudesta teki se, että tämä entinen Wellington Dukesin tähtipakki ( pelasi myös hyökkääjää ) pelasi uransa 100:n NHL ottelunsa maaliskuussa kolmikymppisenä! Ed Jovanovskille 100:s ottelu tuli ennen kuin hän oli ehtinyt täyttää 20 vuotta. Kaikilla ei kehitys ole näköjään yhtä nopeaa...

Maalilla nuori Dan Cloutier oli noussut arvoonsa ja teki seuran historian nollapelien ennätyksen pelaamalla seitsemännen nollapelinsä maaliskuussa. Cloutier oli pääsemässä kuntoon ja alkukauden lama oli vain muisto jostain kaukaa. Loppukauden ajan nuori maalivahti vain paransi peliään. Hän voitti viimeisistä 15 ottelusta 11 ja päästi näiden 15 ottelun aikana vain yhden maalin neljässä pelissä ja pelasi kaksi nollapeliä.

Läntisessä konferenssissa käytiin tänä vuonna ennätystiukka playoff kilpailu. Vancouver nousi surkean syksyn jälkeen taisteluun playoff paikasta vasta tämän vuoden puolella ja ehkä tarkemmin vasta maaliskuun puolivälissä, jolloin Canucks pelasi kuuden ottelun vieraskiertueen idän joukkueita vastaan. Mikäli siltä kiertueelta oltaisiin palattu vain .500 voittoprosentin kanssa, toiveet playoffeista oltaisi voitu haudata ja kaivaa golf packit esille.

En usko, että edes kovin monet joukkueen fanit uskoivat kiertueelle lähdettäessä joukkueen mahdollisuuksiin. Palattuaan kiertueelta joukkueella oli tästä huolimatta viisi voittoa kuudesta pelistä ja mahdollisuudet kasvaneet huomattavasti. Tätä kiertuetta voitaisiin pitää Canucksin runkosarjan kulminaatiopisteenä, mikäli sellaista 82 ottelua kestävän runkosarjan aikana kannattaa ylipäätään mainita.

Huolimatta loistavasta keväästä ja erittäin hyvästä ja pitkästä vieraskiertueesta, Canucksin playoff mahdollisuudet näyttivät pitkään, itse asiassa aivan runkosarjan loppuun huonoilta. Syynä tähän oli muiden läntisen konferenssin joukkueiden loistava loppukiri. Vancouver voitti selvästi enemmän kuin hävisi, mutta niin tekivät myös Phoenix, Edmonton, Los Angeles ja St. Louis. Lisäksi Canucksin päävastustajat pelasivat "sopivasti" ristiin, pelaamalla mm. keskinäisiä otteluita, jotka päätyivät jatkoajalla toisen joukkueen voittoon ja antoivat täten häviäjällekin pisteen.

Ainoastaan Dallasilla ja Chicagolla oli pieniä vaikeuksia. Chicagoa Canucksin oli vaikea uhata, niin paljon eroa niillä kahdella oli syksyn jälkeen. Dallas sen sijaan oli ollut kauden alla yksi ennakko suosikeista, mutta Tähdillä oli menossa hirveä kausi ja joukkue haki itseään koko runkosarjan ajan. Dallas sotki joukkuettaan kaiken lisäksi Trading Deadlinen yhteydessä tekemällä suuren neljän pelaajan kaupan, jossa joukkueen johtaviin pelaajiin lukeutuva Joe Nieuwendyk siirtyi New Jerseyhin. Näin Dallas sinetöi kaamean kautensa, jonka aikana joukkueesta lähtivät toimitusjohtaja, valmentaja ja yksi parhaista pelaajista. Dallas jäikin pitkästä aikaa ulos playoffeista.

Runkosarjan loppu läheni ja kaikki oli vielä ennen kahta viimeistä kierrosta mahdollista. Canucks varmisti lopulta itselleen playoff paikan vasta kauden toiseksi viimeisellä kierroksella, jolloin se voitti Los Angelesin. Edmonton jäi näin ulos pudotuspeleistä yhdeksäntenä joukkueena.

Runkosarjan lopussa puhuttiin paljon kahdeksannen joukkueen kuoleman paikasta. Kahdeksas joukkue kohtaisi nimittäin Detroitin ensimmäisellä kierroksella ja vaikka Wingsit olivat pelanneet hirveän loppukauden, niin joukkueen potentiaali oli kaikkien tiedossa. Kukaan ei varmasti halunnut sitä vastaansa. Vancouverilla oli vielä kierros ennen runkosarjan loppua mahdollisuudet olla yhtä hyvin viides kuin kahdeksas. Runkosarjan lopussa kaikki Canucksin kilpailijat voittivat kuitenkin ottelunsa ja pudottivat Canucksin kahdeksanneksi ja Detroitin avausvastustajaksi. Toisen kerran peräkkäin Canucks kohtaisi suuren ennakkosuosikin playoffeissa.

Detroit - Vancouver, playoff sarja

Detroit oli voittanut Canucksia vastaan pelatut ottelut runkosarjassa otteluvoitoin 3-1 ( yksi voitoista jatkoajalla ), joten se lähti tähän sarjaan runkosarjan perusteella suuren yleisön silmissä ennakkosuosikkina. Detroitia puolsi myös kokemus. Se oli playoffien selvästi kokenein ja Canucks puolestaan nuorin joukkue. Detroitin ennakkosuosikin asemaa lisäsi myös joukkueiden kokoonpanojen arvo. Detroitin pelaajien kokonaispalkka oli yli puolet kalliimpi kuin Canucksin ( n. 65milj. USD - n. 30milj. USD ).

Tämä palkkaero tosin tulee pitkälle myös siitä, että Detroitissa pelaa enemmän ylihinnoiteltuja pelaajia Vancouveriin verrattuna. Seuraava lista kertoo tästä ehkä jotain:

Lidström: 8.500.000 USD - Jovanovski: 2.200.000 USD
Hasek: 8.000.000 USD - Cloutier: 900.000 USD
Yzerman: 7.500.000 USD - Näslund: 4.000.000 USD
Shanahan: 6.000.000 USD - Bertuzzi: 2.000.000 USD
Chelios: 5.500.000 USD - Öhlund: 2.000.000 USD
Krupp: 4.100.000 USD - Sopel: 475.000 USD
Robitaille: 4.000.000 USD - Morrison: 775.000 USD
Hull: 3.500.000 USD - Hlavac: 1.100.000 USD

Palkkaeroista huolimatta runkosarjassa Detroitin tähtipitoinen joukkue oli tehnyt 251 ja Canucks puolestaan kolme maalia enemmän, eli 254 maalia. Hyökkäystehoissa joukkueilla ei siis eroa juuri ollut. Päästettyjen maalien vähyydessä Canucks oli kuitenkin - omasta ennätyksestään huolimatta - enemmän jäljessä. Canucks päästi runkosarjassa 211 maalia ja Detroit 187. Myös maalivahtien vertailussa Cloutier jäi vielä Hasekille, vaikka tekikin oman ennätyksensä ja kehittyi kauden aikana paljon. Muita Detroitin vahvuuksia Vancouveria vastaan olivat lisäksi puolustuksen syvyys ja alivoima.

Canucksia puolsi sarjassa puolestaan seuraavat tekijät: parempi vire playoffien alkaessa, ehkä enemmän motivaatiota ( pelaajien halu voittaa ensimmäistä kertaa uralla jotain ) ja hurjan taistelun tuoma playoff paikka - sen taistelun jälkeen ei helposti luovutettaisi. Lisäksi joukkueiden ykkösketjujen vertailu meni runkosarjan perusteella Vancouverille. Tässä vertailussa Detroitin ykkönen voitti kuitenkin lopulta playoffien alkaessa. West Coast Express pystyttiin nimittäin pitämään paremmin kuin Yzerman - Shanahan - Fedorov ketju.

Runkosarjasta "opittua": Vancouverilla hyvä alku, mutta huono loppu

Canucks pelasi playoffinsa runkosarjasta poiketen tyylillä, hyvä alku, huono loppu. Joukkueet pelasivat kaksi ensimmäistä otteluaan Detroitissa, jossa Canucksilla on pitkään ollut ( 1990-luvun lopulla ) vaikeuksia. Nyt sillä oli kuitenkin normaalikaavasta poiketen onneakin mukana, sillä avausottelussa Andrew Cassels teki maalin Chris Cheliosin luistimesta ja Canucks voitti ensimmäisen ottelun jatkoajalla maalein 4-5.

Ensimmäinen voitto oli Vancouverille todella tärkeä, sillä ennen sarjan alkua Canucks fanit laittoivat toivonsa juuri alun onnistumisiin - oli elintärkeää saada voitto edes toisesta ottelusta, sillä Detroitin tiedettiin kokeneena joukkueena pystyvän parantamaan pelejään, mitä pidemmälle sarja menisi ja toisaalta Hasekin itseluottamusta haluttiin saada horjutettua.

Ensimmäinen voitto näytti myös käytännössä merkitsevän paljon, sillä Canucks teki myös seuraavassa ottelussa yllätyksen. Se ei paitsi voittanut toista otteluaan vieraissa, se teki sen selvästi maalein 2-5 ja siirtyi 2-0 johdossa kotikentälle. Kaikki oli mahdollista ja tuntui uskomattomalta, että Vancouverilla - jolla ei pitänyt useimpien mielestä olla mitään mahdollisuuksia Wingsejä vastaan - oli puolellaan todella vahva kotietu. Allekirjoittanutkin luuli hetken ( Canucksin johtaessa 2-0 ), että Detroitin huono runkosarjan loppu ja heikko alku myös tässä sarjassa oli merkki jostain suuremmasta ongelmasta. Olisiko Vancouverilla todella mahdollisuuksia jatkoon?

Kolmas ottelu pelattiin Vancouverissa ja siinä piili lopulta sarjan käännekohta. Detroit siirtyi 0-1 johtoon Steve Yzermanin maalilla ensimmäisessä erässä, mutta Canucks tuli toisessa tasoihin Todd Bertuzzin tahtomaalilla. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä aina toisen erän lopulle saakka, jolloin sattui Canucks maalivahdin Dan Cloutierin musta hetki.

Detroitin huippupakki Niklas Lidströmin punaviivalta päätyyn roiskaistu kiekko meni nimittäin Cloutierin selän taakse toisen erän lopulla ja Wingsit aloittivat kolmannen erän 2-1 johdossa. Cloutier manasi osumaa todella pitkään ja syytä hänellä siihen olikin - ehkä yksi sadasta punaviivalta lähtevästä laukauksesta menee hänelle sisään ja nyt oli kyseessä vielä playoff sarja.

Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, mitä ottelussa olisi tapahtunut, mikäli joukkueet olisivat menneet toiselle erätauolle tasatilanteessa. Siihen yksi Canucksin maali, paineet olisivat olleet Detroitilla ja kaikki olisi ollut mahdollista. Mikäli Canucks olisi onnistunut voittamaan tämän ottelun... No, tällä kertaa panokset eivät kuitenkaan aivan riittäneet ja joukkue saa syyttää siitä paljon itseään, sillä se tuhri mm. rangaistuslaukauksen ottelun kolmannessa erässä.

Niin, tällä kertaa ei onni hymyillyt paikassa, jossa sitä oltaisiin tarvittu ja Detroit eteni tämän ottelun jälkeen vakuuttavasti sarjan voittoon voittamalla myös kolme seuraavaa ottelua. Detroitin kokemus ratkaisi lopulta sarjan. Canucksilta ei löytynyt yksinkertaisesti riittävästi pelaajia, jotka olisivat nouseet tärkeillä hetkillä esiin. Useimmat nuoret pelaajat katsoivat vaihtoaitiossa vain viereensä nähdäkseen toisen kokemattoman pelaajan katsovan epätietoisen näköisenä ja pää allapäin lattiaan.

Canucksin joukkueesta ei tappion hetkellä paljon sankareita tietenkään löydy, mutta energiaketju Chubarov - Cooke - Letowsky oli ( Trevor Lindenin lisäksi ) jokaisessa pelissä joukkueen paras osa-alue ja ainoa ketju, joka voi todella olla tyytyväinen peliinsä. Ykkönen Morrison - Bertuzzi - Näslund oli toista ottelua lukuunottamatta tehoton ja tähän on kaksi isoa syytä; Detroitin valmentajan Scotty Bowmanin kokemus varjostaa vastustajan huippumiehet tehottomiksi ja Detroitin materiaalin riittävyys.

Bowman tunnetaan valmentajana, joka on aikaisemminkin saanut vastustajan parhaat miehet tehottomiksi. Vuonna 1997 Philadelphian iso ja paha Eric Lindros riehui playoffeissa ja monet uskoivat Lindrosin koon ja voiman ratkaisevan finaalisarjan Detroit - Philadelphia henkilökohtaisella panoksellaan Flyersille. Detroitin uskottiin laittavan jykevän puolustajan Vladimir Konstantinovin pelaamaan Lindrosia vastaan, koska Konstantinov oli silloin ainoa Detroitin puolustaja, joka pystyi edes jotenkin vastaamaan Lindrosille taklauksilla ja kovuudella.

Toisin kuitenkin kävi. Bowman peluutti Lindrosia vastaan pääsääntöisesti kaksikkoa Larry Murphy - Nicklas Lidström ja vastasi näin voimaan, kokoon ja kovuuteen oikea-aikaisuudella, sijoittumisella ja peliälyllä. Voi olla, että edes Konstantinovin kovuus ei olisi riittänyt parhaimpia pelejään pelaavaa Lindrosia vastaan, mutta sen sijaan kaksikko Lidström - Murphy hoiti Lindrosilta kiekon pois taklaamalla mailaa tai kiekkoa, eikä "kasikasia" ollenkaan ja Lindros oli paljon näin hyödyttömämpi ilman kiekkoa.

Seuraavan vuoden playoffeissa Washingtonin Adam Oates oli tehnyt hurjaa jälkeä idässä. Finaaleissa kohtasivat Oatesin Capitals ja Bowmanin Detroit ja tulos oli jälleen Detroitille hyvä. Oates pystyttiin pitämään tehottomana ja näin Detroit juhli jo toista mestaruuttaan peräkkäin. Oatesin tehottomaan peliin Bowmanilla oli myös sormensa vahvasti pelissä.

Bowman tarkkaili videoita paljon ennen finaaleita ja huomasi, että oikealta ampuva Oates tekee pääsääntöisesti peliä vasemmalta puolelta kenttää. Bowmanin käsky pelaajilleen oli selkeä: käykää Oatesiin kiinni vasemmalla puolella kenttää jo ennen kuin hänellä on kiekko. Oates ei kiekkoa paljon saanut ja näin yksi NHL:n kaikkien aikojen pelintekijöitä oli hyödytön.

Nyt Bowman tarkkaili ennen ensimmäistä ottelua paljon myös Canucksin ykkösen peliä ja hänen päätöksensä oli peluuttaa WCE ketjua vastaan huippukaksikkoa Lidström - Chelios. Kaksikon työnjako oli selkeä; Chelios tulisi painimaan paljon Bertuzzia vastaan ja Näslund saisi niskaansa Lidströmin, joka tunsi Näslundin temput entuudestaan hyvin. Chelios - Lidström onnistui ensimäisessä ottelussa hyvin tehtävässään, mutta toisessa ottelussa Bertuzzin voima kaksinkamppailuissa teki tehtävänsä ja Canucks juhli toista peräkkäistä voittoaan maalein 2-5. Bertuzzin tehot ottelussa olivat 1+1, Morrisonin 0+2 ja Näslundin 1+0.

Kolmanteen otteluun Bowman päätti laittaa enemmän painetta WCE ketjulle ja peluutti kolmikkoa vastaan pääosin pakkiparia Chelios - Fischer, sekä kahta hyökkäysketjua Maltby - Draper - McCarthy ja Yzerman - Shanahan - Fedorov. Ensin mainitun hyökkäysketjun tehtävänä oli pelata WCE:n kanssa "nolla nollaa" ja kuluttaa heidän energiavarojaan kovalla taklauspelillä. Jälkimmäisen tehtävänä oli puolestaan kyetä ratkaisemaan pelejä väsynyttä ketjua vastaan. Tässä myös onnistuttiin ja tämän kolmannen ottelun jälkeen WCE ei tehnyt enää tuhojaan. Jälleen oli Scotty Bowman näyttänyt taitonsa peluuttamalla omiaan järkevästi. Ja mitä olivat ne Mark Bosnichin puheet huippuhevosesta ja jockeysta...?

Joukkueen tulevaisuus

Canucksilla on edessään loistava tulevaisuus - edellyttäen, että nykyjoukkueen runko pystytään pitämään kasassa. Joukkueella on loistava, yksi NHL:n parhaista ykkösketjuista, nuori ja koko ajan kehittyvä tulevaisuuden maalivahti, nuoria ja lupaavia, tulevaisuuden pelaajia ( Sedinit, Cooke, Sopel, Chubarov, Druken, Allen, Letowski ) ja ennen kaikkea joukkueen parhailla pelaajilla on parhaat vuotensa edessä. Näslund, Bertuzzi, Morrison, Öhlund, Jovanovski, Cloutier... Kaikilla on vielä edessään 10 vuotta huipulla.

Manageri Burke on tehnyt Vancouverissa loistavaa työtä. Tästä hyvänä näyttönä on se, että joka kausi joukkue on mennyt eteenpäin ja ensi kausi näyttää jälleen lupaavalta. Joukkueen budjetti on pysynyt - huolimatta yleisestä palkkojen noususta ja joukkueen kehityksestä - 30 miljoonan taalan paikkeilla ja takavuosien suuret taloudelliset tappiot on saatu nollattua. Tältä kaudelta joukkue tekee ehkä lievästi plus-merkkisen tuloksen. Canucksilla oli tällä kaudella NHL:n kolmanneksi suurin yleisömäärän nousu kotiotteluissa kauteen 2000-2001 verrattuna.

Yksi merkittävä seikka, minkä Burke / Nonis kaksikko on Vancouverissa tehnyt, ovat joukkueen avainpelaajien pitkät ja hyvähintaiset sopimukset. Joukkueella on mm. Näslundin, Bertuzzin, Öhlundin, Sopelin ja Cooken kanssa monivuotiset pahvit ja näistä esimerkiksi Bertuzzin viime kesänä solmima kolmivuotinen sopimus on naurettavan pieni hänen tasoiselleen pelaajalle. Bertuzzi tienasi ilman bonuksia vain hieman yli kaksi miljoonaa taalaa tästä kaudesta ja teki 85 pistettä. Vertailukohtana voidaan käyttää mm. Martin Lapointen viime kesänä solmimaa sopimusta Bostonin kanssa, jolloin Bruins ajatteli tekevän hyvänkin pahvin tekemällä Lapointen kanssa viiden miljoonan taalan sopimuksen. Näin Bruins maksaa Lapointelle yli kaksi kertaa enemmän kuin Canucks Bertuzzille...

Joukkueen yllä on kuitenkin myös mustia pilviä. Joukkueen omistajan John McCawn on nimittäin kuultu myyvän joukkuetta. Toivottavasti McCaw ei kuitenkaan tee sitä, sillä hän on ollut Canucksille kuin lottovoitto. Hän on äärimmäisen rikas ja mikä urheilujoukkueelle tärkeää, hän on todellinen urheilufani. Tällä hetkellä McCaw ei tosin sijoita suuria summia Canucksiin, sillä hän on tehnyt sen aikaisemmin - huonolla menestyksellä.

Takavuosina ( neljä vuotta sitten ) Canucks maksoi pelaajilleen NHL:n neljänneksi eniten ja McCawn suuri unelma oli ostaa rahalla Vancouveriin mestaruus. Joukkueessa pelasivat silloin mm. Mark Messier, Pavel Bure, Alex Mogilny, Trevor Linden, Martin Gelinas, Markus Näslund, Adrian Aucoin, Jyrki Lumme, Brett Hedican, Mattias Öhlund, Dave Babych ja Kirk McLean. Kalliita pelaajia. Entä tulos? Ei mestaruutta, vaan täysi sirkus ja NHL:n kolmanneksi viimeinen - pisteen edellä Floridaa!

Burke ei tämän vuoksi anele McCaw:lta nykypäivänä rahaa uusiin, kalliisiin vapaisiin agentteihin. Hän luottaa omiin taitoihinsa tehdä hyviä treidejä ja onnistumalla Draft tilaisuuksissa. Nykypäivän joukkueesta mm. Dan Cloutier, Brendan Morrison, Ed Jovanovski, Andrew Cassels, Sedinin kaksoset, Trevor Linden, Jan Hlavac, Trevor Letowski, Murray Baron ja Scott Lachance ovat Burken hankintoja. Burken linja on järkevä. Vapaiden agenttien markkinoilla saa maksaa nykypäivänä ylihintaa tavallisesta kolmosketjun pelaajastakin. Eikä uusi tähtipelaaja välttämättä paranna joukkuetta merkittävästi.

Viime kesänä suuria summia käyttäneet Dallas, Philadelphia, Boston, New York Rangers, St. Louis ja Washington eivät voi esimerkiksi olla tyytyväisiä uusista pelaajista saamaansa panokseen. Miten voi olla mahdollista, että esimerkiksi St. Louis kasvatti pelaajabudjettiaan 61.2%, mutta jäi edelliskaudesta lähes 10 pistettä?! Entä Washington? Pelaajabudjetti nousi 53.9%, mutta pistemäärä tippui noin 10 pistettä!

Näiden joukkueiden kohdalla kyse on paljon Jaromir Jagrin ja Doug Weightin tulosta, mutta joka tapauksessa Washingtonilta ( Jagr ) ja St. Louisilta ( Weight, Tkachuk ) odotettiin huomattavasti enemmän uusien tähtipelaajien tulon jälkeen. Näille kahdelle vastakohtana on Phoenix, joka paransi runkosarjassa pistemääräänsä, vaikka joukkueesta lähtivät mm. Jeremy Roenick, Tkachuk, Travis Green, Jyrki Lumme, Mika Alatalo ja Joe Juneau ja tulopuolella olivat sellaiset nimet kuin Sergei Berezin, Tyler Bouck, Daymond Langkow, Danny Markov ja Todd Warriner. Tulijat olivat NHL tason pelaajia, mutta eivät Roenickin tai Tkachukin kaltaisia tähtiä.

Cassels ja Lachance saattavat lähteä

Tällä kaudella lähes piste per peli tahdilla ( 53 ottelua, 50 pistettä ) pelannut kokenut pelinrakentaja Andrew Cassels on todennäköisesti suuntaamassa muualle kesällä. Hänen kolmivuotinen sopimuksensa päättyy heinäkuun 1. päivä ja hänestä tulee rajoittamaton vapaa-agentti. Cassels on ollut Canucksille todella tärkeä pelaaja - pelatessaan. Valitettavasti hän on kärsinyt Canucks vuosinaan paljon loukkaantumisista.

Cassels itse haluaisi jäädä seuraan, mutta sanoi Vancouver Sunissa kauden jälkeen, että hän saattaa lähteä, mikäli saa muualta selvästi paremman sopimustarjouksen.

"Jos joku toinen joukkue tarjoaa esimerkiksi 500.000 USD enemmän, en välttämättä ryntää tekemään sopimusta. Minä arvostan myös sitä, että olen tyytyväinen Vancouverissa ja perheeni pitää täällä asumisesta".

Casselsin sopimus toi hänelle tällä kaudella 3.2 miljoonaa taalaa, eikä Burken uskota tarjoavan hänelle ainakaan enempää ensi kaudesta. Vapaiden agenttien markkinoilta hänestä kiinnostuneet joukkueet saattavat kuitenkin tarjota noin 4 miljoonaa ja se saattaa olla se ratkaiseva ero lähdön suhteen. Casselsin tilanteen ymmärtää hyvin, sillä hänen pitää kokeneena, uran loppupuolta pelaavana pelaajana ajatella tulevaisuuttaan ja taata taloudellisesti turvattu jatko perheelleen.

Canucksin tärkeä puolustava puolustaja Scott Lachance on puolestaan lähempänä sopimusta Canucksin kanssa. Lachancen sopimus toi miehelle tällä kaudella 875.000 USD ja se tullee nousemaan ensi kaudeksi. Canucksin sopimuksia neuvotteleva apulaismanageri David Nonis on aloittanut sopimusneuvottelut Lachancen agentin Don Meehanin kanssa ja tavoite olisi saada Scott sopimuksen alle ennen heinäkuun 1. päivää, jolloin hänestäkin tulee rajoittamaton vapaa-agentti.

Mikäli sopimusta ei saada selväksi heinäkuuhun mennessä, Lachance saattaa suunnata muualle. Hänestä kiinnostuneita joukkueita löytyy varmasti ja mikäli viime kesän vapaiden agenttien hinnoista jotain voi päätellä, Lachancen sopimuksen arvo alkaa kakkosella. Noniksen tavoite olisi saada Lachance sopimuksen alle noin 1.5 miljoonalla taalalla. Lachance ainakin itse toivoo sopimusta Canucksin kanssa;

"Toivottavasti jotain saadaan mahdollisimman nopeasti päätettyä. Haluaisin pelata täällä ja perheeni rakastaa kaupunkia, joten nyt tarvitsee vain kokoontua yhteen ja keskustella".

Lachancen pakkiparin Ed Jovanovskin mielestä Scottin jääminen olisi myös tärkeää. Kaksikko on pelannut kaksi viimeistä kautta yhdessä ja he ovat oppineet toistensa pelin.

"Hän on valtavan tärkeä pelaaja meille. Rakastan pelaamista hänen kanssaan. Me olemme oppineet tuntemaan toisemme, ei vain jäällä, vaan myös sen ulkopuolella. Toivon todella, että he pääsevät yhteisymmärrykseen. Toivon, että saan pelata vielä muutaman vuoden hänen kanssaan".

Mietteitä ja kysymyksiä kauden jälkeen

Tämän artikkelin alussa esitettyyn kysymykseen, 'mikä sai joukkueen nousemaan', ei löydy ehkä vieläkään kunnollista vastausta. Ehkä kyseessä oli uusien pelaajien tuoma noste, ehkä se, että joukkueen perustaso on viime syksynä nähtyä paljon korkeampi. Yksi mahdollisuus nousuun on se, että joukkue lopetti turhien jäähyjen ottamisen ja keskittyi Brashearin lähdön jälkeen enemmän pelaamaan.

Kuinka tärkeä pelaaja esimerkiksi Trevor Linden oli joukkueelle? Entä Lindenin, Chubarovin, Letowskin, Hlavacin ja Warrinerin yhteispanos? Nämä kaikki viisi tulivat tämän kauden aikana ja Canucks aloitti nousunsa. Mikäli samat miehet jatkavat myös ensi kaudella ja Sedinit kehittyvät entisestään, yksinkertaisen matematiikan perusteella Canucks saa enemmän pisteitä, vai saako?

Entä Brent Sopelin tammikuu? Tekikö Sopel pisteensä "vahingossa", vai onko kyseessä todellakin tuleva Canucksin huippupuolustaja? Löytyykö hänelle ylipäänsä paikkaa NHL:stä?! Missä menee Golden Brentin upside?

Entä Todd Bertuzzin tulevaisuus? Buzz näytti runkosarjassa Keith Tkachukin parannetulta versiolta ( taitavampi, vahvempi, isompi ). Onko kyseessä ensimmäinen todellinen huippuvoimahyökkääjä Canucksin historiassa, vai jääkö hän yhden kauden tähdenlennoksi? Missä menee Bertuzzin upside? Kehittyykö hän myöhäiskehittyneenä edelleen?

Entä kapteeni Näslund? Näslund on loistava johtaja kentällä ja sen ulkopuolella, mutta kuinka kauan hän jatkaa seurassa? Mikäli joukkue ei pääse pidemmälle playoffeissa lähivuosina, jaksaako hän yrittää kauan Canucksin puolesta? Taisteleeko hän pistepörssin voitosta todellakin joka kausi, vai oliko tämä kausi sattumaa ja kaikkien muiden tähtipelaajien kannalta normaalia heikomman kauden tulos? Pelasivatko todella kaikki muut tähtipelaajat normaalia huonomman kauden, vai ovatko maalimäärät laskussa ja Näslund nousussa?

Entä Sedinien tulevaisuus? Oliko tämä kausi Danielille perinteisesti vaikea toinen kausi, vai onko hän todella jäämässä selvästi veljensä varjoon? Kuinka paljon loukkaantuminen ja puutteellinen kesäharjoittelu vaikutti Danielin peliin? Henrik kehittyi kaudesta 2000-2001 tähän kauteen paljon, mutta jatkaako hän kehittymistään ja kuinka paljon? Kuinka hyviksi kaksoset voivat tulla? Onko ensi kaudella heidän lopullinen läpimurtonsa?

Entä Jarkko Ruutu? Pystyykö Ruutu ottamaan vakipaikan Canucksien miehistöstä, vai treidataanko hänet? Manageri Burken mukaan Jarkolle on suunniteltu suuri rooli tulevaisuudessa, mutta kuinka kärsivällinen Jarkko jaksaa olla kun peliaikaa ei vieläkään hyvistä peleistä huolimatta ole tullut?

Entä Artem Chubarov? Alexander Mogilny sanoi pelatessaan Vancouverissa, että Chubarovista tulee vielä jonain päivänä tähti NHL:ssä. Oliko hän oikeassa? Kehittyykö vahva Venäläinen edelleen hyökkäys suuntaan? Hän on kehittynyt todella vauhdilla viimeisen vuoden. Jatkuuko kehitys ja kuinka kauan?

Mikä on Matt Cooken tulevaisuus? The Hockey Newssin mielestä Cooke on yksi parhaista ärsyttäjistä NHL:ssä. Onko Cookessa todella voittajaominaisuuksia? Pelaako Cooke toista kuulua Bellevilleläistä Rob Rayta pidemmän uran, vai loppuuko Mattin ura oman pelityylinsä takia nuorena? Matt osaa omanpään pelin hyvin, mutta kuinka hyväksi hyökkäyssuuntaan pelaavaksi pelaajaksi hän kasvaa?

Entä Dan Cloutier? Cloutier pelasi runkosarjan paremmin kuin ehkä kukaan olisi uskonut ja todisti, että hänessä on ainesta ykkösmaalivahdiksi. Playoffeissa kokematon maalivahti kuitenkin hermoili ja päästi Lidströmin kaukolaukauksen sisään, eikä pelannut muutenkaan neljässä viimeisessä ottelussa omalla tasollaan. Viimeisessä ottelussa hän päästi kaksi täysin otettavissa ollutta maalia kolmesta ensimmäisestä laukauksesta ja Lidströmin maalin jälkeen 10 maalia 33:stä laukauksesta. Onko hänellä huonot hermot, vai voidaanko playoffien epäonnistuminen laittaa enemmän kokemattomuuden piikkiin?

Entä kuinka hyvä joukkue Canucks on oikeasti? Syksyn perusteella surkea. Kevään perusteella loistava. Canucksin puolesta puhuu se tosiasia, että pelejä on vaikeampi voittaa keväällä, jolloin Canucks niitä voitti. Miksi? Koska keväällä useat pelaajat pelaavat seuraavan kauden palkkoihin nousuja ja monet joukkueet taistelevat silloin playoff paikoista, eikä sellaiset joukkueet halua hävitä. Playoffeihin itsensä pelanneet joukkueet pelaavat puolestaan kotiedusta. Monille joukkueille ( lukuunottamatta Detroitia? ) on myöskin tärkeää saada hyvä loppu runkosarjalle, jotta playoffit voitaisiin aloittaa pelillisesti hyvistä asetelmista.

Toisaalta Canucksin puolesta ei puhu se tosiasia, että joukkue on hävinnyt viimeisistä kymmenestä playoff ottelusta peräti kahdeksan. Nämä tappiot ovat tosin tulleet vahvoille mestarisuosikeille Coloradolle ja Detroitille, joten tässä mielessä ei ole isompaan paniikkiin aihetta. Ikävämpää on se, että ottelusarjojen voittajat kuitenkin vain muistetaan, eikä Canucks ole niihin pystynyt. Tällä kaudella yksikin piste olisi saattanut olla ratkaiseva. Mitä jos Canucks ei olisi kohdannut Detroitia avauskierroksella? Olisiko joukkueen rahkeet riittäneet toiselle kierrokselle jotain toista joukkuetta vastaan?

Kausi lyhyesti

Surkea syksy. Loistava kevät. Kaikkien aikojen ennätys päästettyjen maalien vähyydessä ( 211 ). Ensimmäistä kertaa historiassa NHL:n eniten maaleja ( 254 ). Oma ennätys maalivahtien nollapeli ennätyksissä ( 7 ). Ensimmäistä kertaa seuran historiassa kaksi pelaajaa kolme parhaan pistemiehen joukossa ( Näslund ja Bertuzzi ). Pitkästä aikaa kaksi pelaajaa tekivät kauden aikana yli 30 maalia ( Näslund ja Bertuzzi ). Edelliset kaksi olivat Martin Gelinas ja Alex Mogilny kaudella 1996-1997. Artem Chubarov teki NHL ennätyksen "ensimmäinen pelaaja, jonka uran neljä ensimmäistä maalia olivat voittomaaleja". Brent Sopelin tammikuu oli seuran puolustajien kaikkien aikojen paras kuukausi tilastollisesti. West Coast Express syntyi. Trevor Linden palasi kaupunkiin. Toisen kerran peräkkäin joukkue rikkoi 90 pisteen rajan ja pääsi playoffeihin. Toisen kerran peräkkäin joukkue tippui ensimmäisellä kierroksella ulos...

Lopuksi paljon nähneen ja kokeneen Trevor Lindenin mielipide joukkueesta kauden lopulla.

"Olen innoissani tästä joukkueesta. Olen nähnyt joitakin ihmeellisiä asioita tästä joukkueesta ja en tiedä olenko koskaan pelannut joukkueessa, jossa on tälläinen kemia. Johtajuus kopissa, pelaajien koostumus ja pelaaminen, kurinalaisuus taktiikan suhteen. Tämä kaikki tekee tästä hauskaa. Mielenkiintoista ja jännittävää".

» Lähetä palautetta toimitukselle